Huotarinen kasvoi suvun maatilalla Lempäälän Säijässä. Hänen äitinsä Pirkko-Liisa (o.s. Kärki) on runonlaulaja Mateli Kuivalattaren sukua, ja äidin isän Armo Kärjen nuorempi veli oli Toivo Kärki[2]. Huotarinen kävi peruskoulun kotipitäjässään, mutta valitsi tanssi- ja kirjoitusharrastustensa takia lukiokseen Tampereen ilmaisutaidon lukion, jossa hänen opettajiinsa kuului kirjailija Asko Martinheimo. Huotarinen valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2002 Tampereen yliopistosta pääaineenaan suomen kieli. Hän opetti pitkään sanataidetta nuorille Tampereen Viita-akatemiassa. Hän on opettanut kirjoittamista myös Helsingin Kriittisessä korkeakoulussa. Hän on ollut vapaa kirjailija 2000-luvun puolivälistä lähtien.[1][3]
Huotarinen oli Lukufiilis-lehden päätoimittaja vuosina 2009–2013. Hän perusti yhdessä Johanna Venhon kanssa Jano-runousverkkolehden ja toimii sen toisena päätoimittajana yhdessä runoilija Aki Salmelan kanssa. Hän on kirjoittanut myös fanifiktiotaL. M. MontgomerynRunotyttö-teoksista yhdessä Satu Koskimiehen kanssa.[4] Huotarinen on toiminut kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PENin johtokunnan jäsenenä.[5] Vuonna 2022 hänet valittiin Turun kirjamessujen ohjelmajohtajaksi.[6]
Huotarinen asuu islantilaisen puolisonsa kanssa Reykjavíkissä ja Helsingissä. Heillä on kaksi lasta.[7] Huotarinen oli aiemmin naimisissa runoilija Ville Hytösen kanssa[3].
Runoilija
Huotarinen on yhteiskunnallinen runoilija, sanoo kriitikko Janne Löppönen (Parnasso). Aina yhteiskunnallisuutta ei kuitenkaan tunnisteta. Kokoelman Menettämisestä, säilyttämisestä yhteiskunnallisuus on kuitenkin ilmiselvä, sillä hän käsittelee siinä ajankohtaisia aiheita, kuten kirjallisuuden ja kirjailijoiden asemaa, pohtii voiko taideteokselle heittää keittoa ja kysyy, miten maailmanlopun voi välttää. Kirjan julkistaminen osui samalle viikolle kuin hallituksen kulttuurileikkaukset julkistettiin.[9]
Neljä runoa kuvittelemisen välttämättömyydestä. Parnasso 4/2023 s. 48–52 ("Runoilla otan kantaa yhteiskuntaan. – – Näissä runoissa hahmottelen kuvittelemisen merkityksellisyyttä maailmassa, joka tulee käymään läpi isoja muutoksia tulevien vuosien aikana". V.-T. H.)