Egyptin vallankaappaus 2013 oli Egyptin armeijan järjestämä vallankaappaus, joka johti maata johtaneen presidentti Muhammad Mursin eroamiseen 3. heinäkuuta 2013. Mursi kuoli vankeudessa 17. kesäkuuta 2019.
Muslimiveljeskunnan jäsen Mursi oli pyrkinyt lyhyen presidenttikautensa ajan johtamaan maata islamistisempaan suuntaan, mikä olisi ollut eduksi köyhemmälle kansalle. Maallinen oppositio ei pitänyt tästä ja syytti Mursia maan huonosta taloudesta. Oppositio sai kerättyä lopulta yli 22 miljoonaa nimeä taakseen. Kesä–heinäkuun vaihteessa miljoonat marssivat kaduilla joko Mursia vastaan tai hänen puolestaan. Ennen kaappausta ja kaappauksen aikana Mursin kannattajat ja vastustajat tappelivat keskenään. Satoja ihmisiä kuoli armeijan, poliisin ja yleisen kahakoinnin takia. Armeija tuki maallista oppositiota, koska uskoi sen takaavan armeijalle vahvemman aseman ja paremman talouden. Se pyrki myös tukahduttamaan poliittisen väkivallan. Kun armeija oli käyttänyt voimaa ja täten sulkenut islamisteilta pääsyn valtaan demokratian avulla, pelättiin väkivaltaisten islamistien alkavan toimia Egyptissä. Egyptin armeijan toiminta erosi perinteisistä sotilaskaappauksista siinä, että monet egyptiläiset tukivat sitä. Armeija myös lupasi uudet parlamenttivaalit vuoden 2014 alkuun mennessä ja paluun siviilivaltaan.
Tästä huolimatta maailmalta ja Egyptistä kuului huolestuneita kommentteja aiheesta Egypti ja demokratia. Islamilaiset kutsuivat kannattajiaan protesteihin. Islamistien ja maallisten osapuolien osin väkivaltainen valtakamppailu jatkui. Tuontiviljasta riippuvaisessa Egyptissä jatkuivat vaikeat talousongelmat, mikä enteili levottomuuksia tulevaisuudessakin.[1][2] Armeija hajotti Muslimiveljeskunnan protestileirit väkivalloin 14. elokuuta, mikä laukaisi maassa uuden väkivaltakierteen.
Tausta
Mursi presidentiksi
Arabikevääseen liittynyt Egyptin vallankumous sai Egyptiä pitkäaikaisesti johtaneen presidentti Hosni Mubarakin eroamaan vuoden 2011 alussa. Monet Mubarakia kaatamassa olleet mielenosoittajat palasivat osoittamaan mieltä nyt sotilasneuvostoa vastaan. Mutta sotilasneuvosto lupauksensa mukaisesti siirsi maata vaaleihin.
Islamistien Muhammad Mursi valittiin kesällä 2012 Egyptin presidentiksi. Islamistit voittivat myös vuoden 2012 parlamenttivaalit, koska sekulaari oppositio oli hajanainen.lähde?
Ongelmia parlamentissa
14. kesäkuuta 2012 perustuslakineuvosto päätti hajottaa juuri valitun parlamentin. Lain hiljattaisten muutoksen vuoksi 2/3 paikoista oli täytetty vastoin perustuslakia.[3]
Sotilasneuvoston ja perustuslakituomioistuimen päätöksistä huolimatta Mursi ei suostunut hajottamaan parlamenttia ja salli parlamentin jatkaa kokouksia.[4] Myöhemmin Mursi suostui hajottamaan parlamentin, mutta se ei korjannut kitkaa sotilaiden ja Mursin välillä.[5]
Kiista islamisaatiosta
Muslimiveljeskunnan asiaa ajava Mursi keskitti käytännössä vallan itselleen ja Muslimiveljeskunnalle. Mursi pyrki luomaan islamilaisen valtion itsevaltaisin ottein.kenen mukaan? Vaikka Mursi oli valittu demokraattisilla vaaleilla, demokratia-oppositio kääntyi häntä vastaan
Maallistuneet tahot alkoivat pelätä valtion islamisaatiota. Valtio ja uskonto haluttiin pitää erillään. Mursia vastustava oppositio syytti hänen ja muslimien tavoittelevan pelkästään omaa etuaan. Armeija liittyi vastustavaan liikkeeseen kun Mursin pelättiin vähentävän sen rahallista tukea.[6] Mursin kannattajat nostivat oikeusjuttuja kolmen suuren opositiopuolueen johtajia vastaan.[7]
