Nannini osallistui viisi kautta kestäneellä F1-urallaan 78 Grand Prix -viikonloppuun ja 76 lähtöön. Kerran hän karsiutui kilpailusta, ja toisen kerran auto hajosi ennen kilpailun lähtöä. Nannini saavutti urallaan yhden voiton, yhdeksän palkintosijoitusta ja kaksi kilpailun nopeinta kierrosta. Pisteitä hän keräsi yhteensä 65. Aika-ajoissa hän oli parhaimmillaan kolmas Yhdysvaltain GP:ssa 1989.[1]
Vuonna 2007 Nannini aikoi palata kilpa-autojen pariin Grand Prix Masters -sarjassa, mutta sarja meni konkurssiin ennen kauden alkua. Nykyään hän johtaa omaa kahvilaketjua.
Nannini aloitti kilpailemisen motocrossilla ja siirtyi ralliautoilun pariin vuonna 1978. Aluksi hän ajoi Citroënilla, mutta siirtyi myöhemmin kilpailemaan Lancia Stratoksella. Rata-autoihin Nannini siirtyi vuonna 1980, kun hän osallistui Formula Italia -sarjaan. Mestaruuden hän voitti kyseisessä sarjassa vuonna 1981. Seuraavaksi vuodeksi Nannini siirtyi Formula 2 -sarjaan, jossa ajoi kolme vuotta Minardilla. Kohokohtia olivat kakkossijat Misanossa 1982 ja Nürburgringillä 1983.[3]
Formula 1 -ura
Debyytti, kaksi keskeytyspainoitteista kautta
Nannini aloitti F1-uransa Minardilla kaudella 1986 maanmiehensä Andrea de Cesarisin tallikaverina. Tallilla oli vasta yhden kauden kokemus F1:stä, ja se lukeutuikin sarjan heikoimpiin talleihin.[4] Kauden alun kahden ensimmäisen kilpailun aika-ajoissa Nannini oli koko joukon hitain (25.) ja Monacon GP:ssa hän joutui tyytymään karsiutumiseen. Unkarista Nannini saavutti kauden parhaimman lähtöruutunsa ollen 17. nopein.[5] Nannini ajoi ensimmäisen ja ainoan kerran kauden aikana maaliin Meksikossa ollen lopputuloksissa 14. sijalla. Tosin hän jäi kilpailun voittajasta yli neljän kierroksen päähän.[3] Debyyttikausi oli kaikin puolin kehno, eikä Nannini saanut sijoitusta kuljettajien MM-sarjassa.[6]
Toinen kausi Minardilla ei muuttanut asetelmia paljoakaan: auto oli hidas ja maaliin pääseminen tuotti vaikeuksia.[6] Tallikaveriksi Nannini sai espanjalaisen Adrián Camposin. Ensimmäisen kerran Nannini selviytyi kauden aikana maaliin kauden yhdeksännessä kilpailussa Unkarissa, jossa hän oli 11. jääden kilpailun voittajalle yli kolme kierrosta. Italian GP:ssa hän ajoi maaliin viimeisenä viisi kierrosta kärkeä perässä. Portugalissa Nannini oli kilpailussa lähellä selviytyä kymmenen parhaan joukkoon, mutta polttoaineen loppuminen kilpailun lopussa pudotti hänet kahdeksannelta paikalta sijalle 11.[3] Loppukauden kaikissa kilpailussa Nanninin matkanteko katkesi keskeytykseen, mutta tarvittavat näytöt oli annettu parempaa tallipaikkaa ajatellen.[4] Esimerkiksi Belgian GP:n ensimmäisessä aika-ajosessiossa Nannini oli märällä radalla seitsemänneksi nopein.[3]
