Erehtyneet sydämet on Eero Leväluoman ja Erkki Uotilan ohjaama elokuva vuodelta 1944. Se on luokiteltu arvioissa sota-ajan viihdedraamaksi.
Erehtyneet sydämet on tuotantoyhtiön neljäs elokuva. Ohjaustyön pani alkuun Leväluoma, mutta työ osoittautui esikoisohjaajalle liian suureksi urakaksi ja se jäi häneltä kesken, ja sen vei loppuun Uotila. Käsikirjoittajista Antti Metsalo on salanimi, jonka takana on tuottaja Theodor Lutsin puoliso Aksella Luts.[1][2]
Aikalaisarvioissa puututtiin käsikirjoituksen ongelmiin: runsaudenpula olisi kaivannut karsimista, ja siksi elokuvaa on luonnehdittu ”helppohintaiseksi ajanvietefilmiksi”. Näyttelijöille annettiin kiitosta, erityisesti Erkki Uotila kuvanveistäjän roolissa sai suitsutusta Olavi Vesterdahlilta. Eija Karapään Vesterdahl toteaa kehittyvän filmi filmiltä, ja saman pani merkille Paula Talaskivi.[2]