WHO laajensi tarkastelunäkökulmaa perinteisestä medikalistisesta mallista, jossa vammaisuuteen liittyvät ongelmat nähtiin sairauden aiheuttamien puutteiden seurauksena:
WHO alkoi myöhemmin käyttää mallista nimitystä "vammaisuuden biopsykososiaalinen malli", sillä se otti huomioon sekä biologiset, psykologiset, että ympäristöön liittyvät tekijät. Samalla WHO uudisti käsitteitä siten, että malli sai seuraavan muodon:[3]
Body functions and structure ⇔ Activity ⇔ Participation
Kaikki kolme mallin osaa vaikuttivat toisiinsa, ja niihin puolestaan vaikuttivat sekä ympäristö että persoonalliset tekijät keskinäisessä vuorovaikutuksessaan. Henkilön terveydentila oli seurausta tämän kokonaisuuden toiminnasta. Vammaisuuden osalta yksilön ongelmat eivät siinä johtuneet pelkästään vaurion aiheuttamasta toimintavajavuudesta, vaan myös sosiaalisesta haitasta, johon toimintavajavuuden lisäksi vaikutti ympäristö. Vammaisuus syntyi yksilön ja ympäristön suhteesta eikä ollut pelkästään yksilön tilaa kuvaava käsite.[6]
YK:n kansainvälisen vammaisten vuoden 1981 Suomen komitea (KM 1982: 35) otti käyttöön WHO:n mallin ja totesi, että selkeää rajaa vammaisuuden ja vammattomuuden välillä ei ollut.[7]
Mallin käsittely suomen kielellä kohtaa ongelmia, sillä suomen yleistermi "vammaisuus" ei suoraan käänny englanniksi.[8]
Kilpailevien mallien ongelmia
Medikalismi
WHO:n mukaan lääketieteellinen malli vammaisuudesta näkee ihmisen toimintavajavuuden (disability) suorana seurauksena sairaudesta tai vammasta. Sen takia toimintavajavuuden korjaaminen vaatii lähinnä lääketieteellistä hoitoa. Malli ei ota huomioon ympäristöön vaikuttamista yhtenä keinona vähentää toimintavajavuuden aiheuttamia ongelmia.[9]
Vammaisuuden sosiaalinen malli näkee vammaisuuden (disability) aiheuttajaksi yhteiskunnalliset olosuhteet, eikä pidä sitä yksilöllisten syiden seurauksena. Sosiaalisessa mallissa henkilön vammaisuus vaatii sen takia poliittisia ratkaisuja, koska sen aiheuttajana ovat fyysiset ympäristöt ja ihmisten asenteet.[10][8]
Sosiaalisen mallin kannattajat puhuvat myös ableismista, joka on rasismiin tai heteronormin oletuksiin verrattava hierarkiajärjestelmä. Siinä ihmiset asetetaan paremmuusjärjestykseen siten, että kyvykkäät ovat vammaisia parempia. Koska vammattomat ovat "normaaleja", he saavat etuoikeuksia ja valtaa.[8] Ableismi eroaa aktivisti Amu Urhosen mukaan vammaisten syrjinnästä eli disabilismista. Ableismia on esimerkiksi se, että elokuvateatterissa on varattu oma paikkansa pyörätuolille, mutta istumapaikat on suunniteltu niin, että pyörätuolin käyttäjä ei voi vapaasti valita mitä tahansa paikkaa, kuten muut teatterissa kävijät.[8][11]
Tämän postmoderniin filosofiaan ja radikaaliin vammaistutkimukseen (Disability Studies) perustuvan suuntauksen johtopäätöksiä on arvosteltu myös järjettömiksi.[12] Mallia on arvosteltu myös vammaisliikkeen sisällä. Esimerkiksi Tom Shakespearen mielestä se on ajatuksena hankala, koska fyysinen vaurio ja sen aiheuttamat ongelmat eivät katoa ainoastaan ennakkoluuloja ravistelemalla.[13]
Komiteanmietintö: Kansainvälisen vammaisten vuoden 1981 Suomen komitean mietintö. Komiteanmietintö 1982:35. Sosiaali- ja terveysministeriö, 1982.
Pluckrose, Helen ja Lindsay, James: Cynical Theories: How Activist Scholarship Made Everything About Race, Gender, and Identity – and Why This Harms Everybody. Swift, 2020. ISBN 978-1-80-075004-3(englanniksi)
Shakespeare, Tom: The Social Model of Disability. Teoksessa: The Disability Studies Reader (toim. Lennart J. Davis), s. 195–203. Routledge, 1997. ISBN 978-1-138-93022-3Teoksen verkkoversio.
World Health Assembly: International Classification of Impairments, Disabilities, and Handicaps. A manual of classification relating to the consequences of disease. WHO, 1976. Teoksen verkkoversio.
Viitteet
↑International Classification of Impairments, Disabilities, and Handicaps. A manual of classification relating to the consequences of disease. World Health Organization, 1976. Teoksen verkkoversio.
