Belal Mansoor Ali, (arab. بلال منصور علي , alkuperäiseltä nimeltään John Kipkorir Yego, s. 17. lokakuuta 1988) on Keniasta lähtöisin oleva keskimatkojen juoksija, joka tätä nykyä edustaa Bahrainia.[1]
Ali sijoittui St. Etiennen maastojuoksun MM-kisoissa 2005 kymmenenneksi nuorten sarjassa. 17. heinäkuuta 2005 hän voitti alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Marrakechissa 1 500 metrillä kultaa ajalla 3.36,98. Kolme viikkoa myöhemmin aikuisten arvokisoissa Helsingin MM-kisoissa hän karsiutui 1 500 metrillä, mutta sijoittui 800 metrillä seitsemänneksi ajalla 1.45,55. Seuraavana vuonna Ali karsiutui Moskovan sisäratojen MM-kisoissa 800 metrin alkuerissä ja juoksi Fukuokan maastojuoksun MM-kisoissa nuorten sarjassa kahdenneksikymmenenneksiensimmäiseksi. Pekingin nuorten MM-kisoissa hän voitti pronssia 1 500 metrillä ja sijoittui 800 metrillä seitsemänneksi.[1]
Ali karsiutui Osakan MM-kisoissa 2007 800 metrin alkuerissä, mutta juoksi 1 500 metrillä yhdenneksitoista ajalla 3.36,44. Kauden lopussa IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän oli 800 metrillä kolmas ja 1 500 metrillä kuudes. Valencian sisäratojen MM-kilpailuissa 2008 hän karsiutui alkuerissä 1 500 metrin juoksussa. Pekingin olympialaisissa hän sijoittui 1 500 metrillä seitsemänneksi ja karsiutui 800 metrillä välierissä. IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän oli 1 500 metrillä seitsemäs. Berliinin MM-kilpailuissa 2009 hän sijoittui 1 500 metrillä yhdeksänneksi ja karsiutui 800 metrillä välierissä. IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän oli 1 500 metrillä kuudes. Dohan sisäratojen MM-kilpailuissa 2010 hän karsiutui 800 metrillä alkuerissä. Maanosien cupissa Splitissä 2010 hän sijoittui 800 metrillä kolmanneksi. Lontoon olympialaisissa 2012 hän oli 1 500 metrillä kymmenes.[1]
Alia epäiltiin syntymäaikansa väärentämisestä vuoden 2005 alle 18-vuotiaiden MM-kisojen jälkeen, mutta IAAF vapautti hänet syytteistä seuraavana vuonna.[2]
Henkilökohtaiset ennätykset
- Lähde: IAAF[1]
- 800 metrin juoksu: 1.44,02, Rieti, 9. syyskuuta 2007
- 1 000 metrin juoksu: 2.15,23, Tukholma, 7. elokuuta 2007
- 1 500 metrin juoksu: 3.31,49, Ateena, 2. heinäkuuta 2007
- Mailin juoksu: 3.52,35, Oslo, 15. kesäkuuta 2007
Katso myös
Lähteet