Zachary Hietala perusti Tarot-yhtyeen veljensä Marko Hietalan kanssa. Sakari Hietala asuu Kuopiossa ja toimii nuoriso-ohjaajana sekä musiikinopettajana yhdeksäs- ja kymppiluokkalaisille. [1][2][3]
Hietala teki Janne Tolsan, Jukka Jyllin ja Tom Raskin kanssa Marenne -yhtyeen debyyttialbumin The Past Prelude vuonna 2009[4]. Vuonna 2013 hän julkaisi Ari Hentusen kanssa albumin Parasites of Paradise nimellä A2Z.[5][6]
Hietala on myös aktiivisesti mukana Tarotin toiminnassa muutenkin kuin soitannollisesti: hän on esimerkiksi yksi Tarotin virallisen foorumin ylläpitäjistä. Hietalan taitoja kitaristina voi arvioida Tarot-yhtyeen kappaleiden kitarasooloista, esimerkiksi kappaleista "Pyre of Gods", "Wings of Darkness" ja "I Don't Care Anymore". Hietala harjoitteli nuorena kitaransoittoa joskus kahdeksankin tuntia päivässä.
Kitarat
Zachary käyttää Kramer- ja Charvel-merkkisiä kitaroita. Monissa hänen kitaroissaan otelaudan nauhavälit on koverrettu. Idean tähän hän sai nähtyään brittikitaristi Ritchie Blackmoren kitarakalustoa. Vahvistinosasto koostuu Marshallin JCM800-kitaravahvistimesta ja Marshallin 1960-sarjan kaiutinkaapeista sekä Boss-efekteistä.