Arkkityyppi

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Arkkityyppi (m.kreik. ἀρχέτυπον, "alkuperäinen malli")^[1] on perinteisesti tarkoittanut hahmon, asian tai käsitteen alkumuotoa ja mallia.^[2] Arkkityyppi on psykiatri C. G. Jungilta peräisin oleva nimitys ihmiskunnan kollektiivisen tiedostamattoman yleismaailmallisille kuville, jotka ilmenevät etenkin unissa, myyteissä ja uskonnoissa. Arkkityyppiset kuvat ja kokemukset vaikuttavat taiteessa ja kirjallisuudessa eräänlaisena syvärakenteena.^[3]

Psykiatri ja analyyttisen psykologian perustaja Carl Gustav Jung kehitti arkkityypin käsitettä, jolla hän tarkoitti piilotajunnan teemoja, jotka ilmenevät psyykessä luonnostaan. Jung näki arkkityypit yleismaailmallisina ajatuksina, joissa menneiden sukupolvien kokemusperintö esiintyy tiivistyneessä muodossa.^lähde? Arkkityypin varsinainen olemus ei ole näkyvä, eikä rationaalisesti käsiteltävä. Arkkityyppi on apriorinen ja tiedostamaton tajunnansisältö, jolla on oma psyykkinen energiansa. Arkkityypit sijaitsevat kollektiivisessa piilotajunnassa, ja ne tulevat esiin unissa ja myyteissä ja vaikuttavat psyyken rakentumiseen. Jung käytti arkkityypeistä myös nimityksiä vaisto, demoni ja mana.

Jungin neljä kuuluisaa arkkityyppiä ovat:

• Itse (Selbst)
• Varjo (Schatten)
• Anima (miehen piilotajunnan naiskuva)
• Animus (naisen piilotajunnan mieskuva)

Kirjallisuuskriitikot Northrop Fryen johdolla omaksuivat ja popularisoivat sittemmin Jungin teorian kollektiivisesta tiedostamattomasta ja sovelsivat sitä kirjallisuudentutkimukseen. Kirjallisuudentutkimuksessa arkkityyppi on alkukantainen mielikuva, hahmo tai olosuhteiden malli, joka esiintyy toistuvasti kirjallisuudessa, ja sen vuoksi sitä voidaan pitää yleispätevänä käsitteenä tai tilanteena. Nämä alkukantaiset mielikuvien mallit ja tilanteet herättävät niin kirjoittajassa kuin lukijassakin hätkähdyttävän samankaltaisia tuntemuksia.^[1]

Jungin ohella myös J.G. Frazer ja hänen teoksensa The Golden Bough on vakiinnuttanut arkkityypin käsitteen kirjallisuustieteeseen. Frazerin teos vaikutti myös moderniin kirjallisuuteen, muun muassa T. S. Eliot on tunnustanut, että Frazerin ajatus vegaatiokultista on innoittanut Eliotin runoelmaa Autio maa.^[3]

• Aikio, Annukka ja Vornanen, Rauni: Uusi sivistyssanakirja. Kustannusosakeyhtiö Otava 1993. ISBN 951-1-11365-8.
• Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuuden sanakirja. WSOY. Helsinki 2003. ISBN 951-0-27401-1.

• Jung, Carl G. & Franz, M.-L. von ym.: Symbolit: Piilotajunnan kieli. ((Man and His Symbols, 1964.) Suomentanut Mirja Rutanen) Helsingissä: Otava, 1991 (4. painos 2003). ISBN 951-1-11427-1
• Pettersson, Jari: Shamaaneja, sankareita ja arkkityyppejä: Myyteistä C. G. Jungiin ja poikkeaviin tajunnan tiloihin. Helsinki: Aquarian, 1996. ISBN 951-8975-41-8

• Vesa Lehtinen: Stereotyypit ja arkkityypit. Kosmoskynä 2/1996.