Yasujirō Ozu
小津 安二郎
Henkilötiedot
Syntynyt	12. joulukuuta 1903 Fukagawa, Tokio
Kuollut	12. joulukuuta 1963 (60 vuotta)
Ohjaaja
Tunnetuimmat ohjaukset	Ensimmäinen matka
Aiheesta muualla
www.cinemaclassics.jp/ozu
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Yasujirō Ozu, (jap. 小津 安二郎, Ozu Yasujirō; 12. joulukuuta 1903 Fukagawa, Tokio – 12. joulukuuta 1963) oli merkittävä japanilainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hänellä oli oma erityinen tekninen tyylinsä, jota hän oli kehitellyt mykkäelokuvan ajoilta. Avioliitto ja perhe, etenkin sukupolvien välinen suhde, ovat hänen teostensa läpikäyviä teemoja.

Isä lähetti kymmenvuotiaan Ozun ja tämän sisarukset^[1] isoisän luokse Matsuzakaan Mien prefektuuriin, jossa hän sitten asui lähes koko lapsuutensa. Hän kävi koulun sisäoppilaitoksessa, mutta viihtyi paikallisessa elokuvateatterissa paremmin kuin koululuokassa. Hän työskenteli lyhyen aikaa opettajana ennen kuin vuonna 1923 palasi Tokioon Shochikun elokuvayhtiön palvelukseen. Ozu kuoli syöpään 60-vuotissyntymäpäivänään 1963. Hänen haudallaan Engaku-jissa Kamakurassa ei ole nimeä, vain pelkkä kirjoitusmerkki mu.^[2]

Ozu palkkautui aluksi avustavaksi kuvaajaksi. Kolmessa vuodessa hän kohosi apulaisohjaajaksi ja teki ensimmäisen elokuvansa Zange no Yaiba ('Katumuksen miekka')^[3][4]. Hän teki uransa aikana yhteensä 54 elokuvaa, joista 26 ohjaajanuransa viiden ensimmäisen vuoden aikana, ja kolmea lukuun ottamatta kaikki Shōchikulle. Ensin Ozu teki joukon lyhyitä komedioita, ennen kuin 1930-luvulla siirtyi vakavampiin aiheisiin. Nuoruutta käsittelevä komedia Umarete wa mitakeredo (engl. I Was Born, But…, 1932), jossa on vakava pohjavire, ei ole pelkästään tämän lajinmuutoksen merkki, vaan kriitikot ovat pitäneet sitä ensimmäisenä merkittävänä teoksena, joka japanilaisessa elokuvassa sisälsi yhteiskuntakritiikkiä. Umarete wa mitakeredo nosti Ozun maineeseen.

Opetusministeriön tilauksesta Shōchiku pyysi Ozua vuonna 1935 tekemään lyhyen äänifilmidokumentin Kagami Shishi, jossa maineikas japanilainen näyttelijä Onoe Kikugorō VI esittää samannimisen kabuki-tanssin.^[5][6] Kuten japanilainen elokuva-ala yleensäkin, myös Ozu siirtyi äänielokuvaan varsin hitaasti. Hänen ensimmäinen ääniraidallinen elokuvansa oli Hitori musuko (engl. The Only Son) vuodelta 1936 eli viisi vuotta sen jälkeen, kun ensimmäinen japanilainen äänielokuva Heinosuke Goshōn Madame to nyōbo (engl. The Neighbor's Wife and Mine), oli valmistunut.

Kun Shōchikussa vuonna 1937 harmiteltiin Ozun elokuvien kriitikoiden kiitoksista huolimatta heikkoa yleisösuosiota, 34-vuotias Ozu joutui Keisarillisen Japanin armeijaan ja palveli kaksi vuotta Kiinassa jalkaväen korpraalina Kiinan ja Japanin välisessä sodassa. Ensimmäinen elokuva, jonka hän teki sodasta paluunsa jälkeen, oli sekä kriitikoiden kiitoksen että kaupallista menestystä saanut Toda-ke no kyōdai (engl. Brothers and Sisters of the Toda Family, 1941). Seuraava elokuva Chichi ariki (engl. There Was a Father, 1942) oli omaelämäkerrallinen. Se kuvasi isän ja pojan välistä vahvaa kiintymystä huolimatta vuosien erosta. Vuonna 1943 Ozu joutui jälleen armeijan palvelukseen tekemään Burmassa propagandafilmiä. Hän päätyi kuitenkin Singaporeen, ja kulutti siellä aikaansa katsellen Japanin armeijan takavarikoimia amerikkalaisia elokuvia. Ozun erityinen suosikki oli Orson Wellesin Citizen Kane^[6][7]

Ozun elokuvien vastaanotto oli parhaimmillaan 1940-luvun lopulta alken, jolloin hän teki sellaiset elokuvat kuin Banshun (Myöhäinen kevät vuodelta 1949), hänen mestariteoksenaan pidetty Tōkyō monogatari (Ensimmäinen matka vuodelta 1953), Ochazuke no aji (engl. Tea Over Rice vuodelta 1952), Soshun (Varhainen kevät vuodelta 1956), Higanbana (Sovinnon kukka vuodelta 1958, ensimmäinen Ozun värielokuva), Ukigusa (Kiertolaiset, 1959) and Akibiyori (Myöhäinen syksy, 1960). Ozu työskenteli usein käsikirjoittaja Kogo Nodan kanssa. Muita pysyviä yhteistyökumppaneita olivat kuvaaja Yuharu Atsuta ja näyttelijät Chishu Ryū, Setsuko Hara ja Haruko Sugimura.

