Daniel Olusola "Danny" Shittu (s. 2. syyskuuta 1980 Lagos) on nigerialainen jalkapalloilija, joka seura on Englannin Valioliigassa pelaava Queens Park Rangers. Pelipaikaltaan Shittu on keskuspuolustaja ja hänet tunnetaan kovana taklaajana ja hyvänä pääpelaajana.
Ura
Shittu aloitti uransa Charlton Athleticissa vuonna 1999. Kahden lontoolais-seurassa vietetyn kauden aikana Shittu ei pelannut otteluakaan Charltonissa vaan vietti aikansa lainasopimuksilla Blackpoolissa ja Queens Park Rangersissa. Vuonna 2002 QPR hankki Shittun itselleen 350 000 punnalla. Nigerialaisen aika "Ärrissä" oli menestyksekäs ja neljän kauden aikana hänelle kertyi yli 150 ottelua joukkueessa.
6. elokuuta 2006 Valioliigaan noussut Watford hankki vahvan Shittun joukkueeseensa 1,6 miljoonalla punnalla. Kahden Watford-kauden jälkeen hän siirtyi Boltoniin. Hän siirtyi Millwalliin 20. lokakuuta 2010 puolen vuoden sopimuksella. Hän teki kuitenkin sopimuksen Queens Park Rangersin kanssa 27. tammikuuta 2011 ja palasi siis seuraan, jossa hän on pelannut suurimman osan urastaan. Hän pelasi ensimmäisen ottelunsa paluunsa jälkeen 22. helmikuuta 2012 voitto-ottelussa (2-0) Ipswichiä vastaan. Shittu ei ole kuitenkaan onnistunut saamaan peliaikaa QPR:n noustua Valioliigaan.
Maajoukkueura
Nigerian maajoukkueessa Shittu debytoi 26. maaliskuuta 2002 ottelussa Paraguayta vastaan. Afrikan mestaruusturnauksessa Shittu on edustanut maataan vuosina 2008 ja 2010. MM-kisoissa Shittu nähtiin Nigerian paidassa vuonna 2010.
Aiheesta muualla