Violetti eli sinipunainen[2] on väri, jonka ihminen aistii, kun silmään tulee puhdasta valoa, jonka aallonpituus on 390–420 nanometriä[3], tai kun silmään tulee sinistä ja punaista valoa oikeassa suhteessa. Puhdas violetti valo on kaikkein lyhytaaltoisinta näkyvää valoa, ja näkyvän valon spektrissä violetti on reunimmainen ”syvänsininen” väri.[3]
Sana violetti johtuu ranskan kielenorvokkia merkitsevästä sanasta violette,[4] sillä useimpien orvokkilajien kukat ovat violetin värisiä.
Violetin vanhempi suomenkielinen nimitys on sinipunainen. Kansankielessä violettia on kutsuttu myös gretliiniksi, retliiniksi ja kretuliiniksi. Varsinkin vaaleasta violetista käytetään myös nimitystä liila. Punertavanviolettia kutsutaan purppuraksi ja harmahtavansävyistä violettia usein malvaksi tai mauveksi.[5]
Aistiminen
Ihmisen silmä aistii violetin aallonpituuden enimmäkseen sinisen valon aallonpituusalueille herkillä silmän tappisoluilla. Ihminen tulkitsee violetin aallonpituuden violettina värinä eikä sinisenä siksi, koska punaista aistivat tappisolut ovat jonkin verran herkempiä violetin aallonpituudelle kuin vihreälle herkät tappisolut.[6] Violettia saadaankin myös sekoittamalla sinistä ja punaistaväriainetta.
Symboliikka ja käyttö
Violetti symboloi orvokin värinä henkisyyttä, ja sitä on pidetty myös uhriveren värinä. Liturgiassa se kuvaa katumusta ja parannusta ja kuuluu kirkkovuoden paastonaikoihin. Vanhoissa Kristuksen kärsimystä esittävissä maalauksissa hänet on puettu violettiin viittaan. Sinisen ja punaisen yhdistelmänä väri ilmaisee myös viisautta ja rakkautta.[7]
Korkea-arvoisimmat buddhalaiset munkit käyttävät violetteja kaapuja, ja juutalaisilla se on ollut kuninkaiden ja ylipappien väri. Meksikossa pyhimykset puetaan pyhän viikon aikana violetteihin vaatteisiin.[5]
Japanissa violetti on kuninkaallinen vallan ja varakkuuden väri. Kiinassa ja Turkissa violetti liitetään suruun.[5]
↑violetti.Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
↑ abEsko Ranta, Lennart Ekbom: Matematiikan taulukot, s. 77, taulukko Sähkömagneettisen säteilyn aallonpituudet. WSOY, 1973. ISBN 951-0-05129-2
↑Suomen sanojen alkuperä, Etymologinen sanakirja, 3. osa (R–Ö), s. 454, s.v. ”violetti”. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2001. ISBN 951-717-712-7