Charlton Athletic Football Club on englantilainenjalkapalloseura, jonka edustusjoukkue pelaa kaudella 2022–2023 maan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Ykkösliigassa pudottuaan sinne mestaruussarjasta kesällä 2020. Joukkue on pelannut Valioliigassa kauden 1998–1999 ja kaudet 2000–2007. Lempinimellä ”Addicks” tunnetun joukkueen kotistadion The Valley sijaitsee Charltonissa Greenwichin alueella Kaakkois-Lontoossa.
Charlton nousi Englannin pääsarjaan, 1. divisioonaan, ensimmäisen kerran vuonna 1936. Seuraavina kausina se sijoittui toiseksi, neljänneksi ja kolmanneksi. Liigamenestys ei jatkunut sodan jälkeen enää yhtä hyvänä mutta FA Cupissa joukkue selviytyi kahtena peräkkäisenä vuonna loppuotteluun.[1] Kaudella 1945–1946 Charlton voitti FA Cupin neljännesvälierissä Preston North Endin kahden ottelun yhteismaalein 7–1, puolivälierissä Brentfordin yhteismaalein 9–4 ja Villa Parkilla pelatussa välierässä Bolton Wanderersin 2–0. Loppuottelussa Charltonin Bert Turner teki oman maalin mutta tasoitti ottelun muutama minuutti myöhemmin. Jatkoajalla Derby County vei voiton maalein 4–1.[2] Kaudella 1946–1947 Charlton pääsi loppuotteluun voitettuaan neljännesvälierissä Blackburn Roversin 1–0, puolivälierissä Preston North Endin 2–1 ja Elland Roadilla pelatussa välierässä Newcastle Unitedin 4–0. Ottelu Blackburnia vastaan oli ensimmäinen suorana televisioitu cup-ottelu, ja ottelun ainoan maalin teki Tommy Dawson. Loppuottelu vahvasti puolustanutta Burnleyä vastaan meni jatkoajalle, jonka loppupuolella Chris Duffy teki ottelun ainoan maalin ja toi Charltonille sen edelleenkin ainoan cup-voiton. Joukkueen manageri oli Jimmy Seed.[3]
Charlton putosi pääsarjasta 2. divisioonaan vuonna 1957.[1] Se palasi pääsarjaan neljäksi kaudeksi 1980-luvun lopulla ja on sen jälkeen pelannut Valioliigassa yhteensä kahdeksan kautta.[4]
Lähihistoriaa
Alan Curbishley toimi seuran managerina vuodesta 1991 aina kesään 2006 asti. Curbishleyn valtakaudella Charlton kasvoi alempien divisioonien seurasta osaksi Valioliigan vakiokalustoa.
Kaudelle 2005–2006 Curbishley hankki Charltoniin Englannin tasolla kovan luokan vahvistuksia. Joukkueeseen liittyivät muun muassa englantilaiset hyökkäyspään pelaajat Darren Bent, Darren Ambrose ja Jay Bothroyd. Lainalla joukkueessa pelasivat venäläinen keskikentän taituri Aleksei Smertin (Chelsea, Englanti) sekä kaksi puolustajaa; amerikkalainen Jonathan Spector (ManU, Englanti) ja uruguaylainen Gonzalo Sorondo (Inter, Italia).
Kaudelle 2006–2007 Charlton hankki uuden valmentajan Iain DowienCrystal Palacesta Englannin Mestaruussarjasta Alan Curbishleyn lopetettua. Dowie sai kuitenkin potkut jo marraskuussa Charltonin jäätyä Valioliigan hännille voitettuaan vain kaksi ottelua 12:sta.[5] Dowien seuraajaksi nimettiin entinen apulaismanageri Les Reed, jota avusti entinen Charlton-pelaaja Mark Robson.[6] Reed ja Robson saivat väistyä 26. joulukuuta, kun entinen West Ham -luotsi Alan Pardew nimettiin seuran päävalmentajaksi.
Pardew ei onnistunut pelastamaan Charltonia, vaan seura putosi hänen alaisuudessaan Valioliigasta Mestaruussarjaan ja vajosi sielläkin häntäpäähän. Marraskuussa 2008 hän sai potkut ja tilalle palkattiin Phil Parkinson, joka ei ole kuitenkaan saanut seuran kurssia käännettyä.[7] Joukkue pelasi kaudet 2016–2019 Ykkösliigassa, josta se nousi takaisin Mestaruussarjaan keväällä 2019 mutta vain yhdeksi kaudeksi.
Lähteet
↑ abCharlton AthleticHistorical Football Kits. Viitattu 25.8.2020. (englanniksi)
↑Lloyd, Guy & Holt, Nick: The F.A. Cup – The Complete Story, s. 148–149. Aurum Press Ltd, 2005. ISBN 1-84513-054-5(englanniksi)
↑Lloyd, Guy & Holt, Nick: The F.A. Cup – The Complete Story, s. 152–153. Aurum Press Ltd, 2005. ISBN 1-84513-054-5(englanniksi)