Alavuden kirkko on paikkakunnan neljäs kirkko ja valmistui vuonna 1914. Rapatun tiilikirkon on suunnitellut Kauno S. Kallio.[1]
Muodoltaan Alavuden kirkko on pitkäkirkko, jota kattaa korkea aumakatto. Oskari Paatelan maalaama alttaritaulu esittää Jeesuksen ottamista ristiltä. Kirkon nykyiset urut on hankittu vuonna 1970 ja peruskorjattu vuosina 2006–2007.[2]
Merkittävin uudistus kirkkoon tehtiin vuonna 1992, kun kirkon takaosa muutettiin eteisaulaksi. Samalla rakennettiin lastenhoitohuone, morsiusparin huone sekä erillinen tila äänentoistoa ja televisiolähetyksiä varten.[2]
Alavuden kirkko toimii kesäisin myös tiekirkkona[3].
Alavuden kirkon paikalla oli ensin saarnahuone, joka valmistui vuonna 1674. Kellotapuli valmistui vuonna 1734. Seuraava kirkko valmistui vuonna 1746, ja sen suunnitteli todennäköisesti vöyriläinen Henrik Katila. Sen korvasi vuonna 1825 kirkko, joka tehtiin pitkälti Vimpelin kirkon piirustusten pohjalta. Juho Kohlström suunnitteli samaan aikaan valmistuneen uuden kellotapulin. Tämä kolmas kirkko paloi vuonna 1912, mutta tapuli säilyi. Myös keskikäytävällä olleet kolme kynttiläkruunua saatiin pelastettua, ja ne ovat käytössä nykyisessä kirkossa. Vanhin kynttiläkruunu on peräisin vuodelta 1828.[2]