Koelzin vanhemmat olivat SaksanSchwartzwaldin alueelta lähtöisin olleita siirtolaisia. Hänen isänsä oli ammatiltaan kyläseppä. Koelz väitteli filosofian tohtoriksi Michiganin yliopistossa 1920. Hän osallistui Donald B. MacMillanin johtamalle Pohjois-Amerikan arktisille seuduille tehdylle tutkimusretkelle 1925.[1] Hän suoritti siikatutkimuksia työskennellessään Yhdysvaltain kalastustoimiston (United States Bureau of Fisheries), Michiganin yliopiston ja valtiollisen Kalastajien tutkimuslaitoksen palveluksessa (Institute for Fisheries Research). Hänelle tarjottiin Himalajan tutkimuslaitoksen virkaa Roerich Museumissa ja hän saapui Naggariin, Kuluun toukokuussa 1930, aloittaen kasvistotutkimuksilla. Vuonna 1932 Koelz palasi Michiganiin.
Tiibetin kulttuuri oli tehnyt Koelziin suuren vaikutuksen ja 1933 hän palasi Aasiaan, Intian Tiibetiin keräämään aineistoa Michiganin yliopiston antropologian museolle. Hän osti ja keräsi satoja taide-esineitä.[2] Koelz palasi Intiaan jälleen 1936. Tällä kertaa hän keräsi kasveja Yhdysvaltain maatalousministeriölle. Vuonna 1939 Koelz teki seitsenvuotisen tutkimusmatkan Persiaan, Intiaan, Nepaliin ja Assamiin. Antropologian museo on julkaissut hänen Persia-päiväkirjansa.
Vuonna 1956 tohtori Koelz palkittiin "Meyer Memorial Award"illa merkittävästä työstä maatalouden hyväksi. Hänen suhteensa Michiganin yliopistoon kesti 74 vuotta. Vuosien ulkomaanmatkojen jälkeen Koelz vetäytyi syntymäkotiinsa, jossa hän sittemmin kuoli.
Matkoillaan Koelz keräsi lähes 30 000 näytteen lintukokoelman Michiganin yliopiston eläinmuseolle, ja noin 30 000 kasvin kokoelman maatalousministeriölle. Koelz nimesi joitakin lintujen alalajeja, muun muassa alppikiitäjän (Tachymarptis melba) alalajin nubifugus.[3]
