Ylijättiläinen on hyvin suuri ja kirkas tähti, jonka säde on jopa 1 000 Auringon sädettä ja massa 10–50 Auringon massaa. Niiden luminositeettiluokka on Ia tai Ib^[1]. Niiden kirkkaus on 5 000–100 000 -kertainen Aurinkoon verrattuna. Ylijättiläisiä kirkkaampia ovat vain luokan 0 hyperjättiläiset. Ylijättiläisen absoluuttinen kirkkaus on aina yli −4 magnitudia.^lähde?

Ylijättiläiset ovat lyhytikäisiä, mutta näkyvät melko kauas: tämän vuoksi monta ylijättiläistä on kirkkaimpien tähtien joukossa. Ylijättiläiset ovat yleensä korkeintaan 10–50 miljoonan vuoden sisällä lopustaan, supernovaräjähdyksestä. Monien ylijättiläisten kirkkaus vaihtelee, ja niissä tapahtuu kaasua sinkoavia purkauksia.

Kirkkaita luokan Ia ylijättiläisiä ovat siniset Saiph ja Aludra, sinivalkoinen Rigel, valkoinen Deneb ja keltainen Wezen. Himmeämpiä ylijättiläisiä, jotka kuuluvat luokkaan Ib, ovat mm. Canopus, Mirfak, Pohjantähti, Enif, Suhail, Antares ja Betelgeuze.

Valkoisen Denebin absoluuttinen kirkkaus on noin −7,2 magnitudia ja kirkkaus 60 000–250 000 Auringon kirkkautta. Tähden etäisyyttä ei ole pystytty tarkkaan arvioimaan. Deneb on 200–300 kertaa Aurinkoa suurempi, ja sen massa on 20–25-kertainen Auringon massaan verrattuna. Orionin päätähden Betelgeusen säde on noin 630 Auringon sädettä, kirkkaus 20 000 Auringon kirkkautta^[2].

• Karttunen, Hannu et al.: Tähtitieteen perusteet. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry, 2010. ISBN 978-952-5329-82-7