Bowie aloitti musiikkiuransa 1960-luvulla. Hänen läpimurtoalbuminsa oli The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars (1972), ja kansainväliseksi supertähdeksi hänet nosti albumi Let’s Dance (1983). Bowie jäi levytystauolle vuoden 2003 jälkeen mutta julkaisi ennen kuolemaansa vielä kaksi albumia 2010-luvulla.
Bowie oli 1970-luvulla glam rockin edelläkävijöitä, ja hänen vaikutuksensa populaarikulttuurin kehitykseen on ollut merkittävä.[2] Bowieta on kutsuttu rockin johtavaksi futuristiksi ja kameleontiksi sekä musiikkityylien rajat rikkovaksi edelläkävijäksi.[3]
David Robert Jones syntyi Lontoon Brixtonin työläiskaupunginosassa tammikuussa 1947. Äiti Margaret ”Peggy” Burns työskenteli elokuvateatterin paikannäyttäjänä ja isä Heywood ”John” Jones lastenkodin varainkerääjänä. Johnilla oli edellisestä avioliitostaan tytär ja Peggyllä aikaisemmasta suhteestaan poika Terry, joka oli Davidia yhdeksän vuotta vanhempi. Davidin ollessa kuusivuotias perhe muutti Bromleyn esikaupunkialueelle rivitalohuoneistoon puolen tunnin junamatkan päähän Lontoosta.[4]
Bowie on kertonut, että kuultuaan kahdeksan- tai yhdeksänvuotiaana isänsä kotiin tuomalta singleltä Little Richardin ”Tutti Frutti” -kappaleen hän päätti ryhtyä muusikoksi. Varhaisessa teini-iässään David kuunteli rock and rollin ja rhythm and bluesin lisäksi myös Charles Mingusinjazzia. Etenkin velipuoli Terryllä oli suuri vaikutus nuoren Davidin musiikkimakuun.[5]
Bowie epäonnistui peruskoulun loppukokeessa ja meni vuosiksi 1958–1963 lukion sijaan teknilliseen opistoon Bromley Technical High Schooliin. Sieltä hän sai hyväksytyn arvosanan ainoastaan taiteesta. Vaikkei Bowie taidekoulua koskaan käynytkään, teini-ikäisenä hän seurusteli paljon taidekouluja käyneiden taiteilijoiden ja muusikoiden kanssa, mikä vaikutti myöhemmin paljon hänen epäsovinnaiseen tyyliinsä. Bowie kertoi haastattelussa vuonna 1992: ”Minua viehättivät jo hyvin nuorena kaikki ne, jotka ylittivät normeja, uhmasivat sovinnaisuutta, olipa kyse maalauksesta, musiikista tai mistä tahansa.” Jätettyään koulunkäynnin Bowie työskenteli hetken aikaa lontoolaisessa mainostoimistossa.[6]
Vuonna 1962 koulunpihalla käydyn tappelun seurauksena Bowien vasemman silmän pupilli laajentui ja halvaantui pysyvästi. Vasen silmä näytti sen vuoksi valaistuksesta riippuen ruskealta tai vihreältä, kun terve silmä oli sininen. Silmän näkökyky oli myös heikentynyt. Tappeluun Bowie joutui parhaan ystävänsä kanssa iskettyään tämän tyttöystävän.[7]
Bowie oli opetellut lapsena soittamaan kitaraa, ja hän opetteli saksofonin soittamisen 12-vuotiaana. Hän esiintyi vuodesta 1964 lähtien useissa yhtyeissä, jotka eivät saavuttaneet suurta menestystä.[2]
Bowie otti tammikuussa 1966 käyttöönsä taiteilijanimen David Bowie. Hän oli siihen saakka käyttänyt nimiä Davie Jones tai Dave Jay, mutta vaihtoi nimensä, koska ei halunnut tulla sekoitetuksi The Monkees -yhtyeen Davy Jonesiin. Nimeksi valittiin Bowie, koska se viittasi Jim Bowien keksimään Bowie-veitseen. Virallisesti hän ei kuitenkaan koskaan vaihtanut nimeään.[8][9]
Ura
Laulajanuran alku (1967–1971)
David Bowie vuonna 1967.
