Bernd Hollerbach (s. 8. joulukuuta 1969 Würzburg) on saksalainen jalkapallovalmentaja ja entinen puolustaja.
Ura pelaajana
Hollerbach hankki jalkapallo-oppinsa ASV Rimparin juniorijoukkueissa ja siirtyi aikuisten sarjoihin pelaamaan vuonna 1988 Würzburger Kickersin paidassa. Hollerbach edusti seuraa kaksi kautta Saksan 4. sarjatasolla Landesliga Nordissa, jonka mestarina joukkue nousi kauden 1989/90 päätteeksi Bayernligan. Tammikuussa 1991 Hollerbach siirtyi FC St. Pauliin, jossa pelasi keväällä Bundesliigaa. St. Pauli putosi kuitenkin kauden jälkeen 2. Bundesliigaan, jossa Hollerbach jatkoi uraansa neljä kautta. Hän kuului seuran runkopelaajiin ja esiintyi Pauli-paidassa 143 ottelussa.
Kaudella 1994/95 St. Pauli sijoittui 2. Bundesliigassa toiseksi ja nousi pääsarjatasolle. Hollerbach jätti nousijajoukkueen ja siirtyi 1. FC Kaiserslauterniin. Peliaika uudessa seurassa jäi kuitenkin vähäiseksi, ja jo tammikuussa 1996 hän palasi Hampuriin – tällä kertaa HSV:n paitaan. HSV:ssa Hollerbach urakoi vasempana laitapuolustajana kahdeksan vuotta ja tuli tunnetuksi kovista otteistaan. Hän lopetti uransa HSV:ssä vuonna 2004.[1]
Ura valmentajana
Pelaajauransa jälkeen Hollerbach siirtyi valmentajaksi. Hän debytoi VfL 93 Hamburgin päävalmentajana ja luotsasi seuran kaudella 2005/06 Verbandsliga Nordissa neljänneksi. Kaudeksi 2006/07 hän siirtyi Regionalliga Nordiin VfB Lübeckin päävalmentajaksi, mutta sai potkut seurasta jo helmikuussa 2007.[2]
Kesällä 2007 Hollerbach aloitti yhteistyön Felix Magathin kanssa VfL Wolfsburgissa. Hän työskenteli seuran apuvalmentajana kaksi kautta ja juhli kaudella 2008/09 Bundesliigan mestaruutta. Vuonna 2008 hän toimi myös Wolfsburgin reservijoukkueen päävalmentajana.[3] Mestaruuskauden jälkeen Hollerbach siirtyi Magathin apuvalmentajaksi Schalkeen.[4] Maaliskuussa 2011 Magathin valmennustiimi sai potkut Schalkesta ja palasi takaisin Wolfsburgiin.[5] Lokakuussa 2012 Hollerbach jätti tehtävänsä Wolfsburgin valmennustiimissä.[6]
Kesällä 2014 Hollerbach palasi päävalmentajatehtäviin entisen seuransa Würzburger Kickersin päävalmentajana.[7] Hollerbach luotsasi seuran debyyttikaudellaan Regionalliga Bayernin mestariksi ja nosti seuran 3. Ligaan, josta edelleen kauden 2015/16 päätteeksi 2. Bundesliigaan ensimmäistä kertaa sitten kauden 1977/78. Visiitti toiseksi korkeimmalla sarjatasolla jäi kuitenkin yhteen kauteen ja Hollerbach jätti tehtävänsä toukokuussa 2017.[8]
Tammikuussa 2018 Hollerbachista tuli Bundesliigan putoamiskamppailuun juuttuneen Hamburger SV:n päävalmentaja.[9] Hollerbach ei saanut HSV:n pelin suuntaa muuttumaan ja sai potkut maaliskuussa, kun joukkue oli edelleen Bundesliigassa sijalla 17.[10]
Toukokuussa 2019 Hollerbach teki sopimuksen Belgian liigassa pelaavan Mouscronin kanssa.[11] Hollerbach luotsasi seuran Belgian liigassa sijalle 10 koronaviruksen vuoksi keskeytyneellä kaudella 2019/20. Kauden jälkeen hän jätti seuran.[12]
Kesällä 2021 Hollerbachista tuli Sint-Truidensen päävalmentaja.[13] Hollerbach valmensi seuraa kahden kauden ajan. Hän jätti tehtävänsä kauden 2022/23 päätteeksi.[14]
Toukokuun lopussa 2024 Hollerbach nimettiin Saksan 3. Ligaan pudonneen Hansa Rostockin päävalmentajaksi.[15] Pesti päättyi potkuihin jo lokakuussa 2024 heikkojen tulosten vuoksi.[16]
Meriitit
Pelaajana
Valmentajana
Lähteet
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|