Ohjaajana Ozu oli luonteeltaan erikoinen ja tunnettiin perfektionistina. Hänen elokuviaan sävytti yleensä japanilainen käsite mono no aware, tietoisuus kaiken katoavaisuudesta. Häntä on pidetty japanilaisista elokuvantekijöistä "japanilaisimpana", niinpä hänen teoksiaan harvoin esitettiin ulkomailla ennen 1960-lukua.^[8] Ozun viimeinen elokuva oli Sanma no aji (Syksyinen iltapäivä) vuodelta 1962.

Ozun alkoholinkäyttö oli myös tunnettua. Ozu mittasi käsikirjoittajatoverinsa Kogo Nodan kanssa käsikirjoitusten pituutta sen mukaan, montako sakepulloa he saivat tyhjennetyksi.^[9] Haudallakävijät jättävät joskus kunnioituksen osoituksena juomapulloja haudalle. Ozu oli naimaton ja lapseton ja asui äitinsä kanssa, joka kuoli kaksi vuotta ennen häntä^[10].

Ozu tunnetaan erityisesti teknisestä tyylistään ja elokuviensa omaperäisestä kertovasta sisällöstä. Omaperäisimmillään tyyli on hänen myöhemmissä elokuvissaan, toisen maailmansodan jälkeisissä äänielokuvissa. Hän ei mukautunut perinteiseen Hollywood-tyyliin, etenkään 180 asteen sääntöön. Hän ei myöskään käyttänyt keskusteluosuuksissa tyypillisiä olan yli kuvattuja ottoja, vaan kamera katsoi näyttelijää suoraan, jolloin katsoja ikään kuin on keskellä kohtausta. Ozu ei myöskään käyttänyt kohtausten välillä tavanomaisia siirtymiä. Kohtausten välillä hän näytti siirtyminä tiettyjä pysyviä kohteita tai suoria leikkauksia häivytyksien sijaan.^[11] Siirtymäkohtauksessa pysyvä kohde oli usein rakennus, johon seuraava kohtaus sijoittuisi. Näiden siirtymien aikana hän saattoi käyttää musiikkia, joka alkoi kohtauksen lopussa, kulki läpi staattisen siirtymän, ja hävisi uuden kohtauksen alkaessa. Hän käytti harvoin diegeettistä musiikkia muissa kuin siirtymissä. Uran edetessä Ozu liikutti kameraa yhä vähemmän ja lakkasi värielokuvissa kokonaan käyttämästä ottoja, joissa kameraa liikutettiin näyttelijän perässä. Ozu keksi "tatami-oton", jossa kamera on hyvin alhaalla, ikään kuin kuvaaja olisi polvistunut tatamille ja pitänyt kameraa sylissään noin puolen metrin korkeudella. Ozu käytti tätä korkeutta myös kohtauksessa, joissa ei istuttu, kuten henkilöhahmojen kulkiessa käytävällä. Kuvaustyyli synnytti rauhallisia ja mietteliäitä elokuvia, jotka olivat harvinaisen kauniita ja hienostuneita^[8].

Ozu karttoi myös perinteisiä elokuvallisen tarinankerronnan sääntöjä, etenkin kameran kohdistamista siihen kohteeseen, johon henkilöhahmon katse kohdistuu ("eyeline shot"). Elokuvaa Kiertolaiset käsittelevässä artikkelissaan kriitikko Roger Ebert sanoo:

»[Ozulla] oli kerran nuori avustaja, joka ehdotti, että ehkä keskustelut pitäisi kuvata niin, että yleisöstä näyttäisi kuin hahmot katsoisivat toisiaan. Ozu suostui kokeilemaan. He kuvasivat kohtaukset kummallakin tavalla ja vertasivat niitä. "Huomaatko?" Ozu sanoi. "Ei mitään eroa!"^[8]»

Kerronnan rakenteessa Ozu käytti kekseliäästi myös ellipsis-kerrontaa, jossa merkittäviä tapahtumia ei näytetä ja jäljelle jää vai niiden välinen tila. Esimerkiksi Syksyisessä iltapäivässä mainitaan häät yhdessä kohtauksessa, ja seuraavassa puhutaan jo pidetyistä häistä; mutta katsoja ei häitä näe. Tämä on Ozun elokuville hyvin tyypillistä. Yleensä Ozu jätti esittämättä hetkiä, joilla Hollywood-elokuvissa olisi herätelty yleisössä tunnereaktioita. Tällä tavoin hän vältti melodramaattisen vaikutelman.

