Rauch oli Waldeckin ruhtinaan kamaripalvelijan poika.[1] Hän pääsi vuonna 1790 kuvanveistäjä Friedrich Valentinin oppilaaksi ja oli myöhemmin myös Johann Christian Ruhlin oppilaana Kasselissa.[2] Isänsä ja veljensä kuoltua Rauch joutui nuorena elättämään perheensä, ja ryhtyi siksi veljensä seuraajana Preussin kuningas Fredrik Vilhelm III:n kamaripalvelijaksi vuonna 1797. Tämä merkitsi Rauchille aluksi luopumista taideopinnoista. Hän onnistui kuitenkin kiinnittämään hovikuvanveistäjä Johann Gottfried Schadowin huomion, ja opiskeltuaan vuoden ajan taidehistoriaa ja arkeologiaa Berliinin taideakatemiassa hän pääsi vuonna 1803 Schadowin henkilökohtaiseksi oppilaaksi. Saatuaan kuninkaalta pitkän matka-apurahan hän jatkoi opintojaan vuosina 1804–1810 Roomassa, jossa hän kuului Preussin lähettiläänä toimineen Wilhelm von Humboldtin johtamaan saksalaisyhteisöön.[1][2] Humboldt toimi sittemmin Rauchin suojelijana.[1]
Rauch debytoi veistoksellaan Endymion vuonna 1802. Hän sai Rooman-vuosinaan vaikutteita muun muassa Antonio Canovalta ja Bertel Thorvaldsenilta.[2] Rauchin ensimmäinen merkittävä työ oli nuorena kuolleen kuningatar Luisen hautamuistomerkki Charlottenburgin linnan puistoon rakennetussa mausoleumissa.[1] Luisen kuoltua vuonna 1810 kuningas Fredrik Vilhelm pyysi aluksi tarjoamaan muistomerkin veistotyötä Canovalle tai Thorvaldsenille, mutta Thorvaldsenin kieltäydyttyä Rauch kutsuttiin vuonna 1811 Berliiniin suorittamaan työ.[2] Vuonna 1815 pystytetty marmorinen veistos sai tunnustusta luonnollisuudestaan ja suloisuudestaan.[1] Rauch toteutti tämän jälkeen monia julkisia muistomerkkejä, joiden joukossa olivat muun muassa Bülowin (1822), Scharnhorstin (1822) ja Blücherin (1826) patsaat Berliinin Neue Wachen edustalla, Goethen patsas Frankfurtissa, kuningas Maksimilian I:n patsas Münchenissä (1829, pystytetty 1835), Albrecht Dürerin patsas Nürnbergissä sekä Fredrik Suuren ratsastajapatsas Berliinin Unter den Lindenillä (1839, pystytetty 1851).[1][2] Rauch veisti myös kuningas Fredrik Vilhelm III:n hautasarkofagin vuonna 1840, kuusi suurta veistosta Walhallaan sekä useita voitonjumalatar Viktoriaa esittäneitä patsaita erilaisiin muistomerkkeihin.[2]
Lähteet
↑ abcdefgEdelgard Abenstein & Jeannine Fiedler: Taide & Arkkitehtuuri: Berliini (suom. Pirkko Roinila), s. 462. Tandem Verlag (h. f. ullmann) 2009. Alkuteos Kunst & Architektur Berlin.
