Vilho Ilmari Rantanen (6. huhtikuuta 1902 Ulvila – 30. heinäkuuta 1994 Pori) oli suomalainen toimittaja, joka työskenteli pitkään Porissa ilmestyvän sosialidemokraattisen Uuden Ajan päätoimittajana.[1]
Elämä
Vilho Rantanen syntyi vuonna 1902 tuolloin Ulvilaan kuuluneessa Porin esikaupungissa Toejoella.[2] Sisällissodan aikana hänen kaksi vanhempaa veljeään kaatui punakaartin riveissä taistellessaan. Myös Rantanen olisi halunnut liittyä Porin punakaartiin, mutta syvästi uskonnollinen isä ei päästänyt vasta 15-vuotiasta poikaa rintamalle.[3] Metallimiehenä Porin konepajalla työskennellyt Rantanen liittyi Sosialidemokraattiseen nuorisoliittoon 1919 ja sosialidemokraattiseen puolueeseen sekä Porin työväenyhdistykseen 1923.[1][2]
Vuosina 1925–1926 Rantanen opiskeli Työväen Akatemiassa, jonka jälkeen hän siirtyi vuonna 1927 toimittajaksi Uuteen Aikaan.[2] Lehden päätoimittajana Rantanen työskenteli vuodet 1938–1967. Hän kirjoitti lehteen kolumneja muun muassa nimimerkeillä ”Palsta-Ville”, ”Junior” ja ”Kille”.[1][4]
Rantanen kuului pitkään Porin kaupunginvaltuustoon ja oli sen puheenjohtaja vuodet 1947–1968. Kaupunginjohtaja Martti J. Ekblomin kuoltua keväällä 1962 hän toimi puoli vuotta myös Porin vt. kaupunginjohtajana.[1] Valtakunnallisia luottamustehtäviä Rantasella oli muun muassa Suomen Kaupunkiliiton hallituksessa sekä Pohjola-Nordenin johtokunnassa.[2]
Perhe
Rantasen isä oli ajomies Juho Vihtori Rantanen ja äiti Hilma Vilhelmiina (Miina) Knut. Hän avioitui Aune Esteri Videmanin kanssa vuonna 1934.[1] Vilho Rantasen kaksoisveli Frans ”Friku” Rantanen (k. 1971) oli myös Uuden Ajan toimittaja. Lisäksi hän toimi muun muassa Porin Työväen Teatterin johtokunnan puheenjohtajana ja ohjasi teatterille useita näytelmiä.[2]
Teokset
- Kertomus Porin työväenopiston toverikunnan toiminnasta vuosina 1917–1927. Pori: tuntematon, 1928.
- Osuusliike Kansa r.l.: neljäkymmenvuotishistoriikkia ja toimintakertomus v. 1942. Pori: Osuusliike Kansa, 1943.
- Neljä vuosikymmentä sosialidemokraattisen lehden valistustyötä Satakunnassa. Pori: Uusi Aika, 1946.
- Kontula, Arvi ; Rantanen, Vilho: Taistelujen tie : Porin työväenyhdistyksen 60-vuotishistoriikki 1887–1947. Pori: Porin työväenyhdistys, 1947.
- 40 vuotta ihmisyyden palvelemista Satakunnassa: Suomen Punaisen Ristin Satakunnan piirin toiminta vv. 1934–1973. Pori: Suomen Punaisen Ristin Satakunnan piiri, 1974.
Lähteet