Mursia syytettiin itsevaltaisista pyrkimyksestä maan islamisaatioon.[8] Häntä syytettiin myös maan talousongelmien jatkumisesta. Mursin hallitessa maan laaja työttömyys paheni ennestään, koska talouskasvu oli odotettua hitaampaa.[9][10] Tavalliset egyptiläiset olivat tyytymättömiä sähkön ja bensiinin saantiongelmien seurauksiin.[11] Ristiriidat hallituksen ja opposition välillä jäivät selvittämättä.[12]
Kaappaus
Kriisiin
Mursin vastustajat aloittivat mielenosoitukset, ja keräsivät yli 22 miljoonaa nimeä Mursia vastaan, mikä oli enemmän kuin Mursia äänestäneiden määrä.[13] Mursia vastustavat protestit muuttuivat väkivaltaisiksi, kun levisi tieto, jonka mukaan turvallisuusjoukot olivat tappaneet mielenosoittajia. Puhkesi yhteenottoja Mursin vastustajien ja kannattajien välille ja Aleksandriassa Mursin vastustajat hyökkäsivät Muslimiveljeskunnan tiloihin. 26. kesäkuuta Mursi sanoikin erehtyneensä monissa asioissa, kaaoksen uhkaavan ja maan demokratian olevan vaarassa.[14] Sunnuntaina 30. kesäkuuta 2011 jopa 14 miljoonaa marssi kaduilla Mursia vastaan, mutta samaan aikaan Mursia lienee tukenut muutama tuhat.
1. heinäkuuta 2013 oli suuri mielenosoitus Mursia vastaan. Aamulla Kairossa Mursia vastustavat hyökkäsivät Muslimiveljeskunnan tiloihin ryöstelemään, hajottamaan ja polttamaan. Oppositioliike Tamarod antoi Mursille seuraavan päivän iltaan aikaa lähteä kansan vastarintakampanjan uhalla.
Uhkavaatimus
Rauhoittaakseen maata arabikevään alettua, Egyptin armeija puuttui tapahtumiin uudelleen. He antoivat 1. heinäkuuta 2013 uhkavaatimuksen, jossa Mursin vaadittiin neuvottelemaan opposition kanssa ratkaisun kiistaan. Armeija antoi 48 tuntia aikaa ratkaisulle, jonka jälkeen he puuttuisivat tapahtumiin. Mursi ei suostunut ja vaati armeijaa perumaan uhkavaatimuksen.[15][16]
Mursi kertoi puolustavansa virkaansa kuolemaansa asti. Hän syytti Mubarakin tukijoita mielenosoitusten hyödyntämisestä.[17] Armeijan 48 tunnin aikarajan lähestyessä Mursin kannattajien ja vastustajien välinen väkivalta jatkui, eritoten Kairossa ja Nasrin kaupungissa.
3. heinäkuuta armeija ilmoitti Facebookissa sotilaiden olevan valmiita kuolemaan puolustaessaan kansaansa ”terroristeja, radikaaleja ja hölmöjä vastaan”.[18] Samana päivänä armeija kutsui koolle maan puolueita tekemään päätöksiä kriisin ratkaisusta armeijan suunnitelmien pohjalta. He jättivät johtavat islamistipuolueet kutsumatta.
Vain muutamaa minuuttia ennen kaappausta Mursi ilmoitti, että suostuu muodostamaan yhteishallituksen opposition edustajien kanssa, muttei suostuisi eroamaan virastaan.[19]
Mursi pois vallasta
Armeija miehitti olennaisia kohteita Kairossa, muun muassa tv-keskuksen.[20]
3. heinäkuuta 2013 Egyptin armeijan komentaja ja puolustusministeri kenraali Abdel Fattah al-Sisi
julisti Mursin syrjäytetyksi. Kun Tahririn aukion mielenosoittajat kuulivat tästä, he alkoivat juhlia tapahtumaa huutaen[21] muun muassa "Armeija ja kansa – yhdessä!" ja ampuen ilotulitteita[22].
Armeija pidätti Mursin[23]. Armeija perusteli toimiaan sillä, että Mursi oli menettänyt kansan tuen. Armeija myös hajotti parlamentin ja mitätöi perustuslain.
