Äänislinnan Tiedustelijainkoulu oli suomalainen jatkosodan joukko-osasto, jonka tehtävänä oli kouluttaa ja lähettää sotavangeista värvättyjä tiedustelijoita Neuvostoliiton alueelle. Koulua on kutsuttu myös Osasto Raskiksi johtajansa majuri Reino Raskin mukaan. Osaston toiminnassa käyttökielenä oli venäjä.
Ajatus tiedustelukoulun perustamisesta sotavangeista koulutettavia vakoilijoita eli asiamiehiä varten oli Mikko Porvalin (2010) mukaan lähtöisin Saksasta, jolla oli vastaavanlaisia yksiköitä.[1] Tiedustelujaoston päällikkö Aladár Paasonen teki tutustumismatkan saksalaisten ylläpitämään tiedustelukouluun Tallinnassa ja Osasto Raskin päällikkö Reino Raski tutustui samanlaiseen organisaatioon Prahan lähellä. Näiden opintomatkojen kuluessa toimintaa jo aloiteltiin ja ensimmäisiä asiamiesten laskuvarjopudotuksia oli tehty kesällä 1942.[2]
Jatkosodan alkuvaiheista lähtien Päämajan yhteydessä Mikkelissä toimi erityinen kuulustelukeskus, joka oli tarkoitettu tiedonhankintaan arvokkailta ja "tietorikkailta" sotavangeilta. Kohderyhmään kuuluivat upseeri- ja aliupseerivankien lisäksi erikoisaselajeihin kuuluvat sekä vähemmistökansallisuuksien edustajat. Tämän kuulustelukeskuksen yhteyteen perustettiin Osasto Raski, joka oli eräänlainen liikkuva vankienkuulusteluyksikkö. Kuulustelujen lisäksi osasto hankki ja analysoi sotasaalisasiakirjoja ja toimitti keräämänsä tiedot päämajan lisäksi myös asianomaisille rintamayksiköille.[3]
Äänislinnan tiedustelijainkoulun rakennus, entinen Metsäteknikum.
Osasto Raski muutettiin asiamiehiä kouluttavaksi yksiköksi hyökkäysvaiheen päätyttyä kevättalvella 1942. Sijoituspaikaksi tuli hyvien liikenneyhteyksiensä ansiosta Äänislinna. Näin haluttiin hyödyntää henkilöstölle kertynyt tiedonhankinnan asiantuntemus. Heistä tuli nyt vakoilijakoulun opettajia.[4] Heidän lisäkseen henkilöstöä tuli Päämajan tiedustelutoimistosta, Radiopataljoonasta ja Erillinen pataljoona 4:stä. Lisäksi värvättiin venäläisiä emigrantteja siviilistä sekä muita tiedustelua tukevien alojen asiantuntijoita, kuten radioamatöörejä.[5]
Myöhemmin siviilitoimissaan tunnetuksi tulleita Osasto Raskin asiantuntijoita olivat esimerkiksi geologi, myöhemmin professori Vladi Marmo, arkkitehti Aarne Ervi, slaavilaisten kielten asiantuntija ja YYA-neuvotteluissa tulkkina toiminut[6], myöhempi professori Igor Vahros sekä kasvitieteilijä, suotutkija, myöhempi professori Mauno J. Kotilainen, joka osaston miesten kesken tunnettiin lempinimellä Mauno-setä.[7]
Tiedustelukoulu perustettiin entisen metsäalan oppilaitoksen, Metsäteknikumin, tiloihin Gogolinkadulla, myöhemmällä Asemiehenkadulla Äänislinnan länsilaidalla.[8]
Asiamiestiedustelun elimiä
Nimellä Osasto Raski ja usein asiakirjoissa vain peiteluvullaan 9372 tunnettu Äänislinnan tiedustelijainkoulu oli yksi kolmesta asiamiestiedustelua hoitaneesta organisaatiosta. Päämajan tilastotoimiston alatoimistot, jotka myöhemmin muodostivat Erillinen pataljoona 4:n olivat lähettäneet toiminta-alueillaan asiamiehiä Neuvostoliittoon jo ennen talvisotaa. Tämä toiminta jatkui ja esimerkiksi Osasto Vehniäisessä (myöh. 1/Er.P 4) siitä vastasivat lempinimellä Isä tunnettu jääkäriluutnantti Kustaa Loukola ja kansanedustajan tehtävästä armeijan palvelukseen siirtynyt Rauno G. Kallia.[9] Päämajan Tiedusteluosastossa toimi Baltian tiedusteluun suunnattu Jaos V[10], joka luotiin Saksan tiedustelupalvelun aloitteesta hoitamaan erityisesti Viron tiedustelua varten.[9]
Tiedustelijainkoulun toimintaperiaatteita
Osasto Raskin eräät sen tarkoituksesta nousevat toimintaperiaatteet tekivät siitä ainutlaatuisen suomalaisen sotilasyksikön jatkosodassa. Osastossa haluttiin ylläpitää sellaista asennetta, joka toimisi neuvostoliittolaisuutta vastaan "toisenlaisen Venäjän puolesta".[11] Niinpä Äänislinnan tiedustelijainkoulussa vaalittiin eri tavoin venäläistä kulttuuria:
Osaston käyttökieli oli venäjä sekä opetuksessa, muussa palveluksessa ja vapaa-ajalla että kenttätoiminnassa. Suomea käytettiin joihinkin yksinkertaisiin komentoihin.[12][13]
Koulutuksessa käytettiin luentojen ja harjoitusten ohella neuvostoliittolaista materiaalia kuten jalkaväen ohjesääntöä Strojevoi Ustav Pehoty (Строевой Устав Пехоты).[14]
Koulutettavat vannoivat myös sotilasvalan venäjäksi sanatarkasti käännetyllä suomalaisella sotilasvalan kaavalla.[15]
Yksikössä pidettiin säännöllisesti ortodoksisia jumalanpalveluksia ja tarjottiin mahdollisuus ehtoolliseen.[16]
Tiedustelukoulutukseen liittyi seuraavanlaisille seikkoja:
Osa kurssilaisista koulutettiin tiedustelijoiksi, osa radisteiksi ja jotkut suorittivat molemmat koulutukset.
Sekä opettajat että koulutettavat käyttivät peitenimiä. Vangiksi jääneet kurssilaiset kertoivat kuulustelijoilleen Neuvostoliitossa esimerkiksi Rajakylä-nimisestä kouluttajasta, jolla lienee tarkoitettu koulun johtajaa, majuri Raskia. Koulutettavista käytettiin nimitystä asiamies, lyhennettynä asiakirjoissa A-mies. Koulutuksen nimitys oli vastaavasti A-kurssi.[17]
Kukin koulutettava laati kouluttajien ohjauksessa oman peitetarinansa eli legendan ja opetteli sen koulutuksen kuluessa ulkoa. Radisteille annettiin henkilökohtaiset salakirjoitusavaimet, jotka vihollisen käsiin joutuessaan eivät vaarantaneet muiden asiamiesten tai kaukopartioiden toimintaa.[18][19]
Lähettävänä elimenä tiedustelijakoulun sisällä toimi luutnantti Antti Porvalin johtama ryhmä, Osasto Porvali. Se huolehti viimeistelykoulutuksesta ja asiamiesten lähettämisestä.[20]
Kentälle lähetettävät asiamiehet varustettiin asiapapereilla ja kokonaan neuvostovalmisteisilla varusteilla ja tarvikkeilla. Tämä tuotti varusteiden järjestäjille suuria vaikeuksia. Erityisen vaikeaa oli hankkia neuvostoliittolaista muonaa ja tupakkaa.[21]
Toiminta-alueelle meno
Kaukopartioiden ja asiamiesten kuljetuksiin käytetty Heinkel HE-59 -vesitaso
Maitse asiamiehet menivät toiminta-alueilleen saatettuina osaston omien saattajien tai kaukopartioiden mukana. Asiamiehet tekivät myös laskuvarjohyppyjä toiminta-alueelleen. Hyppykoneena käytettiin toisinaan myös pommikonetta, joka varustettiin toimintaan rakentamalla pommikuiluun lavetti, jolta hyppy tapahtui.[22]
Asiamieslentoja tekivät eri yksiköt, kuten kaukopartioiden lentoja hoitanut Osasto Malinen. Vänrikki Martti Uotinen on kertonut vientilennosta Osasto Malisen Heinkel HE-59:llä SotjärveltäSorokkaan lokakuussa 1943. Asiamiehen lisäksi lennolla oli mukana häntä saattava Päämajan upseeri. Karjalainen, Sorokasta kotoisin ollut asiamies hyppäsi laskuvarjolla aamuyöllä 16. lokakuuta tämän kaupungin laidalla virtaavan joen rannalle yllään puna-armeijanmajurin univormu.[23]
Neuvostoliiton tiedot koulusta ja vastatoimenpiteitä
Tiedustelijainkoulu ei pysynyt salassa Neuvostoliiton vastavakoilulta. Jo ensitiedoissa kerrottiin koulun tarkka sijainti. Jukka L. Mäkelän mukaan ensimmäisten tarkkojen tietojen lähde oli naisvakoilija; Porvali pitää mahdollisena, että kyseessä on ollut Kemissä syntynyt Sylvi Paaso.[24]
Tiedustelijainkoulun toiminta vaivasi NKVD:n johtoa ja koulusta käskettiin kerätä tarkat tiedot Lavrenti Berijalle esiteltävään muistioon. Tarkoitus oli valmistella koulun tuhoamista oppilaineen ja opettajien vangitsemista.[25][26]
Suomen radiotiedustelu sai selville tuhoamista valmistelemaan lähetetyn 12-miehisen etujoukon laskeutumispaikan ja joukko tuhottiin heti maahan tultuaan.[27] Koulun toiminta siirrettiin uhkan toteamisen jälkeen huhtikuussa 1943 pois Äänislinnasta Sotjärven rannalle ja myös koulun oppilaat alkoivat kantaa asetta jatkuvasti. Sotjärvi sijaitsee noin 70 kilometriä Äänislinnan länsipuolella.[28][29]
Toiminnan päättyminen
Asiamiesten lähettäminen alkoi vuoden 1943 kuluessa vähetä, vaikka uusia oppilaita rekrytoitiinkin. Tiedustelijainkoulu siirrettiin Sotjärveltä Ruokolahdelle, missä koulutus päättyi ja vaihtui vielä mukana olleiden oppilaiden työpalveluksi osan joutuessa palaamaan vankileireille.[30] Sodan päättyessä moni asiamies joko järjestettiin tarkoituksellisesti pois Suomesta tai päästettiin karkaamaan kuljetuksesta, jonka päätepisteessä olisi odottanut luovutus Neuvostoliittoon.[31]
Lähteet
Heiskanen, Raimo: Saadun tiedon mukaan : Päämajan johtama tiedustelu 1939-1945. Otava: Helsinki, 1988. ISBN 951-1-10173-0
Kosonen, Matti & Ruotsalainen, Heidi: Agenttikoulun naiset: lottana vakoilijoiden ja kaksoisagenttien keskellä. Helsinki: Tammi, 2015. ISBN 978-951-31-8550-3
Laurila, Kavo: Jatkosodan kaukopartiolennot. Helsinki:Koala-kustannus, 2002. ISBN 952-5186-30-X
Mäkelä, Jukka L.: Salaisen sodan saatosta. Porvoo : WSOY, 1965.
Porvali, Mikko: Vakoojakoulu: Päämajan asiamieskoulutus jatkosodassa. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy, 2010. ISBN 978-951-796-655-9