Bowien laulutyyli 1960-luvun jälkipuolella oli saanut paljon vaikutteita brittilaulaja Anthony Newleyltä. Bowie julkaisi huhtikuussa 1967 lastenlaulumaisen singlen ”The Laughing Gnome”, joka ei menestynyt. Saman vuoden kesäkuussa Bowie julkaisi ensimmäisen albuminsa David Bowie. Albumilla oli yksinkertaista ja kevyttä poppia, jossa oli vaikutteita teatterista ja brittiläisestä varieteesta. Kappaleiden sanoitukset olivat usein humoristisia ja makaabereja. Levy ei menestynyt kaupallisesti, eikä Bowie myöhemmin ottanut sitä mukaan levyjensä virallisiin uudelleenjulkaisukampanjoihin.[10]
Bowie vaihteli ulkoista tyyliään tiuhaan jo 1960-luvulla. Vuonna 1965 hän oli modi, seuraavat kaksi vuotta hippi, minkä jälkeen hän alkoi vihdoin kehitellä omaa, hiukan naismaista tyyliään. Vuonna 1967 Bowie tutustui tanssija Lindsay Kempiin, jonka pantomiimiryhmässä hän oppi tanssia ja mimiikkaa sekä kiinnostui eriskummallisuudesta. Vuonna 1969 Bowie esitti pantomiimia Tyrannosaurus Rex -yhtyeen kiertueella lämmittelijänä, ja myöhemmin hän yhdisteli pantomiimia usein omaankin musiikkiinsa.[11]
Bowie kuului 1968 lyhyen aikaa yhtyeeseen nimeltä Feathers. Bowie ei 1960-luvun lopulla saavuttanut menestystä, mutta hän itse piti sitä jälkeenpäin siunauksellisena ja sanoi: ”Jos minulle olisi tapahtunut jotain 1960-luvun puolivälissä, olisin kenties jäänyt paitsi valtavasta määrästä vaikutteita.”[12]
Vuonna 1969 ilmestyi Bowien toinen albumi, sekin alun perin nimeltään David Bowie, mutta levy tunnetaan nykyisin nimellä Space Oddity. Samana vuonna hän teki sopimuksen amerikkalaisen Mercury Recordsin kanssa.[13] Albumilta otetun singlen ”Space Oddity” julkaisu ajoittui yhteen ensimmäisen kuulennon, Avaruusseikkailu 2001 -elokuvan ja Bowien tieteiskirjallisuusvaiheen kanssa ja ennakoi Bowien myöhempiä avaruusteemoja. Single oli hitti ja on noussut klassikoksi, mutta tyyliltään siitä eroava levy ei menestynyt julkaisuaikanaan.[14] ”Space Odditya” seuranneet singlet eivät menestyneet. Bowien kolmas albumi The Man Who Sold the World (1970) oli edeltäjäänsä raskaampi ja ahdistuneempi. Levy menestyi kohtalaisesti Yhdysvalloissa, mutta ei Britanniassa.[15]
1970-luvun alussa Bowie oli glam rockin ensimmäisiä pioneereja Marc Bolanin ohella. Hänen yhtyeensä tuohon aikaan oli nimeltään The Hype.[16] Bowie leikitteli poptaiteella ja popin kaupallisuudella ja lumoutui Andy Warholin käsityksestä, että tähteyden saattoi ”luoda”.[17] Bowie otti myös pesäeroa hippikulttuurin yhteisöllisyyteen. Hänen musiikkimakunsa ja vaikutteensa olivat hyvin laaja-alaiset The Velvet UndergroundistaJacques Breliin.[18]
Bowie meni naimisiin Angie Barnettin kanssa maaliskuussa 1970, ja he saivat seuraavana vuonna pojan. Angie alkoi toimia Bowien promoottorina ja avustajana, ja hänellä oli vaikutus myös Bowien erikoisuutta tavoittelevaan tyyliin.[19]
Bowien seuraavalla albumilla Hunky Dorylla (1971) soitti ensimmäistä kertaa yhdessä Bowien pitkäaikainen taustayhtye The Spiders from Mars, johon kuuluivat Mick Ronson, Trevor Bolder ja Mick Woodmansey.[20] Ennen Hunky Doryn julkaisua RCA-levy-yhtiö teki Bowien kanssa sopimuksen kolmesta levystä.[21]Hunky Dorya pidetään Bowien helpoimmin lähestyttävänä albumina, vaikka se ei noussutkaan listoille.[22]
Ziggy Stardust ja läpimurto (1972–1973)
Bowie Ziggy Stardust -hahmossaan.