Armeija ilmoitti pidättävänsä Muslimiveljeskunnan jäseniä.[24]
Suomen maanpuolustuskorkeakoulun everstiluutnantti Jari Mäkelä kertoi presidentin syrjäyttämisen olleen jopa hieman yllättävä teko, mutta uskoi armeijan asettuneen mielenosoittajien puolelle, koska Egyptiä oltiin viemässä väärään suuntaan. Hän lisäsi kuitenkin, että armeijan toimiin vaikutti huoli maan taloudesta, jolloin armeija ajaa myös omaa etuaan.[25] Egyptin vuoden 1952 vallankaappauksen jälkeen ainoan poikkeuksen sotilasvaltaan teki Muhammad Mursi.[26]
Vallankaappausta tukeneet tahot järjestivät Egyptin hallintoa uudelleen erottamalla, ja nimittämällä uusia ministereitä ja muita valtion virkamiehiä. Väliaikaiseksi presidentiksi tuli maan perustuslakituomioistuimen johtaja Adli Mansur.[27] Mansur ilmoitti tekevänsä yhteistyötä myös Muslimiveljeskunnan kanssa.[28] Mansuria kuvattiin puolueettomaksi ja värittömäksi henkilöksi, joka oli sopiva kuohuvan Egyptin johtoon kriisin keskellä.[29]
Armeija tiedotti, ettei se puuttuisi tuleviin mielenosoituksiin summittaisesti, vaan että kaikki saavat osoittaa mieltään.[30]
Presidentti Mansur lupasi uudet parlamenttivaalit vuoden 2013 loppuun mennessä, minkä jälkeen järjestettäisiin uudet presidentinvaalit.[31]
Ulkomaiden suhtautuminen
Vaikka länsimaita huoletti epädemokraattinen vallankaappaus, sen vastustus lännessä oli silti melko laimeaa. Monet Persianlahden arabimaat kannattivat avoimesti vallankaappausta.[32] Venäjän presidentti Putin pelkäsi kaappauksen vievän Egyptiä kohti sisällissotaa.[33] Egyptin kriisi nosti öljyn hintoja maailmanlaajuisesti.[34]
Kaappauksen jälkeen
Islamilaisten reaktiot
Muslimiveljeskunta tuomitsi vallankaappauksen jyrkästi demokratian vastaisena ja laittomana. Mursin kannattajat pyrkivät vallankaappauksen jälkeen mielenosoituksin palauttamaan Mursin takaisin presidentiksi.
Muslimiveljeskunta vastusti virallisesti väkivaltaa mielenosoituksissa ja sanoi kannattajilleen, ettei armeijaa pidä uhmata.[35] Mutta yleisesti pelättiin väkivaltaisten islamistiryhmien nousua, kun islamilaisen valtion perustaminen oli epäonnistunut demokratiassa.
Uusi islamilaisryhmä Ansar al-Shariah ilmoitti tarvittaessa puolustavansa islamia vaikka asein.[36] Muslimiveljeskunta vastusti uusia vaaleja ja suunniteltua perustuslain muuttamista.[37]
Protestien ja katuväkivallan jatkuminen
Muslimiveljeskunnan kannattajien ja sen vastustajien välillä oli jälleen rajua väkivaltaa Kairossa 4.—5. heinäkuuta. 6. heinäkuuta väkivalta oli vaatinut ainakin kymmenen ihmishenkeä.[38] Tilanteen rauhoittamiseksi armeija ilmoitti, että presidentin- ja parlamentinvaalit järjestetään mahdollisimman pian.[39] Ilmoitus ei kuitenkaan saanut kummankaan osapuolen protesteja loppumaan, eikä niiden päättyminen vaikuttanut todennäköiseltä. Protestien aikaan Egyptin tapahtumista oli haastavaa saada tietoja.[40][41]
Kairon ampumavälikohtaus
Tilanne kärjistyi 8. heinäkuuta 2013, kun oletettavasti siviilipukuiset miehet ampuivat kuoliaaksi ainakin 51 rauhallista Muslimiveljeskunnan istumamielenosoittajaa sen kasarmin edustalla, jossa Mursia pidettiin vankina. Ainakin 435 haavoittui, monet vakavasti.[42][43][44][45] Armeija ampui vain kyynelkaasua ja vastaavaa. Ainakin yksi armeijan upseeri kuoli ja 40 loukkaantui. Armeija kutsui tunkeutumista yrittäneitä terroristeiksi.[46] Presidentti Mansur ilmoitti, että tapaus tutkitaan, pahoitteli tapahtunutta, ja kehotti mielenosoittajia pysymään poissa armeijan laitosten läheltä.[47]
