Zhang Yining (张怡宁, s. 5. lokakuuta 1982[1] Peking, Kiinan kansantasavalta) on kiinalainen pöytätenniksen pelaaja. Hän voitti neljä olympiakultaa[2][3] ja kymmenen maailmanmestaruutta[2]. Hän oli aikanaan naisten maailmanlistan ykkösenä sekä kaksin- että nelinpelissä.
Vuoden 1999 MM-kisoissa Eindhovenissa Zhang saavutti kaksinpelissä hopeaa ja nelinpelissä pronssia Zhang Yingyingin kanssa. Vuoden 2000 MM-joukkuekisoissa Kuala Lumpurissa hän voitti Kiinan joukkueessa kultaa Li Jun, Wang Huin, Wang Nanin ja Sun Jinin kanssa. MM-kisoissa 2001 Osakassa hän oli sekä kaksinpelissä että nelinpelissä (yhdessä Zhang Yingyingin kanssa) pronssisijalla ja voitti kultaa Kiinan joukkueessa, johon kuuluivat hänen lisäkseen Sun Jin, Wang Nan, Li Ju ja Yang Ying.[2]
Pariisin MM-kisoissa 2003 Zhang oli kaksinpelissä hopealla ja voitti nelinpelissä maailmanmestaruuden Wang Nanin kanssa. MM-joukkuekisoissa 2004 Dohassa Zhang voitti jälleen kultaa Kiinan joukkueessa, johon hänen lisäkseen kuuluivat Wang Nan, Guo Yue, Niu Jianfeng ja Li Ju.[2] Ateenan olympialaisissa 2004 Zhang Yining voitti kultaa sekä kaksinpelissä että nelinpelissä Wang Nanin kanssa.[2][3]
Maailmancupin Zhang Yining voitti vuosina 2001 ja 2002. Vuonna 2003 hän oli kolmas.
Shanghain MM-kilpailuissa 2005 Zhang voitti kultaa kaksinpelissä ja Wang Nanin kanssa nelinpelissä. Bremenissä 2006 hän voitti joukkuemaailmanmestaruuden. Zagrebin MM-kilpailuissa 2007 Zhang voitti Wangin kanssa kultaa nelinpelissä ja saavutti pronssia kaksinpelissä. Guangzhoun MM-kilpailuissa 2008 hän voitti viidennen joukkuemaailmanmestaruutensa.[2]
Zhang toimi urheilijoiden valan vannojana Pekingin kesäolympialaisissa 2008. Pöytätenniksen joukkuekilpailussa Zhang voitti olympiakultaa. Singaporen finaalissa kaataneessa joukkueessa olivat mukana lisäksi Guo Yue ja Wang Nan.[4] Maailman ykköspelaaja Zhang voitti olympiakultaa myös kaksinpelissä. Vastustajanaan hänellä oli 4–1-voittoon päättyneessä kamppailussa joukkuetoverinsa Wang.[5]
Zhang voitti kymmenennen maailmanmestaruutensa Yokohaman MM-kilpailuissa 2009 kaksinpelissä,[2] jonka loppuottelussa hän voitti maannaisensa Guo Yuen erin 4–2 hävittyään tälle kaksi ensimmäistä erää.[6]
Lähteet
Aiheesta muualla