Kuukausi Hunky Doryn levytysten päättymisen jälkeen Bowie alkoi levyttää kappaleita uudelle levylleen The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars (1972).[23] Hän loi levyä ja lavaesiintymisiään varten itselleen alter egon nimeltä Ziggy Stardust, joka oli ulkoavaruudesta maan pinnalle laskeutunut rocktähti. Ziggyn hahmossa Bowie hyödynsi japanilaista kabuki- ja nō-teatteria, pantomiimia ja androgyynisyyttään, johon kuului vahva meikki, punaiseksi värjätty piikkikampaus ja kimaltavat asusteet.[24] Tyylillisesti levy edusti glam rockia.[25] Levystä tuli suuri menestys ja Bowiesta sen myötä tähti.[26] Bowien mainetta kasvatti myös se, että hän oli tammikuussa 1972 Melody Makerin haastattelussa väittänyt olevansa homo. Tällainen tunnustus oli ennen kuulumatonta tuon ajan musiikkimaailmassa[27][28].
Ziggy Stardustin julkaisua seurasi 18 kuukautta kestänyt lähes yhtämittainen, tarkkaan suunnitellulla teatraalisuudellaan ja rohkeudellaan paljon suosiota saavuttanut konserttikiertue.[29] Samaan aikaan Bowie toimi tuottajana Mott the Hooplen, Iggy Popin ja Lou Reedin albumeilla ja kirjoitti heille kappaleita, joista tunnetuimpia on Mott the Hooplen hitti ”All the Young Dudes”.[30]
Syksyllä 1972 Bowie lähti etsimään menestystä Yhdysvalloista, missä brittiartisteista niinä aikoina menestyneimpiä olivat Elton John ja Rod Stewart. Bowien manageri Tony DeFries aloitti maassa suuren julkisuuskampanjan, jossa Bowie esiteltiin suurellisen elämäntyylin omaavana tähtenä.[31] Bowie ei itse saanut Yhdysvaltain-kiertueeltaan paljoakaan rahaa, sillä hän sai DeFriesin kanssa tekemänsä sopimuksen mukaan vain puolet konserttituotoistaan ja joutui niistä maksamaan kaikki konserttiensa kulut.[32]
Bowie oli vuonna 1973 alkanut myös joutua roolihahmojensa vangiksi. David Jonesin suojautumiskeinokseen luomansa David Bowiekin oli vain yksi hahmo Ziggyn ja myöhemmän Aladdin Sanen ohella. Bowie kertoi myöhemmin: ”Minäkin ihastuin Ziggyyn. Oli helppoa olla hahmon lumoissa yötä päivää. Minä muutuin Ziggy Stardustiksi. David Bowie häipyi kuvioista kokonaan. --- Eteen alkoi nyt tulla todellisia ongelmia. --- Seuraavaksi on vuorossa matka psykologiseen tuhoon, ja polun päässä joudut huumeiden uhriksi.”[33]
Lontoossa 3. heinäkuuta 1973 pidetyssä Ziggy-kiertueen viimeisessä konsertissa Bowie ilmoitti keikan olevan heidän viimeisensä koskaan. Yleisö kauhistui, mutta jälkeenpäin Bowie selvitti tarkoittaneensa vain, että Ziggy ja Spiders-yhtye lopettavat.[28] Ziggy-kulttia jatkoi albumi Aladdin Sane (1973), jonka nimihahmo oli Ziggy Stardustin amerikkalainen vastine. Yhdysvaltain-kiertueen aikana kirjoitettu albumi sisälsi kovempaa soundia ja huomattavasti rankempia aiheita kuin sadunomainen edellislevy. Albumi varmisti Bowien aseman levylistoja hallitsevana suurena tähtenä Britanniassa, ja maailmankiertueensa myötä Bowiesta tuli tähti myös Japanissa.[34]
