Euronews on kansainvälinen televisiokanava, jonka ohjelmisto koostuu lähinnä uutisista. SuomessaYle TV1 lähetti Euronewsin uutislähetyksiä vuosina 1993–2008, noin kymmenen minuutin verran illan ohjelmiston lopuksi, sekä toisinaan myös aamu- ja iltapäivällä. YLE24-kanava lähetti toimiessaan Euronewsin uutiset lähes joka tasatunti päiväsaikaan.
Kanavan ensimmäinen lähetys oli 1. tammikuuta 1993. Vuoden 2005 loppupuolella Euronews toimitti uutisia noin 193 miljoonaan talouteen 121 maan alueella.lähde? Kanava tavoittaa kaapeli-, antenni- ja satelliittitelevisioiden välityksellä yli 167 miljoonaa eurooppalaista kotitaloutta.lähde?
Euronews lähettää uutisia niin Euroopasta kuin muualta maailmasta puolen tunnin välein. Uutislähetykset käsittelevät yleensä myös talousuutisia, urheilu-uutisia, taidetta ja kulttuuria, tiedettä, säätä, Euroopan politiikkaa sekä Euroopan lehdistön uutiskatsauksia.
Euronews perustettiin alun perin Lyonissa vuonna 1992 Euroopan yleisradiounionin aloitteesta yhdentoista yleisradioyhtiön voimin, Suomen Yleisradio oli yksi niistä. Kanavan lähetykset aloitettiin 1. tammikuuta 1993. Lähetykset siirrettiin analogisesta pääasiallisesti digitaaliseksi vuonna 1999. Samana vuonna Euronews aloitti lähetykset myös portugalin kielellä. Venäjänkieliset lähetykset alkoivat vuonna 2001.
Euronews on ollut 2010-luvulta lähtien taloudellisista vaikeuksissa, ja esimerkiksi vuosina 2014–2018 Euroopan komission tuki oli noin kolmannes yrityksen liikevaihdosta.[2]
Egyptiläinen liikemies Naguib Sawiris osti vuonna 2015 enemmistöosuuden Euronewsista, ja vuonna 2020 NBC News myi oman 25-prosentin osuutensa Sawirisille.[2] Portugalilainen sijoitusyhtiö Alpac Capital puolestaan hankki Euronewsin omistukseensa 2022.[3] Sen toimitusjohtaja Pedro Vargas David on Unkarin pääministerin Viktor Orbánin läheisen neuvonantajan poika.[2] Unkarilainen uutissivusto Direkt36, ranskalainen sanomalehti Le Monde ja portugalilainen aikakauslehti Expresso paljastivat huhtikuussa 2024, että Alpac Capital oli saanut noin kolmanneksen Euronewsin ostosummasta Orbániin linkitetyltä unkarilaiselta sijoitusrahastolta.[3]