Dirlandaa on Anssi Mänttärin ohjaama televisioelokuva vuodelta 1999.
Elokuva kertoo Risto JarvanLoman (1976) ja Ere KokkosenUuno Epsanjassa -elokuvan (1985) tavoin Espanjaan lomailemaan lähteneistä suomalaisista. Tässä lähtijöinä on ryhmä varttuneita miehiä, joita opastaa hyljätyksi tullut ja rahattomaksi jäänyt kolmikymppinen suomalainen.[1]
Arvion mukaan elokuva ei yllä Jarvan ja Kokkosen elokuvien tasolle mutta on kuitenkin mainettaan parempi.[1]
Elokuvan teosta tehtiin myös dokumentti Kaksi viikkoa vieraassa kaupungissa eli näin tehtiin Dirlandaa (1999).[2] Elokuva ei saanut tukea Elokuvasäätiöltä vaan rahoituksen taustalla oli tv-kanava Nelonen. Kokonaisbudjetti oli 2,5 miljoonaa markkaa.[3]