Vuoden 1973 heinäkuussa Bowie oli suosionsa huipulla Britanniassa – hänellä oli samanaikaisesti viisi albumia Britannian Top 40 -listalla ja hänellä oli suuri ja omistautunut fanijoukko, joka jäljitteli idolinsa tyyliä mahdollisimman tarkkaan. Vuonna 1973 Bowie teki vielä yhden albumin Ziggynä: lainakappaleista koostuneen levyn nimi oli Pin Ups ja se sisälsi Bowien suosikkeja vuosilta 1964–1967. Levy nousi Britannian listaykköseksi viiden viikon ajaksi.[35]
Yhdysvaltain-vuodet (1974–1976)
Bowien ensimmäinen albumi Ziggyn ja Spiders-yhtyeen jälkeen, apokalyptinen Diamond Dogs (1974), perustui löyhästi George Orwellin romaaniin Vuonna 1984 ja syntyi Bowien luotsaaman musikaali-idean kaaduttua tekijänoikeuserimielisyyksiin.[36]Diamond Dogs päätti samalla Bowien glam rock -kauden. Heti levyn ilmestymisen jälkeen Bowie muutti Yhdysvaltoihin, aluksi New Yorkiin ja myöhemmin Los Angelesiin.[37] Yhdysvalloissa hän aloitti näkyvän mainoskampanjan ja spektaakkelimaisen Diamond Dogs -konserttikiertueen.[38]
Bowien ensimmäinen Yhdysvalloissa tekemä albumi oli Young Americans (1975), jonka musiikkia Bowie kutsui ”muovisouliksi”.[39]Diamond Dogs ja Young Americans nousivat Yhdysvalloissa Top 10:een ja Bowien yhdessä John Lennonin kanssa tekemä single ”Fame” listakärkeen. Britanniassa Bowien suosio oli kuitenkin alkanut hänen Amerikkaan muuttonsa ja glam rockista luopumisensa seurauksena väliaikaisesti hiipua, vaikka Bowien kaikki tämän ajan levyt nousivatkin siellä yhä Top 5:een.[40]
Bowie kärsi vuosien 1974–1976 aikana vakavasta huumeongelmasta. Hän oli riippuvainen kokaiinista ja kärsi sen aiheuttamasta tyhjyyden tunteesta ja vainoharhaisuudesta. Hän oli menettänyt huumekierteen myötä ruokahalunsa ja laihtui alle 40-kiloiseksi.[41] Bowie sekosi myös okkultismiin sekä fasismin ja natsismin ihailuun, mistä hän sai kielteistä julkisuutta.[42]
Paranoiansa heijastumaksi Bowie kehitti vuoden 1976 roolihahmon, Thin White Duken, jota hän kuvasi ”romantikoksi ilman tunteita”.[43] Hahmo sai alkunsa Nicolas Roegin samana vuonna ohjaamasta elokuvasta Mies toisesta maailmasta (The Man Who Fell to Earth), jossa Bowie näytteli ilmeettömän pääosan.[41]
Albumi Station to Station (1976) syntyi keskellä Bowien henkistä ja fyysistä aallonpohjaa. Sitä pidetään kuitenkin yhtenä hänen mestariteoksistaan, ja myös levyä seurannut konserttikiertue oli taiteellinen menestys.[44]
1970-luvun loppu
Bowie muutti kesällä 1976 Eurooppaan irtautuakseen huumeista ja ollakseen poikansa ja vaimonsa kanssa. Perhe asui aluksi SveitsissäGenevejärven rannalla.[45] Bowie kertoi vuonna 1996:
»Minusta oli kovaa vauhtia tulossa seuraava rockin uhri – totta puhuen olen melko varma, etten olisi selvinnyt 70-luvusta jos olisin jatkanut sillä tiellä, jolla olin. Mutta olin tarpeeksi onnekas tietääkseni jossain sisällä, että olin tappamassa itseni, ja minun täytyi tehdä jotain ratkaisevaa, että pääsin eroon siitä.» (David Bowie, 1996[46])