Ozun elokuvista välittyvää miltei varhaisfeminististä asennetta ei ole juurikaan huomioitu. Varsinkin Noriko-trilogiassa (Myöhäinen kevät, Varhainen kevät ja Ensimmäinen matka) hänen naishahmonsa ilmensivät itsenäisyyttä ja älyä, mikä poikkesi perinteisemmistä naiskuvista.

Ozu ennakoi teoksissaan tekniikoita, joita myöhemmät taide-elokuvien ohjaajat käyttivät: ei-diegeettisen musiikin käyttöä hyvin harvoin, omaperäistä visuaalista tyyliä, minimalistista tarinankerrontaa, ja rauhallisten ja älykkäiden keskustelujen etenemistä henkilöhahmojen kuljettamana.

Ozun vaikutus nykyajan taide-elokuvaan on ollut valtava. Jim Jarmusch, Wim Wenders, Mike Leigh, Deepa Mehta ja Aki Kaurismäki ovat myöntäneet, että hänen elokuvansa ovat vaikuttaneet heihin hyvin voimakkaasti. Myös Paul Schrader arvosti häntä suuresti, ja kirjassaan Transcendental Style in Film: Ozu, Bresson and Dreyer hän liittää Ozun Robert Bressoniin ja Carl Theodor Dreyeriin^[12].

Ozulla on muutamia hyvin maineikkaita parjaajia. Japanilaiset "uuden aallon" elokuvantekijät Shohei Imamura ja Nagisa Oshima eivät olleet lainkaan kiinnostuneita Ozun elokuvantekotyylistä. Akira Kurosawan sanoi lempeämmässä kritiikissään, että Ozun elokuvat ovat liian hienostuneita. Hän kirjoitti omaelämäkerrassaan, ettei hän pitänyt niiden "hienostuneesta koruttomuudesta".

Yasujirō Ozun elokuvat^[13][14]

• Iranilaisen elokuvan mestarin Abbas Kiarostamin ohjaus Five Dedicated to Ozu (2003) on kunnianosoitus Ozulle. Elokuva koostuu viidestä pitkästä otosta, joiden kunkin keskimääräinen pituus on 16 minuuttia.
• Wim Wendersin dokumenttielokuvassa Tokyo-Ga ohjaaja matkustaa Japaniin tutkimaan Ozun maailmaa ja haastattelee Chishu Ryuta ja Yuharu Atsutaa.
• Ozun syntymän satavuotispäivää muistettiin 2003 useilla elokuvajuhlilla eri puolilla maailmaa. Shochiku tuotti elokuvan Café Lumière (珈琲時光), jonka taiwanilainen Hou Hsiao-Hsien ohjasi kunnianosoituksena Ozulle. Siinä oli suora viittaus Ozun elokuvaan Ensimmäinen matka (1953), ja sen ensi-ilta oli Ozun syntymäpäivänä.
• Halliwell's Film Guiden entinen toimittaja John Walker sijoitti Ensimmäisen matkan ykköseksi tuhannen parhaan elokuvan listalleen.

• Donald Richie, Ozu. University of California Press; (July 1977), ISBN 0-520-03277-2
• Yasujiro Ozu in Japanese Film Directors by Audie Bock. Kodansha International Ltd; (1978), ISBN 0-870-11304-6 (englanniksi)
• Ozu and the Poetics of Cinema, David Bordwell. Princeton University Press; (1988), ISBN 0-691-00822-1 (englanniksi)
• Kiju Yoshida. Ozu's Anti-Cinema, Center for Japanese Studies, University of Michigan; (1998), ISBN 1-929280-27-0 (englanniksi)
• Ozu Yasujirō zenshū (Ozu Yasujiro's Complete Works – two volume set of Ozu's scripts). Shinshokan; (March 2003), ISBN 4-403-15001-2 (japaniksi)
• Ozu Yasujiro no nazo (The Riddle of Ozu Yasujiro – manga biography of Ozu). Shōgakukan; (March 2001), ISBN 4-09-179321-5 (japaniksi)
• Paul Schrader, Transcendental Style in Film: Ozu, Bresson, Dreyer, 1972, ISBN 0-306-80335-6 (englanniksi)
• Shiguehiko Hasumi: Yasujirô Ozu. (Kääntäjät: Hasumi Shiguehiko, Nakamura Ryoji, René de Ceccatty) Pariisi: Cahiers du cinéma, 1998. ISBN 2-86642-191-4
• Tadao Sato: Le Cinéma japonais - Tome II. (Kääntäjät: Karine Chesneau, Rose-Marie Makino-Fayolle, Tanaka Chiharu) Pariisi: Centre Georges Pompidou, 1997b. ISBN 2-85850-930-1

• Yasujirō Ozu Elonetissä.
• Yasujirō Ozu Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Digital Ozu (englanniksi)
• Profile at Japan Zone (englanniksi)
• Directions for finding Yasujiro Ozu's grave at Engaku-ji (englanniksi)
• "The quiet master", The Guardian (englanniksi)
• Yasujiro Ozu, Japanese Movie Database (japaniksi)
• Shigehiko Hasumi, Ozu's Angry Women (englanniksi)