Muslimiveljeskunta kehotti egyptiläisiä kansannousuun vastauksena vallankaappaukseen ja siihen, että tuntemattomat pyssymiehet ampuivat 8. heinäkuuta 2013 ainakin 16 mielenosoittajaa.[48] Myös salafistien puolue al-Nour kieltäytyi neuvottelemasta hallituksen kanssa siviileihin kohdistuvan teurastuksen vuoksi.[49]
Kiista pääministeristä
Oppositio ja armeija halusivat väliaikaiseksi pääministeriksi Mohamed ElBaradein, joka oli liberaali oppositiojohtaja. Muslimiveljeskunta vastusti tätä,[50] vaikka ElBaradei halusi Muslimiveljeskunnan mukaan politiikkaan, mikäli se kunnioittaa demokratiaa.[51] Aiemmin yllättäen vallankaapausta tukenut salafistipuolue al-Nourkin vetäytyi tukemasta ElBaradeita.[52] Uuden ehdotuksen mukaan ElBaradei oli määrä nostaa varapresidentiksi ja pääministeriksi lakimies Ziaad Bahaa el-Din. Tämäkään ei al-Nourille käynyt.[53] 9. heinäkuuta 2013 al-Nour hyväksyi aiemmin valtiovarainministerinä toimineen Hazem el-Beblawin pääministeriksi ja ElBaradeista tuli varapresidentti.[54] El-Beblawi on liberaali taloustieteilijä.[55]
Armeija hajottaa Mursin kannattajien leirit
Levottomuudet jatkuvat
Mursin kannattajien ja vastustajien väliset väkivaltaiset yhteenotot jatkuivat kaappauksen jälkeen kesällä 2013 noin puolitoista kuukautta.[56] Muslimiveljeskunnalla oli Kairossa kaksi suurta protestileiriä, joissa vaadittiin Mursin vapauttamista ja palauttamista presidentiksi. Euroopan yhteisöt ja Yhdysvallat koettivat osaltaan sovitella hallituksen ja Muslimiveljeskunnan kiistaa, jossa molemmat osapuolet jatkoivat toistensa syyttelyä. Hallitus alkoi yhä useammin uhkailla leirien hajottamisella.[57]
Poliisin hyökkäys leireihin
Poliisin turvallisuusjoukot valtasivat Muslimiveljeskunnan leirit Kairossa väkivalloin 14. elokuuta 2013.[58] Yli 150 mielenosoittajaa kuoli yksinomaan Kairossa. Aluksi turvallisuusjoukot suihkuttivat kyynelkaasua, sitten tulivat puskutraktorit. Lopulta leireissä taisteltiin, liekehti ja kuoli ihmisiä. Hallituksen joukot ampuivat monesti kovilla mielenosoittajia tarkoituksella kuoliaiksi.[59] Yhteenottoja oli muissakin kaupungeissa kuin Kairossa.
Samoihin aikoihin Muslimiveljeskunnan kannattajat hyökkäilivät myös kristittyjen kimppuun, koska koptikristittyjen paavi tuki julkisesti Mursin kaataneita mielenosoituksia.[60][61]
Hallitus ilmoitti seuraavina päivinä hyökkäyksessä kuolleen 638, joista 43 oli poliiseja.[62] Hieman yli 200 lienee kuollut Kairon protestileireissä. Haavoittuneita oli 3000. Muslimiveljeskunnan arvioiden mukaan kuolleita oli enemmän, ainakin 2000.[63]
Poikkeustila
Presidentti Mansour julisti maan kuukauden kestävään poikkeustilaan, jonka aikana armeijalla oli valtuudet tukahduttaa kapinointi[64]. Armeijan ohjailema väliaikaishallitus[65] perusteli toimiaan sillä, ettei itseään kunnioittava valtio sallisi syntynyttä tilannetta, jossa mielenosoittajat riehuvat vapaasti kaduilla. Hallinnon mielestä ei ollut muuta keinoa kuin voimatoimet lopettaa mielenosoitukset[66] joihin liittyi väkivaltaa. Hallitus lupasi mahdollisimman lyhyen poikkeustilan ja nopean paluun demokratiaan.
Vaikka hallitus onnistuikin voimatoimin hajottamaan Muslimiveljeskunnan leirit, järjestön uskottiin hautovan kostoa.
