Walter Mortimer Mirisch (8. marraskuuta 1921 New York – 24. helmikuuta 2023 Los Angeles) oli yhdysvaltalainen elokuvatuottaja, joka oli vuonna 1957 perustamansa Mirisch Companyn johdossa mukana työstämässä useita Hollywoodin klassikkoelokuvia. Hän johti 1970-luvulla myös Yhdysvaltain elokuva-akatemiaa.
Mirisch työskenteli toisen maailmansodan aikana pommikonetehtaassa ja opiskeli sodan jälkeen Wisconsin-Madisonin yliopistossa ja Harvard Business Schoolissa.[1]
Mirischin elokuvaura alkoi vuonna 1945 Monogram Picturesin johtotehtävissä. Hän tuotti yhtiölle useita pienen budjetin b-elokuvia.[2]
Mirisch perusti 1957 veljiensä Haroldin ja Marvinin kanssa The Mirisch Companyn. Se julkaisi 1950– ja 1960-lukujen aikana useita merkittäviä elokuvia. Sen elokuvista parhaan elokuvan Oscarin voittivat Poikamiesboksi (1960), West Side Story (1961) ja Yön kuumuudessa (1967). Viimeksi mainitusta Mirisch sai palkinnon elokuvan tuottajana. Yhtiön elokuvia ovat lisäksi Piukat paikat (1959), 7 rohkeata miestä (1960), Suuri pakoretki (1963), Vaaleanpunainen pantteri (1963) ja Thomas Crownin tapaus (1968).[1]
Mirisch toimi 1973–1977 Yhdysvaltain elokuva-akatemian puheenjohtajana sekä 15 vuotta akatemian hallintoneuvostossa. Akatemia palkitsi Mirischin 1978 Irving G. Thalbergin muistopalkinnolla ja 1982 Jean Hersholtin humanitaarisen palkinnon.[1]
Mirisch täytti sata vuotta vuoden 2021 marraskuussa[3] ja kuoli helmikuussa 2023.[1]
Lähteet
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Taiteenala | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|