Vuoden 2022 huhtikuussa hyvinvointialueella asui 131 310 asukasta.[3]
Palvelut
Lakisääteinen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueelle 1. tammikuuta2023 alkaen.[4]
Sosiaalihuolto
Savon erityishuoltopiirin muodostanut Vaalijalan kuntayhtymä siirtyi 1.1.2023 osaksi Etelä-Savon ja Pohjois-Savon hyvinvointialueita. Vaalijalan osaamis- ja tukikeskus jatkaa toimintaansa Etelä-Savon hyvinvointialueella omana alabrändinään, avopalvelut puolestaan siirtyivät kokonaisuudessaan sekä Etelä-Savon että Pohjois-Savon hyvinvointialueille.
Terveydenhuolto
Alueella toimii kaksi keskussairaalaa, joista yksi toimii Mikkelissä ja toinen Savonlinnassa.
Ensimmäiset aluevaalit järjestettiin 23. tammikuuta 2022[6], ja aluevaltuustot aloittivat toimintansa maaliskuussa 2022.[7] Vuoden 2021 elokuun väestötietojen perusteella Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuustoon valittiin 59 valtuutettua.[8]