Vsevolod Ivanov syntyi opettajan perheeseen, kävi alkeiskoulun ja lähti varhain maailmalle kierrellen pitkin Siperiaa, Uralia ja Kazakstania ja kokeillen eri ammatteja. Hänen ensimmäiset teoksensa ilmestyivät vuonna 1915. Vuonna 1921 Ivanov asettui Pietariin, jossa hän liittyi Serapion-veljien kirjailijaryhmään. Vuosina 1921–1923 hän julkaisi joukon Venäjän kansalaissotaa kuvaavia ”partisaanikertomuksia”. Niistä tunnetuin on Panssarijuna 14–69 (Bronepojezd 14–69, 1922), jonka kirjailija muokkasi näytelmäksi vuonna 1927.[1][2][3]
1920-luvulla Ivanov kirjoitti aiheiltaan ja kieleltään erikoista ”ornamentaalista” proosaa, joka herätti voimakasta arvostelua proletaarikirjailijoiden taholta. 1930-luvun alussa hän siirtyi sosialistisen realismin mukaisiin teemoihin. Vuosina 1934–1935 kirjailija julkaisi omaelämäkerrallisen romaanin Pohoždenija fakira (”Fakiirin seikkailut”) ja vuonna 1939 kansalaissotaa virallisen idologian valossa käsittelevän romaanin Parhomenko. Toisen maailmansodan aikana hän toimi sotakirjeenvaihtajana ja kirjoitti tyyliltään pateettisen romaanin Pri vzjatii Berlina (”Berliiniä vallatessa”, 1946). Myöhemmin Ivanov julkaisi lähinnä muistelmia ja muokkasi uudelleen aikaisempia teoksiaan. Monet niistä ilmestyivät vasta kirjailijan kuoltua.[1][2][3]
Suomennettuja teoksia
Panssarijuna 14–69: tekijän muovailema kertoelma nuorisolle. Suom. V. Adamova. Leningrad: Valtion kustannusliike Kirja, 1935.
Panssarijuna 14–69: kuunnelma. Suom. Ulla-Liisa Heino. YLE: Radion kuunnelma- ja erikoistoimitus, 1977 (moniste).
Lähteet
↑ abKasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 313–314. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3