Kaudeksi 1988 Nannini siirtyi nousujohteessa olleeseen Benetton-talliin. Tallikaveriksi hän sai belgialaisen Thierry Boutsenin, joka oli kilpaillut tallissa myös edelliskaudella. Nannini vakuutti heti taitonsa paremmalla kalustolla, ja myös hänen hyökkäävä ajotyylinsä huomioitiin.[2] Kauden toisessa kilpailussa San Marinon GP:ssä Nannini väläytti vauhtiaan ajamalla aika-ajoissa neljänneksi nopeimman ajan[7] ja parhaimmillaan kilpailun aikana hän kamppaili kolmannesta sijasta. Ajettuaan maaliin kuudentena Nannini saavutti uransa ensimmäisen MM-pisteen. Britannian sateisessa kilpailussa Nannini ajoi maaliin kolmantena ja nousi ensimmäistä kertaa urallaan palkintokorokkeelle. Saksassa Nanninin kilpailuvauhti oli kohdallaan, mistä osoituksena oli kilpailun nopein kierrosaika. Kilpailun lopussa hän joutui keskeyttämään moottoriongelmien vuoksi. Nannini pääsi toistamiseen kauden aikana alimmalle palkintokorokkeelle kauden loppupuolella ajetussa Espanjan GP:ssa. Kilpailun aikana hän ohitti muun muassa kauden päätteeksi mestaruuden voittaneen Ayrton Sennan.[3] Pisteitä Nannini saavutti ensimmäiseltä kaudeltaan Benettonilla yhteensä 12 kappaletta. Pisteet oikeuttivat kymmenenteen sijaan kuljettajien MM-sarjassa.[1]
Nannini nousi tallinsa ykköskuljettajaksi kaudeksi 1989, kun Boutsen siirtyi Williamsille. Nannini sai rinnalleen brittiläisen Johnny Herbertin.[2] Pistetilin Nannini avasi heti kauden avauksessa Brasiliassa sijoituttuaan kuudenneksi. Tosin Herbert oli F1-debyytissään neljäs. Seuraavaksi ajetussa San Marinon GP:ssa Nannini oli kolmannen kerran urallaan palkintokorokkeella kolmantena. Kuitenkin hän jäi tallikaverinsa suoritusten varjoon. Kauden neljännessä kilpailussa Meksikossa Nannini jäi juuri palkintosijojen ulkopuolelle ollen neljäs. Kilpailu sujui hyvin italialaisittain, kun Nanninin lisäksi neljä italialaiskuljettajaa oli kymmenen parhaan joukossa. Yhdysvaltain GP:n aika-ajoista Nannini saavutti uransa parhaaksi aika-ajosijoitukseksi jääneen kolmannen lähtöruudun. Kilpailua edeltäneissä lämmittelyajoissa sattuneen kolarin seurauksena hän keskeytti kilpailun kymmenen kierroksen jälkeen. Kanadassa Nannini hylättiin, koska hän ajoi lähtöhetkellä varikolta ulospäin punaisia valoja.[8] Hän oli tullut varikolle vaihtamaan kuivan kelin renkaat juuri ennen lähtöä Nigel Mansellin tavoin. Myös Mansell hylättiin samasta syystä. Ranskan GP:ssa Nannini oli vahvasti kiinni toisessa sijassa, mutta jousituksen pettäminen päätti kilpailun keskeytykseen. Britanniassa hän nousi jälleen palkintokorokkeelle kolmantena. Japanin GP:sta Nannini saavutti uransa ainoaksi jääneen voiton. Hän ajoi kilpailussa kolmantena, kunnes edellä ajaneet Prost ja Senna kolaroivat. Senna pääsi jatkamaan matkaa, mutta hänet hylättiin auton käyntiin työntämisen takia, ja näin Nannini nousi kilpailun voittajaksi. Kauden viimeisessä kilpailussa Australiassa Nannini oli vielä toinen.[3]
Viimeiseksi jäänyt kausi, helikopterionnettomuus
