Viidakkokuume (Jungle Fever) on vuonna 1991 ensi-iltansa saanut draamaelokuva. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Spike Lee. Pääosassa esiintyvät Wesley Snipes, Annabella Sciorra, Spike Lee ja Anthony Quinn. Elokuvassa soiva musiikki on Stevie Wonderin tekemää ja julkaistiin myös erillisenä albumina.
Viidakkokuume oli yksi 1990-luvun alun niin sanotun ”mustan aallon” elokuvista, nuorten afroamerikkalaisten ohjaajien esiinmarssista Yhdysvaltojen elokuvassa. Mustan aallon elokuvat menestyivät teattereissa varsin hyvin, mutta aiheuttivat paikallisia mellakoita. Muita vuoden 1991 mustien ohjaajien Hollywood-elokuvia olivat John Singletonin Boyz n the Hood – kulman kundit ja Mario Van Peeblesin New Jack City.[2]
Juoni
Naimisissa oleva tummaihoinen arkkitehti Flipper Purify saa uudeksi työparikseen italialaisen Angie Tuccin. Kaksikon rakkaussuhde saa kuitenkin aikaan kaaoksen eri perheissä.
Näyttelijät
Arvioita
Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano valittaa, ettei täyteen ahdettu elokuva ehdi syventyä mihinkään aiheeseensa. Hän antaa Viidakkokuumeelle silti neljä tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”erinomainen”.[3] VideoHound’s Golden Movie Retriever antaa kolme tähteä neljästä, mutta sanoo Spike Leen olevan elokuvan perusteella rotujen välisiä avioliittoja vastaan ja jos tästä mielipiteestä ei pidä, katsoja ei oikein voi nauttia elokuvasta.[4]
Lähteet
- ↑ Jungle Fever (1991) Box Office Mojo Viitattu 6.4.2012 (englanniksi)
- ↑ ”Hollywoodin musta aalto”, Elävän kuvan vuosikirja 1992, s. 72. Suomen elokuvasäätiö, 1992.
- ↑ Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0
- ↑ Jungle Fever[vanhentunut linkki], VideoHound’s Golden Movie Retriever. Gale, 2008. Haettu 15.11.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen).