Zulun kuvaukset tehtiin keväällä ja kesällä 1963 Royal Natalin kansallispuistossa. Paikalle rakennettiin Rorke's Driftin lähetysaseman lavasteet. Kuvauspaikkojen taustalla olivat Lohikäärmevuorten kalliot. Joitakin elokuvan sisäkohtauksia kuvatiin Twickenham Film Studiosin tiloissa lähellä Lontoota. Etelä-Afrikan tuolloinen apartheid-hallinto antoi kuvaajien käyttöön avustajina 80 maan asevoimien valkoista sotilasta. Satoja avustajia saatiin zuluilta, joista osan esivanhempia oli ollut oikeassa taistelussa.[1] Zulujen kuningas Cetshwayo kaMpandea näytteli hänen pojanpojanpoikansa Mangosuthu Buthelezi.[2] Elokuvat eivät olleet kaikille zuluille tuttuja ja kuvaajat näyttivät heille esimerkkinä Gene Autrynvillin lännen elokuvan. He oppivat myös taistelussa näyttelemisen ja etenkin kaatumisen teeskentelemisen suoriutuen rooleistaan lopulta erinomaisesti.[1]
Vastaanotto
Elokuvan ensi-ilta järjestettiin Plaza Theatre- ja Piccadilly Circus-teattereilla oikean taistelun 85-vuotispäivänä 22. tammikuuta 1964. Elokuva sai hyvän vastaanoton kriitikoilta ja menestyi myös lipputulojen kannalta Britanniassa, jossa siitä tuli yksi kaikkien aikojen parhaiten lippuja myyneistä elokuvista. Elokuva oli elokuvateattereissa kaikkiaan 12 vuotta, kunnes se sai ensimmäisen televisioesityksensä. Yhdysvalloissa menestys jäi jonkin verran vähäisemmäksi vähäisemmäksi.[1] Suomen ensi-ilta oli 11. syyskuuta 1964.[3]
Elokuvan yksityiskohdat poikkeavat jonkin verran historiasta. 24. jalkaväkirykmentti oli kotoisin Walesista, mutta sen sotilaista vain neljäsosa oli walesilaisia. Sotilaat eivät laulaneet marssilaulunaan kappaletta Men of Harleech, vaan tuolloinen marssilaulu oli The Warwickshire Lads. Elokuvan taistelu käydään kokonaan päivänvalossa, kun oikeasti suuri osa taistelusta käytiin yöllä. Elokuvan ruotsalainen lähetyssaarnaaja Otto Witt ei ollut pidetty, mutta ei myöskään elokuvan kuvaama alkoholisti. Hänen tyttärensä ei ollut taistelun aikaan täysi-ikäinen, vaan pikkulapsi, eikä hän edes ollut paikalla Rorke's Driftissä. Tiettyjä sotilaita kuvataan myös väärällä tavalla. Luutnantti Bromhead oli oikeasti melkein kuuro, eikä häntä pidetty erityisen älykkäänä. James Dalton kuvataan heikkona ja taitamattomana, vaikka hänellä oli oikeasti merkittävä rooli puolustuksien valmistelussa. Kersantti Frank Edward Bourne oli lyhyt ja vain 24-vuotias, kun häntä näytellyt Nigel Green oli pitkä ja 40-vuotias. Zulujen hyökkäykset eivät olleet elokuvan kuvaamalla tavalla kovin koordinoituja. Zulut eivät taistelun päättyessä laulaneet ihaillen brittipuolustajien "urheudesta", vaan vetäytyivät hiljakseen taistelukentältä brittien vahvistuksien saapuessa. Elokuva ei myöskään kuvaa brittisotilaita, jotka oikean taistelun jälkeen surmasivat taistelukentälle jääneitä haavoittuneita zuluja.[1]
Lähteet
↑ abcdeRobert Niemi: 100 great war movies : the real history behind the films, s. 340-343. ABC-CLIO, 2018. ISBN 978-1-4408-3386-1(englanniksi)