Syksystä alkaen Bowie alkoi viettää suurimman osan ajastaan Länsi-Berliinissä ystävänsä Iggy Popin kanssa, ja siellä hän onnistui vihdoin katkaisemaan kokaiiniriippuvuutensa. Bowie asui Kreuzbergin kaupunginosassa, jossa asui paljon turkkilaisia, homoseksuaaleja, taiteilijoita ja syrjäytyneitä. Bowien vaatimaton asunto sijaitsi osoitteessa Hauptstraße 155, käytettyjä autoja myyneen liikkeen yläkerrassa.[47][48]
Bowie oli jo jonkin aikaa ihaillut Roxy Musicista tunnetun Brian Enonambient-musiikkia, jota hän piti tulevaisuuden musiikkina. Bowie otti yhteyttä Enoon, ja heidän yhteistyönään syntyi kolme Berliini-vaikutteista albumia: Low (1977), ”Heroes” (1977) ja Lodger (1979). Trilogiassa on ambient-vaikutteita, ja sen tunnuspiirteitä ovat syntetisaattorin käyttö, kokeellinen leikittely ja sattumanvaraisuus.[49] Vaikka Bowie ei ollut suunnannut Enon kanssa tehtyjä levyjä suurelle yleisölle, ne kaikki nousivat Britannian Top 5:een ja saivat kriitikkojen suosion.[50]
Bowie avusti vuosina 1976–1977 Iggy Popia tämän soololevyjen The Idiot ja Lust for Life säveltämisessä ja tuottamisessa.[51] Hän soitti myös Iggy Popin pianistina tämän vuoden 1977 kiertueella.[52] Vuonna 1977 David ja Angie Bowie muuttivat erilleen.[53]
Vuoden 1978 lopulla Bowie teki suuren maailmankiertueen ja äänitti Lodger-albumin kiertueensa tauoilla.[54] Bowie esiintyi myös ahkerasti Britannian televisiossa, teki huomiota herättäviä musiikkivideoita, ja hänen imagonsa muuttui sovinnaisemmaksi, avoimemmaksi ja faneilleen läheisemmäksi.[55]
1980-luku
Vuonna 1980 ilmestyneen Scary Monsters (and Super Creeps) -albuminsa aikoihin Bowie otti uudelleen käyttöön entisenkaltaisen värikkään tyylinsä ja nousi punkin jälkeisen neo-glamrockin johtohahmoksi.[56] Britannian listakärkeen nousseella albumillaan Bowie onnistui yhdistämään kokeellisuuden kaupalliseen ja arvostelumenestykseen.[57] Albumilta singlenä julkaistu, yhtenä Bowien merkittävimmistä kappaleista pidetty ”Ashes to Ashes” nousi listaykköseksi Britanniassa, ja sen video oli kallein koskaan tehty musiikkivideo.[58]
Vuonna 1981 Bowie levytti Queenin kanssa Britannian listaykköseksi nousseen kappaleen ”Under Pressure”.[59] Vuosien 1981 ja 1982 aikana Bowie vietti kuitenkin musiikillista hiljaiseloa odotellen RCA-levy-yhtiön kanssa tekemänsä sopimuksen loppumista, minkä jälkeen hän ei enää joutuisi tilittämään osaa tuloistaan entiselle managerilleen Tony DeFriesille.[60]
David Bowie 1987
Seuraavalla levyllään Bowie ryhtyi tietoisesti tavoittelemaan kaupallista menestystä. Hän solmi rahakkaan sopimuksen EMI-yhtiön kanssa ja teki tanssittavan ja melodisen albumin Let’s Dance (1983). Levy sai hyvät arvostelut ja siitä tuli hänen uransa suurin kaupallinen menestys. Albumi nousi nopeasti Britannian ja Yhdysvaltain listakärkeen, siitä tehdyt musiikkivideot näkyivät jatkuvasti televisiossa, ja Bowiesta tuli musiikkivideoaikakauden yksi tärkeimmistä artisteista.[61] Levy toi Bowielle runsaasti uusia kuulijoita, ja hänen onnistui samalla säilyttää suuri osa entisistä ihailijoistaan. Koska Let’s Dance sisälsi kuitenkin sellaista valtavirran musiikkia, jota vastaan Bowie oli aikaisemmin taistellut, jotkut hänen vanhat ihailijansa pitivät levyä liian kaupallisena ja boikotoivat sitä.[62]
