Pohjois-Suomen Pankki Osakeyhtiön perustivat 25 henkilöä Oulusta ja Oulun ympäristöstä. Hankkeen takana olivat oululaiset insinööri I. A. Karhi ja varatuomari Iivari Tervonen. Osakepääomaksi tuli 3 miljoonaa markkaa. Pankin toiminta alkoi vuonna 1919.[2]
Toiminta ei alkanut kovin hyvin. Pankki joutui lopettamaan osingonmaksun vuonna 1921, jolloin sen osakekurssi laski. Pankin osake-enemmistö siirtyi Helsinkiin uusien omistajien haltuun. Pankin nimi ja pääkonttorin sijainti vaihdettiin.[1]
Atlas Pankki 1924–1931
Atlas Pankki Oy aloitti Helsingissä uuden toimitusjohtajan johdolla vuonna 1924.[1]
Atlas Pankille valmistui vuonna 1929 uusi Toivo ja Jussi Paatelan suunnittelema pääkonttorirakennus Helsingin Yliopistonkadun (silloinen Hallituskatu) ja Mikonkadun kulmaan.[1] Pankilla oli kaikkiaan 25 konttoria eri puolilla Suomea.[3]
Atlas Pankki joutui vaikeuksiin Helsingissä epäonnistuneiden rakennushankkeiden vuoksi. Pankki ajautui vararikkoon vuonna 1929. Pankkia yritettiin pelastaa, mutta se ei onnistunut. Helsingin Osakepankki osti kaatuvan Atlas Pankin osake-enemmistön vuonna 1929. Atlas Pankin toiminta lopetettiin vuoden 1931 lopussa suoritustilan päätteeksi.[4] Järjestelyssä Atlas Pankin osakkaat menettivät 95 % rahoistaan. Myös Helsingin Osakepankki kärsi tappioita.[1]
↑ abcdefKantanen, Pekka: Aikamatka pörssiin. Osakekirjat kertovat, s. 89. Helsinki: Talentum Media Oy, 2012. ISBN 978-952-14-1765-8
↑Blomstedt, Yrjö: Kansallis-Osake-Pankin historia I: 1889–1939, s. 236. (Virheellinen Isbn=952-90089-6-X) Helsinki: Kansallis-Osake-Pankki, 1989. ISBN 952-90-0896-1