Eteläinen jäämeri tai Eteläinen valtameri on Etelämannerta ympäröivä valtameri. Kansainvälinen merikartoitusjärjestö määritteli vuonna 2000 sen pohjoisrajaksi 60. eteläisen leveyspiirin. Sillä leveydellä myös kiertää lännestä itään kylmä Länsituulten virta, joka eristää Eteläisen jäämeren pintavedet pohjoisemmista valtameristä.^[1]

Eteläisen jäämeren mannerjalusta on syvä, 365–490 metriä, ja kapea verrattuna esimerkiksi Atlantin mannerjalustaan. Siellä on ankarat sääolot ja korkeita aaltoja. Etelämannerta ympäröi suuren osan vuodesta läpipääsemätön ahtojää.^[1]

Eteläisellä valtamerellä on syvänmeren alueita, joilla on maailman tiheimpiä vesimassoja^lähde?. Näitä alueita ovat Weddellinmeri ja Rossinmeri.

Eteläisen jäämeren virtajärjestelmä on varsin monimutkainen. Pintaveteen vaikuttavat kylmä ilma, lämmön haihtuminen ja Etelämantereelta puhaltavat katabaattiset tuulet. Nämä viilentävät pintavettä, joka vajoaa ja alkaa virrata merenpohjassa kohti pohjasta. Pintaveden korvaa Intian valtamerestä, Tyynestämerestä ja Atlantista virtaava lämpimämpi vesi.^[2]

Kylmä ja lämmin merivesi kohtaavat Antarktisessa konvergenssissä, jossa on suotuisat olosuhteet kasviplanktonille.^[2] Pitkät kesäpäivät ja syvyyksistä kohoava hapekas ja ravinteikas vesi tuottavat varsin yltäkylläiset olosuhteet. Hyvissä olosuhteissa kasviplanktonia on miljardeittain, ja se muodostaa ravintoverkon alimman tason.^[3]

Kasviplankton on eläinplanktonin ravintoa, ja Eteläisen jäämeren merkittävin eläinplanktonin eliö on etelänkrilli, jota tavaan vain siellä. Kesäisin krilliparvet ajelehtivat valtavina määrinä, ja Eteläisessä jäämeressä saattaa elää satoja biljoonia yksittäisiä krillejä. Niiden biomassa on yksi eläinkunnan suurimmista. Krilliä käyttävät ravinnokseen suurin osa alueen linnuista ja nisäkkäistä, kuten pingviinit ja sinivalas, joka saattaa syödä 40 miljoonaa krilliä päivässä.^[3]

Eteläisen jäämeren kalalajisto ei ole kovinkaan monipuolista, ja noin 66 prosenttia alueen lajeista kuuluu jääkalamaisten alalahkoon. Alalahkon lajit ovat sopeutuneet kylmään meriveteen, ja niillä ei ole uimarakkoa ja niiden veressä on jäätymistä estäviä glykoproteiineja. Jääkalamaisten kalojen lisäksi Eteläisellä jäämerellä tavataan lajeja muun muassa kivinilkkojen, imukalojen, mureenaturskien, lestikalojen, morien ja etelänkampelien heimoista. Rustokaloista Eteläisellä jäämerellä elävät pohjakaloista muun muassa Somniosus antarcticus, Amblyraja-lajeja ja Bathyraja-lajeja. Mesopelagisella vyöhykkeellä tavataan sillihaita.^[4]

Eteläisellä jäämerellä tavatuista merilinnuista suurin osa on harhailijoita, ja vain 16 niistä pesii Etelämantereella. Harhailijat ruokailevat Eteläisen jäämeren ruokaisilla merillä kesäisin. Niistä suurin osa on subantarktisilta saarilta, mutta esimeriksi lapintiira saapuu tuhansien kilometrien muuttomatkan takaa. Pingviinit ovat Eteläisen jäämeren huomattavimmat linnut, ja noin puolet pingviinilajeista elää sen alueella. Muita lintuja ovat lumimyrskyliitäjä ja jäämyrskyliitäjä sekä kesäisin etelämantereenkihu ja etelänkeiju.^[4]

Eteläisen jäämeren nisäkkäistä maailman mittakaavassa merkittäviä ovat eväjalkaiset, joiden koko maailman biomassasta peräti 80 prosenttia saa ravintonsa sieltä, ja vaeltelevat hetulavalaat. Ajojäillä elävät merileopardi, weddelinhylje, krillihylje, joka on maailman runsaslukuisin merinisäkäs, ja rossinhylje. Saarilla ja joskus avomerellä tavataan kergueleninmerikarhua ja etelänmerinorsua.^[5] Eteläisellä jäämerellä elää kuusi hetulavalaslajia ja yhdeksän hammasvalaslajia.^[6]

• Alder, Viviana ym: ”Southern Ocean”. Teoksessa: The First Global Integrated Marine Assessment: World Ocean Assesment I. (United Nations (toim.)) Cambridge University Press, 2017. ISBN 9781108186148 Wikipedia Library (PDF) Viitattu 20.3.2024.</ref>

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Eteläinen jäämeri Wikimedia Commonsissa