Let’s Dancea nopeasti seurannut albumi Tonight (1984) oli edeltäjäänsäkin selvemmin pop-vaikutteinen ja valtavirran musiikkia. Levy sai kehnot arvostelut, ja jopa Bowie itse vähätteli sitä levyn promootiohaastattelussaan. Albumi nousi tosin hetkeksi Britannian listan kärkeen, mutta sen myötä Bowien ura supertähtenä alkoi kääntyä laskuun.[63]
1980-luvun puolivälissä Bowiesta julkaistiin paljastuskirjoja, joissa riepoteltiin hänen hullujen vuosiensa tekemisiä, oman menneisyytensä häivytysyrityksiä 1980-luvulla ja sukunsa mielenterveysongelmia. Bowien suruja lisäsi velipuoli Terryn itsemurha vuonna 1985.[66]
Bowien seuraava albumi oli Never Let Me Down (1987). Vastahakoisesti levytysstudioon mennyt Bowie kärsi levy-yhtiönsä painostuksesta, eivätkä albumi tai siltä otetut singlet menestyneet listoilla tai kriitikoiden arvioissa.[67] Bowie on itse jälkeenpäin kritisoinut 1980-lukua ajaksi, jolloin kaupallisuus vei hänen taiteestaan luovuuden.[68]
Näyttelijänura 1980-luvulla
Vuonna 1980 Bowie teki debyyttinsä Broadwaylla Elefanttimiehenä. Roolisuoritus oli kehuttu ja menestyksekäs.[2]
Vuosien 1989–1991 aikana Bowie oli mukana kitaristi Reeves Gabrielsin kanssa perustamassaan yhtyeprojektissa nimeltä Tin Machine, joka julkaisi kaksi studioalbumia ja yhden live-levyn. Suorasukaista ja meluisaa, livenä äänitettyä rockia soittava yhtye jakoi aikanaan kriitikkojen mielipiteet, ja sen maine on myöhemmin vain huonontunut.[71] Projekti oli kuitenkin taiteellisesti merkittävä käännekohta Bowien uralla, sillä hän uskalsi sen myötä irtautua levy-yhtiönsä kaupallisuuden vaatimuksista ja ryhtyi tekemään musiikkia jälleen omilla ehdoillaan.[72]
Vuonna 1990 Bowie teki Sound+Vision-maailmankiertueen, jolla hän soitti vain uransa suurimpia hittejä viimeistä kertaa.[73]
Bowien soololevytysura jatkui vuonna 1993 studioalbumilla Black Tie White Noise. Bowie palkkasi levylle tuottajaksi Nile Rodgersin, joka oli vastannut Let’s Dancen menestysreseptistä vuosikymmentä aikaisemmin. Tällä kertaa Bowie ei kuitenkaan halunnut tehdä kaupallista levyä, joka kilpailisi Let’s Dancen kanssa. Black Tie White Noise nousi Britannian listan ykköseksi, mutta putosi nopeasti listoilta kiertueen ja markkinoinnin puuttumisten vuoksi.[74] Vielä samana vuonna Bowie levytti monipuolisen ja vapautuneen albumin Buddha of Suburbia (1993) BBC:n samannimisen televisiosarjan inspiroimana. Tämänkin levyn myynti kärsi lähes olemattomasta markkinoinnista.[75]
Bowien seuraavatkin 1990-luvun albumit olivat kokeellisia: Outside (1995) ja Earthling (1997) sisälsivät nykyaikaisen tanssimusiikin hip hop- ja jungle-vaikutteita.[76] Vuonna 1999 ilmestynyt 'Hours...' edusti paluuta helposti lähestyttävään, Bowien 1970-luvun tuotannosta tuttuun melodiseen poprockiin.[77]