Nannini sai kaudeksi 1990 uudeksi tallikaverikseen lajin kolminkertaisen maailmanmestarin, brasilialaisen Nelson Piquet'n. Nannini ajoi kauden kahden ensimmäisten kilpailujen pettymysten jälkeen palkintokorokkeelle kolmanneksi San Marinon GP:ssa. Hän kellotti myös kilpailun nopeimman kierroksen nimiinsä. Kanadan GP:hin Nannini lähti neljännestä ruudusta ja nousi kilpailussa parhaimmillaan johtoon. Varikkokäynnin jälkeen hän ajoi ulos märältä radalta päin rengasvallia ja keskeytti. Meksikossa Nannini oli pisteillä neljäntenä ja Ranskassa hän olisi ollut kolmas, elleivät sähköt olisi pettäneet viisi kierrosta ennen maalia. Saksan GP:ssa Nannini kamppaili Ayrton Sennan kanssa kilpailun voitosta pitkään, mutta lopulta nopeampi Senna vei voiton ja Nannini sijoittui toiseksi. Unkarin GP:ssa Nannini nousi seitsemännestä lähtöruudusta toiseksi, mutta takaa tullut Senna osui ohitusyrityksessään ja Nannini joutui keskeyttämään. Italian GP:n jälkeen Nanninin huhuttiin siirtyvän Ferrarille ensi kaudeksi, mutta hän kieltäytyi tarjouksesta ja halusi jatkaa Benettonilla. Espanjan GP:ssa Nannini nousi palkintokorokkeelle kolmantena. Kilpailu jäi hänen Formula 1 -uransa viimeiseksi.[3][2][4]
Viikko Espanjan GP:n jälkeen Nannini joutui helikopterionnettomuuteen, kun hän oli laskeutumassa vanhempiensa kodin lähelle Sienassa. Maa petti kopterin alta, mikä aiheutti onnettomuuden. Nanninin toinen käsi miltei repeytyi irti, mutta se onnistuttiin paikkaamaan kymmenen tuntia kestäneessä leikkauksessa. Paluu F1:een ei ollut kuitenkaan mahdollista.[9]
Paluu kilparadoille
Italian Super Touring Car Championship
Vaikka Nanninin oikea käsi toimi vain osittaisesti, hän teki paluun kilparadoille vuonna 1992. Hän osallistui Italian Supertouring-sarjaan Alfa Romeolla. Heti ensimmäisessä kilpailussaan hän lähti eturivistä ja ajoi kilpailun nopeimman kierroksen. Hän sijoittui sarjassa kauden päätteeksi kolmanneksi tallikaveri Nicola Larinin voittaessa mestaruuden. Nannini sai myös mahdollisuuden kokeilla muunneltua Ferrarin F1-autoa. Vaikka hän ajoi hyvin, ei paluu täysipäiväiseksi F1-kuljettajaksi ollut mahdollista.[3]
DTM ja ITC
Nanninin edustama Alfa Corse -talli siirtyi kaudeksi 1993 kilpailemaan Saksaan Deutsche Tourenwagen Meisterschaft- eli DTM-sarjaan. Nannini voitti kauden aikana kahdesti ja nousi yhteensä viisi kertaa palkintokorokkeelle. Hän saavutti myös kaksi paalupaikkaa ja nopeinta kierrosta. Mestaruuden voitti kuitenkin jälleen tallikaveri Larini. Nanninin ongelmana kauden aikana oli tottua uuteen hänelle suunniteltuun vaihdelaatikkoon.[3][10]
Kaudella 1994 Nannini saavutti 22 kilpailusta viisi voittoa ja kolme nopeinta kierrosta. 149 pisteen turvin hän sijoittui sarjassa neljänneksi.[10] Larini oli pisteen päässä kolmantena ja sarjan mestaruuden kyseisenä vuotena voitti saksalainen Klaus Ludwig.[11]
Nanninin edustaman tallin nimi muuttui Martini Racinginksi kaudeksi 1995, mutta auto oli sama Alfa Romeo 155. 13 kilpailusta Nannini saavutti kaksi palkintosijaa ja sijoittui sarjan loppupisteissä sijalle 11. Saman ITC-sarjassa Nannini sijoittui 17 pisteellään sijalle 15.[10]
Vuonna 1996 ajettiin vain ITC-sarjaa, jossa Nannini sijoittui nyt kokonaispisteissä kolmanneksi. Hän voitti 24 kilpailusta seitsemän ja lähti neljästi paalupaikalta kilpailuun.[10]
FIA GT Championship
Nannini siirtyi kaudeksi 1997 kilpailemaan FIA GT Championship -sarjaan. Hän voitti yhden kilpailun ja sijoittui neljästi toiseksi. Kokonaispisteissä hän sijoittui viidenneksi.[10]
