Vera Hjelt kuului Hjeltin sivistyssukuun.[2] Hänen vanhempansa olivat rehtori Carl Wilhelm Hjelt ja Augusta Charlotta von Pfaler.[1] Hänen äitinsä ylläpiti Turussa yksityistä säätyläistyttöjen koulua, von Pfalerska skolania, mutta rehtori-isä ei pitänyt tyttöjen kouluttamista tärkeänä.[3] Hjeltin ollessa kuusivuotias äiti vammautui loppuiäkseen lipaston laskulevyn pudottua tämän päähän, eikä isä kyennyt työnsä ohella valvomaan kahdeksanlapsista perhettä.[4] Tämän vuoksi Hjelt ei saanut tyypillistä säätyläisperheen tytön kasvatusta vaan sai viettää nuoruutensa melko vapaasti.[5] Koska perheellä ei ollut varaa kouluttaa häntä enempää, hän toimi isänsä apuna lääninkansliassa puhtaaksikirjoittajana.[3] Hän harrasti soittamista ja laulamista, mutta koska kaupungista ei tahtonut saada nuotteja,[3] hän perusti vain 17-vuotiaana Turun ensimmäisen musiikkikaupan,[5] jota piti vuosina 1875–1877.[1]
Opettaja
Isän kuoltua vuonna 1876 Hjelt päätti lähteä Tammisaarenruotsinkieliseen opettajaseminaariin, ja saatuaan vapaaoppilaspaikan hän aloitti kansakoulunopettajan opinnot vuonna 1878. Valmistuttuaan vuonna 1881 hän toimi vuoden kansakoulunopettajana Hammarlandissa ja sen jälkeen vuoden Turussa.[3][1] Sitten hän lähti Ruotsiin, jossa hän toimi Nääsin veistonopettajaseminaarin opettajana vuosina 1883–1885[1] ja suoritti veistonopettajantutkinnon toisena naisena koulun historiassa. Palattuaan Suomeen Hjelt perusti vuonna 1885 Helsinkiin yksityisen kasvatusopillisen veistokoulun.[3] Koulua kävi vuosittain yli kaksituhatta oppilasta.[6] Oman koulun johtamisen ohella hän toimi Suomalaisen Yhteiskoulun ja ruotsinkielisen yläkansakoulun opettajana.[1]
Puu- ja käsitöiden opetuksen edistäminen muodostui Hjeltille tärkeäksi ja poiki erilaisia sivuliiketoimia. Vuonna 1886 hän patentoi suunnittelemansa kokoontaitettavan höyläpenkin, joka menestyi kaupallisesti ulkomailla. Hän suunnitteli myös eri ikäisille lapsille kolme sarjaa veistomalleja ja laati ohjeita opettajille.[3] Valmiiden mallikappaleiden ja työvälineiden puuttumisen vuoksi Hjelt perusti vuonna 1891 Helsingin maalaiskunnanOulunkyläänPikkukoskelle oman höyrysahan ja puusepäntehtaan. Tuohon aikaan nainen tehtaan johtajana ja omistajana herätti runsaasti huomiota. Yli sata työntekijää työllistänyt tehdas tuhoutui tulipalossa vuonna 1896.[4][7] Sitä ennen se ehti valmistaa kouluvälineitä, pulpetteja, huonekaluja ja jopa puutaloja. Tehtaalla tehtiin myös muun muassa Axel GalléninAino-triptyykin puukehykset ja Kansallis-Osake-Pankin pääkonttorin sisustus. Tehdasta johtaessaan Hjelt oli virkavapaalla opettajantoimestaan.[3]
Hjelt oli taitava puhuja ja tuottelias kirjoittaja. Hän julkaisi vuosina 1888–1902 suosittuja Julhälsning- ja Joulutervehdys-nimisiä kaupallisia joululehtiä sekä toimitti vuosina 1895–1905 lapsille suunnattuja Sländania ja Sirkkaa.[3][1] Hän kirjoitti myös kansakoulun lukukirjan ja satuja.[3]
Työsuojelun asiantuntija
Vuosisadan vaihteessa Hjelt suuntasi toimintansa uusille aloille, kuten järjestötoimintaan.[3] Hän liittyi Suomen Naisyhdistykseen sen sihteerinä toimineen pikkuserkkunsa[2]Alma Hjeltin suosituksesta. Hjelt oli mukana perustamassa liikuntavammaisten koulutuksen Suomessa aloittanutta Raajarikkoisten auttamisyhdistystä vuonna 1889 sekä Marttajärjestöä vuonna 1899. Hän kuitenkin irtautui pian naisliikkeestä kiinnostuttuaan laajemmista sosiaalisista kysymyksistä.[4] Naisten työoloja Hjelt oli pohtinut jo vuonna 1888 julkaistessaan kirjan Nainen käytöllisillä työaloilla. Tehtaanjohtajana toimiessaan hän kiinnostui työsuojelusta ja matkusti vuonna 1892 Saksaan tutustumaan aiheeseen.[3][5][4]