Vuonna 2002 Bowie julkaisi albumin Heathen. Hän soitti levyllä useampia instrumentteja kuin levyillään pitkään aikaan. Albumi oli edeltäjiään tummasävyisempi ja heijasti Bowien tuntoja omasta vanhenemisestaan. Levy sai hyvät arvostelut ja menestyi melko hyvin.[80]
Bowien seuraava studiolevy Reality (2003) sai kriitikoilta pääosin myönteisen vastaanoton.[81] Levyä seurasi maailmankiertue Reality (2003–2004).[82]
Vuonna 2004 Bowie joutui kesken kiertueensa sydänleikkaukseen valtimotukoksen seurauksena.[83] Hän ei sen jälkeen antanut haastatteluja tai julkaissut uutta materiaalia sisältäviä levyjä ennen vuotta 2013, ja esiintyi vain harvakseltaan.[84]
66-vuotissyntymäpäivänään 8. tammikuuta 2013 Bowie julkaisi singlen ”Where Are We Now?”, ja hänen toiseksi viimeinen albuminsa The Next Day julkaistiin maaliskuussa 2013.[85]
Bowie julkaisi viimeiseksi jääneen albuminsa Blackstar 69-vuotispäivänään vuonna 2016, kaksi päivää ennen kuolemaansa.[86]
Bowien kuoleman jälkeen vuonna 2020 julkaistaan häneltä kaksi uutta levyä. Is It Any Wonder? on digitaalinen EP-levy, joka sisältää kuusi ennen julkaisematonta tai muuten harvinaista versiota Bowien kappaleista.
1990-luvulla äänitetyt versiot julkaistaan yhden laulun viikkotahtia. Ensimmäinen, The Man Who Sold The World, julkaistiin 8. tammikuuta 2020. Muiden julkaistavien laulujen nimiä ei ole vielä paljastettu. Toinen julkaistava EP-levy, ChangesNowBowie on yhdeksän kappaletta sisältävä livetallenne. Se julkistetaan rajattuna CD- ja LP-painoksena 18. huhtikuuta 2020. [91]
Bowien ensirakkaus oli tanssijatar Hermione Farthingale, jonka kanssa hän asui yhdessä vuonna 1968.[92]
Vuonna 1970 Bowie avioitui edellisenä vuonna tapaamansa Mary Angela ”Angie” Barnettin kanssa. Pari sai Duncan Zowie Haywood Jones -nimisen pojan vuonna 1971. Avioliitto alkoi rakoilla 1970-luvun puoliväliin mennessä ja päättyi eroon 1980. Zowie-pojan huoltajuus jäi David Bowielle. Zowie tunnetaan nykyisin elokuvaohjaaja Duncan Jonesina.[93]
Bowie seurusteli ennen toista avioliittoaan muun muassa näyttelijä Susan Sarandonin kanssa vuonna 1983.[94]
Vuonna 1992 Bowie avioitui somalialaisen huippumallin Iman Abdulmajidin kanssa. Vuonna 2000 syntyi Bowien ja Imanin tytär Alexandria Zahra.[2]
Loppuvuosinaan Bowie asui New Yorkissa perheensä kanssa, näyttäytyi harvoin julkisuudessa ja käytti aikansa koti-isänä toimimiseen sekä maalaten ja keräillen taidetta.[84]
Seksuaalisuus
Julkisessa ja yksityisessä elämässään 1970-luvun puoliväliin asti androgyynin Bowien seksuaalisuus oli tärkeä osa hänen imagoaan. Bowie kertoi 1970-luvulla lehtihaastatteluissaan olevansa biseksuaali, ja hänen läheistensä mukaan hänellä oli lukuisten naissuhteidensa lisäksi myös miessuhteita. 1980-luvulla Bowie alkoi katua tunnustustaan ja suhtautui aiheeseen myöhemmin vältellen. Elämäkerran kirjoittaja David Buckleyn mukaan Bowie kokeili biseksuaalisuutta, mutta hänen kiinnostuksensa miehiä kohtaan hiipui iän myötä.[27]
