Aleksandr Valerjevitš Averbuh (s. 1. lokakuuta 1974 Irkutsk, Neuvostoliitto) on entinen israelilainen seiväshyppääjä. Ennen seiväshyppyuraansa hän kilpaili kymmenottelussa.
1990-luvulla Averbuh edusti Venäjää kansainvälisellä tasolla kymmenottelussa. Hän voitti lajissa vuonna 1997 alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuden ja oli 1998 EM-hallikisoissa seitsenottelussa kuudes. Vuonna 1999 hän sai Israelin kansalaisuuden ja alkoi keskittyä seiväshyppyyn moniottelun sijaan.
Heti ensimmäisissä arvokisoissaan seiväshyppääjänä, 1999 Sevillan MM-kisoissa, Averbuh saavutti pronssia tuloksella 580. Kyseessä oli myös Israelin historian ensimmäinen MM-mitali. 2000 Gentin EM-hallikisoissa Averbuh voitti kultaa tuloksella 575, mutta jäi samana vuonna syyskuussa Sydneyn olympialaisissa tulokseen 550 mikä riitti kymmenenteen sijaan[1]. 2001 MM-hallikisoissa Lissabonissa hän oli neljäs, ja samana vuonna Edmontonin ulkoratojen MM-kisoissa hän saavutti hopeaa tuloksella 585. Vielä samana vuonna hän saavutti universiadeissa Pekingissä kultamitalin tuloksella 580.
2002 Münchenin EM-kisoissa Averbuh voitti kultamitalin tuloksella 585. Kuitenkin seuraavana talvena Birminghamin halli-MM-kisoissa hän jäi karsintoihin. Samana vuonna hän ei ollut mukana Pariisin MM-kisoissa. Seuraavana talvena MM-hallikisoissa Budapestissa hänen taipaleensa päättyi jälleen karsintoihin. Elokuussa Ateenan olympialaisissa hän selviytyi loppukilpailuun, missä jäi kahdeksanneksi tuloksella 565.[2] Kausi 2005 jäi Averbuhilta arvokisojen osalta kokonaan väliin, mutta seuraavana vuonna helmikuussa Moskovan MM-hallikisoissa hän oli neljäs ja samana kesänä voitettuaan ensin Eurooppa-cupin A-ryhmän kilpailun seipäässä Banská Bystricassa, Göteborgin EM-kisoissa puolusti Euroopan mestaruuttaan menestyksekkäästi. Osakan MM-kilpailuissa 2007 hän sijoittui seitsemänneksi. Pekingin olympialaisissa 2008 hän karsiutui loppukilpailusta.[3]
Averbuh teki seiväshypyssä kuusi Israelin ennätystä, parhaana tuloksenaan ennätyksensä 593 cm. Hän lopetti uransa kesällä 2009.[4]
Henkilökohtaisia ennätyksiä
Lähteet
Viitteet