Stalingradin taistelun jälkeen Schutzstaffel oli joutunut siirtämään kolme panssaridivisioonaa itärintamalle ja 9. ja 10. perustettiin niiden tilalle.
Perustaminen
Divisioonaa alettiin muodostaa alkuvuodesta 1943 Etelä-RanskassaCharentessa mahdollista liittoutuneiden maihinnousua silmällä pitäen. Suurin osa miehistöstä oli vapaaehtoisia asevelvollisista, joista monet olivat jo palvelleet Reichsarbeitsdienst (RAD) -työpalvelussa.
Divisioona oli perustettaessa krenatööridivisioona, joka sai aluksi nimen ”Langemarck”. Myös nimeä ”Karl der Grosse” käytettiin. Divisioona muutettiin panssaridivisioonaksi kesäkuussa 1943 ja se sai syksyllä nimen ”Frundsberg” keisarillisen sotapäällikön Georg von Frundsbergin mukaan.
Divisioona asettui Caenin ja Villers-Bocagen välimaastoon ja aloitti vastahyökkäyksen brittiläistä VIII armeijakuntaa vastaan 27. kesäkuuta, minkä brittiläinen 11. panssaridivisioona torjui. Divisioona jäi heinäkuussa mottiin Caenin länsipuolelle liittoutuneiden vallattua kaupungin ja onnistui pakenemaan vain pahoja menetyksiä kärsineenä. Armeijaryhmä B:n raportin mukaan divisioona menetti kaikki panssarivaununsa ja se määrättiin täydennettäväksi Aacheniin.
Divisioona määrättiin torjumaan 9. SS-panssaridivisioona Hohenstaufenin kanssa liittoutuneiden hyökkäystä Operaatio Market Gardenissa. Se osallistui taisteluihin lähinnä Arnheimissa ja myöhemmin Elstissä. 27. lokakuuta osia divisioonasta määrättiin Heusdenin sillanpäähän Maas-joella ’s-Hertogenboschin pohjoispuolella turvaamaan 15. armeijan vetäytyminen joen yli ja sen kahden sillan tuhoaminen. Joulukuuhun divisioona taisteli Rurjoen rintamalle ja Linnichissa Aachenin pohjoispuolella.
Huhtikuussa 1945 divisioona motitettiin Sprembergiin yhdessä 344. Volksgrenadier-divisioonan ja Führer-Begleit-divisioonan kanssa, mutta se onnistui murtautumaan joutuakseen vain muutaman tunnin kuluttua saarroksiin Kauschessa Drebkaussa. Hajanaisia joukkoja pakeni etelään ja antautui yhdysvaltalaisille Elben varrella.
Lähteet
Mitcham, Samuel W. Jr.: German Order of Battle Volume Three: Panzer, Panzer Grenadier, and Waffen SS Divisions in WWII. (Stackpole Military History Series) Mechanicsburg, PA: Stackpole Books, 2007. ISBN 978-0-8117-3438-7(englanniksi)