Varapresidentti ElBaradei erosi hallituksen turvajoukkojen käyttämän väkivallan takia.[67] Samoin jyrkän islamilainen al-Nour-puolue tuomitsi hallinnon käyttämän väkivallan.[68] Myös ulkomailla reagoitiin tähän. Esimerkiksi Yhdysvallat, Yhdistyneet kansakunnat ja Turkki tuomitsivat Egyptin hallituksen toimintaa julkisesti.
Muslimiveljeskunta julisti, etteivät lopeta rauhanomaisia protestejaan.[69] Uusia protesteja olikin muun muassa Aleksandriassa, ja näihinkin liittyi muutamia kuolonuhreja.[70] Muslimiveljeskunnan edustaja sanoi, että järjestö ei enää protestoi ainoastaan syrjäytetyn presidentti Mursin puolesta, vaan uutta sotilastyranniaa vastaan. Edustaja myös sanoi, että verilöylyn jälkeen on entistä vaikeampaa estää järjestön jäseniä tekemästä väkivallantekoja.[71]
Vihan päivä ja moskeijan piiritys
Yksittäisiä levottomuuksia oli torstainakin, muun muassa protestoijat hyökkäsivät ja polttivat hallintorakennuksen Gizassa. Perjantaina oli määrä pitää Muslimiveljeskunnan[72] ja Tamarod-liikkeen suurmielenosoitukset. Poliisilla oli lupa ampua kovilla, koska oli poikkeustila[73], jos protestoijat hyökkäsivät hallintorakennuksia vastaan[74] tai muuten ovat kyllin uhkaavia. Muslimiveljeskunnan kannattajat jatkoivat väkivaltaisia sabotaasihyökkäyksiään kristittyjä vastaan[75] tuhoten näiden kirkkoja, yrityksiä ja koteja.
Noin 170 kuoli Muslimiveljeskunnan aloittamissa 16. elokuuta 2013 pidetyissä perjantairukouksen jälkeisissä "Vihan marsseissa", kun molemmat osapuolet käyttivät tuliaseita.[76]
Poliisi pidätti suuren joukon mielenosoittajia.[77] Hallituksen joukot piirittivät Muslimiveljeskunnan tukikohdakseen ottaman moskeijan, tunkeutuivat sisälle ja neuvottelivat sisällä olijoiden kanssa, ennen kuin tyhjensivät moskeijan. Väliaikainen pääministeri Hazem el-Beblawi ehdotti 17. elokuuta Muslimiveljeskunnan kieltämistä ja hajottamista.[78] Tiedotustilaisuudessa hallituksen tiedottaja kehotti Muslimiveljeskuntaa tulemaan järkiinsä ja sanoi Egyptin olevan kohtaamassa terrorisminvastaisen sodan.[79] Pidätysten heikentämä Muslimiveljeskunta perui osan mielenosoituksistaan sunnuntaina 18. elokuuta 2013 turvallisuussyistä.[80]
Hallitus päättää tukahduttaa Muslimiveljeskunnan
Egypti päätti hajottaa Muslimiveljeskunnan jo syyskuussa 2013.[81] Tämän jälkeen hallitus pidätti monia veljeskunnan johtavia jäseniä.[82] Ääri-islamilaiset terroristit räjäyttivät 24. joulukuuta 2013 pommin yhdellä Mansuran kaupungin poliisiasemista tappaen ainakin 15.[83] Hallitus syytti iskusta veljeskuntaa, vaikka Muslimiveljeskunta tuomitsi julkisesti iskun. Veljeskunnan raivostuneet vastustajat hyökkäsivät kostoksi islamistien kauppoihin, ryöstäen niitä ja sytyttäen rakennuksia palamaan Mansurassa.[84]
25. joulukuuta 2013 hallitus julisti Muslimiveljeskunnan olevan terroristijärjestö.[85] Samalla hallitus kielsi veljeskunnan kaiken toiminnan, mukaanlukien mielenosoitukset. Samana päivänä Siinain niemimaalla toimiva egyptiläinen islamistiryhmä julistautui iskun tekijäksi. 27. joulukuuta järjestetyssä mielenosoituksessa hallitus pidätti 265 veljeskunnan kannattajaa tai jäsentä. Mielenosoituksessa kuoli kolme ihmistä.[86] Levottomuudet veljeskunnan kannattajien ja vastustajien välillä jatkuivat tästä huolimatta.[87]
Lähteet
Aiheesta muualla