Terveysongelmat
Vuonna 2004 Bowie joutui sydänleikkaukseen valtimotukoksen seurauksena.[83]
Bowie kärsi 1970-luvun puolivälissä runsaan kokaiininkäytön aiheuttamista psyykkisistä ja fyysisistä ongelmista.[41]
Bowien äidinpuoleisessa suvussa on esiintynyt paljon mielisairautta – hänen velipuolensa Terry diagnosoitiin aikuisena skitsofreenikoksi, ja myös kolme Bowien tätiä on kärsinyt skitsofreniasta tai muista vakavista psyykkisistä häiriöistä.[95] Bowie viittasi tähän sukurasitukseen Aladdin Sane -hahmonsa nimessä (”A Lad Insane”, suom. ’hullu kaveri’) ja samannimisen levyn kansikuvassa.[96]
Kuolema
David Bowie kuoli 10. tammikuuta 2016 sairastettuaan 18 kuukauden ajan maksasyöpää,[97] jonka hän salasi loppuun saakka kaikilta paitsi läheisimmiltä ystäviltään. Hän oli kaksi päivää aikaisemmin ehtinyt täyttää 69 vuotta.[98] Bowie toivoi testamentissaan, että hänen tuhkansa sirotellaan buddhalaisin menoin IndonesiaanBalin saarelle. Testamentin mukaan hänen perijöitään ovat hänen puolisonsa ja kahden lapsensa lisäksi myös pitkäaikainen avustaja ja Bowien tyttären hoitaja. Oikeudelle jätetyn kuolintodistuksen mukaan Bowie tuhkattiin Yhdysvalloissa kaksi päivää kuolemansa jälkeen.[99]
Bowien albumeja arvioitiin myydyn vuoteen 2009 mennessä 136 miljoonaa kappaletta.[100] Vuonna 1996 Bowie nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen.[101] Vuonna 2013 Lontoon Victoria & Albert -museossa järjestettiin näyttely ”David Bowie is”, jonka näki yli 300 000 katsojaa neljän kuukauden aikana. Lontoosta näyttely jatkoi maailmankiertueelle.[102]
Bowie nousi viimeiseksi jääneellä albumillaan Blackstar ensi kertaa albumilistan ykköseksi Yhdysvalloissa kuolemansa jälkeen tammikuussa 2016. Näin Bowie saavutti Yhdysvalloissa postuumisti suuremman suosion kuin kertaakaan eläessään. Paras edellinen sijoitus oli The Next Day -albumin 2. sija vuonna 2013.[103]
Bowielle rekisteröitiin hänen kuolemansa jälkeen tammikuussa 2016 oma tähtikuvio. Tähtikuvio koostuu seitsemästä tähdestä, jotka muodostavat salaman. Lähes samanmuotoinen salama oli piirretty Bowien kasvoihin vuonna 1973 ilmestyneen albumin Aladdin Sanen kannessa olevassa kuvassa.[104]
Talossa, osoitteessa Hauptstraße 155, jossa Bowie asui Berliinissä vuosina 1976–1978, paljastettiin elokuussa 2016 muistolaatta hänen kunniakseen. Laatassa on kappaleen ”Heroes” teksti: ”We can be heroes, just for one day”.[105]
Immonen, Tenho: David Bowie. Rockin kameleontti. Tampere: Pop-lehti, 2005. ISBN 952-5546-09-8
Nagisa Ōshima: Oshima on Oshima. Suomentanut Siltala Mika. Helsinki: Like, 1998. ISBN 951-578-208-2
Buckley, David: David Bowie. (Strange Fascination – David Bowie: The Definitive Story, 1999.) Suomentanut Hannu Tervaharju. Helsinki: Like, 2002. ISBN 951-578-896-X
.png)
.jpg)
.jpeg)
