Yukifumi Murakami (s. 23. joulukuuta 1979) on japanilainen keihäänheittäjä.[1]
Murakami sijoittui toiseksi alle 20-vuotiaiden Aasian-mestaruuskilpailuissa Bangkokissa 1997[2]. Saman ikäluokan MM-kilpailuissa Annecyssa 1998 hän sai pronssia tuloksella 70,72.[1] Busanin Aasian kisoissa 2002 hän sai hopeaa heitettyään 78,77.[3] Yleisurheilun Aasian-mestaruuskilpailuissa Manilassa 2003 hän oli toinen tuloksella 77,04.[4] Ateenan olympialaisissa 2004[5] ja Helsingin MM-kilpailuissa 2005[6] hän karsiutui loppukilpailusta. Dohan Aasian kisoissa 2006 hän sai hopeaa tuloksella 78,15.[7] Osakan MM-kilpailuissa 2007[8] ja Pekingin olympialaisissa 2008[9] hän karsiutui loppukilpailusta.
Murakami heitti Berliinin MM-kilpailujen 2009 karsinnassa ennätyksensä 83,10.[10] Finaalissa hän heitti kolmanneksi tuloksella 82,97.[1] Hän voitti Aasian-mestaruuden Kantonissa vuonna 2009 tuloksella 81,50[1]. Samassa kaupungissa järjestetyissä Aasian kisoissa 2010 hän voitti kultaa tuloksella 83,15[2]. Hän voitti Aasian-mestaruuden jälleen Kobessa 2011 silloisella ennätyksellään 83,27[11]. Daegun MM-kilpailuissa 2011 Murakami karsiutui tuloksella 80,19 m. Hän karsiutui loppukilpailusta myös Lontoon olympialaisissa 2012. [1]
Murakami heitti ennätyksensä 85,96 Hiroshimassa 29. huhtikuuta 2013[2].
Kausien parhaat heitot
- 1997 76,54 Imabari 19.10.
- 1998 73,62
- 1999 71,70
- 2000 78,57 Itoman 19.3.
- 2001 80,59 Tokio 30.9.
- 2002 78,77 Busan 12.10.
- 2003 78,98 Mito 5.5.
- 2004 81,71 Matsuyama 25.4.
- 2005 79,79 Tokio 5.6.
- 2006 78,54 Kobe 30.6
- 2007 79,85 Osaka 29.6.
- 2008 79,71 Kawasaki 29.6.
- 2009 83,10 Berliini 21.8.
- 2010 83,15 Guangzhou 26.11.
- 2011 83,53 Matsuyama 14.8.
- 2012 83,95 Osaka 9.6.
- 2013 85,96 Hiroshima 29.4.
Lähteet