Ilmiön taustalla on monia tekijöitä, mutta se on lähtöisin CD-levyn ja sitä myötä sähköisessä muodossa olevan musiikin suosion kasvusta. Koska CD-julkaisujen myötä nauhoituksia eivät enää koskeneet analogisten medioiden kuten vinyylilevyjen ja kasettisoittimien fyysiset rajoitteet, äänenvoimakkuutta pystyttiin kasvattamaan aina äänen säröytymiseen asti. Ajan myötä tapa yleistyi levy-yhtiöiden keskuudessa, koska kukaan ei halunnut kuulostaa kilpailijaansa hiljaisemmalta.[1] Samanaikainen kehitys musiikin kuuntelutottumuksissa vähensi musiikin kuuntelijoiden kiinnostusta aiheeseen: äänenlaatu jää toissijaiseksi, kun kuuntelu tapahtuu kannettavan tietokoneen kaiuttimilla tai korvakuulokkeilla meluisalla kadulla.[2] Musiikkitallenteiden tuotannossa tekninen henkilökunta ymmärtää äänekkyyden kasvattamisen vaikutuksen äänitteen laatuun, mutta päättävät henkilöt kiinnostuvat enemmän myynnistä.[3]
Monet levyalan ammattilaiset, kuten Alan Parsons, Geoff Emerick, Doug Sax ja Steve Hoffman ovat tuominneet tavan.lähde?Bob Dylan on sanonut uusien levyjen olevan ”kuin kohinaa”[4]. Monesti artisti itse ei voi edes vaikuttaa levyn äänenvoimakkuuteen masterointivaiheessa.
Kuuluisan poikkeuksen nykytrendiin teki Guns N’ Roses: yhtyeen jäsenet valitsivat julkaistavaksi kaikista dynaamisimman version levystään Chinese Democracy[5].
↑Arttu Silvast: Sotaa äänenvoimakkuudesta 28.11.2008. YLE Pop. Arkistoitu 15.7.2009. Viitattu 24.4.2010. (suomeksi)
↑Meriläinen, Esa T.: ”14.3 Kompressoinnin vitsaus”, Kaiuttimien virtaohjaus, s. 271–275. Createspace, 2011. ISBN 1463503253 Lainaus: "Vaikka masteroijat toisinaan epäilisivätkin koko kilpailun järkevyyttä, tuottajat vaativat suurempaa ääntä, ja surkuhupaisinta on, ettei aina edes välitetä, vaikka signaali leikkautuisi rajusti suuren osan ajasta."