Suomeen perustettiin vuonna 1889 kaksi ammattientarkastajan tointa. Ulkomaisten esikuvien mukaisesti naisyhdistyksen puheenjohtaja Aleksandra Gripenberg vaati erityisen naispuolisen ammattientarkastajan viran perustamista, mikä toteutui vuonna 1903. Gripenberg ja useat muutkin henkilöt kehottivat Hjeltiä hakemaan virkaa ja tämä valittiinkin siihen – jouduttuaan kuitenkin ensin hakemaan erivapautta sukupuolensa vuoksi. Hän toimi tehtävässä vuoden 1917 loppuun.[3][5][4] Hjelt oli koko Pohjoismaiden ensimmäinen naispuolinen ammattientarkastaja.[6] Hänen tehtäviinsä kuului työolojen valvonta koko maassa, mikä merkitsi satoja tarkastusvirkamatkoja. Hjelt teki ehdotuksia muun muassa työtilojen ilmastoinnin parantamisesta, lämpötilan säätelystä ja monenlaisista työläisten asumiseen, ruokailuun, pukeutumiseen ja keskinäisiin suhteisiin liittyvistä kysymyksistä. Pääsääntöisesti hän nautti työläisnaisten luottamusta. Tosin selvitellessään vuonna 1904 Voikkaan paperitehtaan lakkoa hän joutui työntekijöiden epäsuosioon asetuttuaan liiaksi työnantajan puolelle.[3][4]
Hjelt tutustui myös työläisten asumisoloihin. Hän oli huolestunut ”siveellisten olojen” alhaisesta tilasta, sillä tuntemattomat miehet ja naiset joutuivat usein ahtauden vuoksi nukkumaan samoissa tiloissa ja työpaikkojen sosiaalitilatkin olivat yhteiset.[6] Hän julisti myös taistelun työläisnaisten kahvinjuontia vastaan. Hänen asenteensa työläisiä kohtaan oli holhoava, joskin pehmeni myöhempinä vuosina, kun hän tutustui eduskunnassa työväenliikkeen naisedustajiin.[4]
Hjelt keräsi vuosina 1902–1909 Työtilasto-sarjaa varten valtavan tilaston työntekijöiden toimeentuloehdoista. Hänen tutkimuksensa toimivat vuonna 1921 elinkustannusindeksin laskemisen pohjana.[3] Hän kirjoitti myös vuosina 1908–1909 laajan tutkimuksen ompelijattarien ammattioloista. Se oli ensimmäinen suomalainen tutkimus työläisnaisten asemasta.[5]
Työsuojelua edistääkseen Hjelt alkoi kerätä aiheeseen liittyvää esineistöä, joista hän muodosti näyttelyn. Innoittajana oli hänen Tukholmassa vuonna 1906 näkemänsä työväensuojelunäyttely. Vuonna 1909 myönnetyn valtionavun jälkeen näyttely muuttui pysyväksi ja sijoitettiin Teollisuushallituksen tiloihin. Näyttelystä kehittyi myöhemmin Sosiaalimuseo. Hjelt toimi sen johtajana vuoteen 1931, ammattientarkastajan virasta luovuttuaan päätoimisesti.[3]
Hjelt valittiin vuonna 1908 eduskuntaan RKP:n listalta Uudenmaan läänin vaalipiiristä.[1] Hän oli aloitteellinen monenlaisissa sosiaalilainsäädäntöä koskevissa aiheissa ja kuului sosiaalivaliokuntaan. Edustajantyön innoittamana hän kirjoitti myös vuonna 1915 kansalaistaidon oppikirjan.[3] Hjelt joutui eroamaan RKP:stä äänestettyään vuonna 1917 eduskunnassa kahdeksantuntista työpäivää koskeneen lakiesityksen puolesta, vaikka puolue oli sitä vastaan. Tämän vuoksi hän jätti eduskunnan saman syksyn vaaleissa.[4]
Hjeltille myönnettiin 3. tammikuuta 1930 intendentin arvonimi, jonka hän sai ensimmäisenä Suomessa.[3][6]
Yksityiselämä
Hjelt pysyi ikänsä naimattomana[3] ja oli ilmeisesti homoseksuaali. Hänen elämänkumppaninsa oli opettaja Fanny Tavaststjerna (1852–1922), jonka kanssa hän asui yhdessä 35 vuotta. He kuuluivat samaan aikaan Suomalaisen Yhteiskoulun opettajakuntaan.[8] Hjelt perusti Tavaststjernan ja ystävänsä Anna Herzbergin kanssa Helsingin Korkeavuorenkatu 29:ään asunto-osakeyhtiö Neodomuksen, jossa he asuivat vuodesta 1906.[3][8] Kesänsä Hjelt vietti ensin Mommolan kartanossaKiskossa ja myöhemmin omassa kesäpaikassaan Bromarvissa.[3]
Myös naimattomana elänyt Cely Mechelin oli Hjeltille ”rakas”, ja heidän kirjeenvaihtonsa jatkui 54 vuotta.[8]
Hjelt kuoli Helsingissä 89-vuotiaana vuonna 1947.[1] Valtioneuvosto kustansi hänelle hautajaiset.[6] Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaan vanhalle alueelle[9] samaan hautaan Fanny Tavaststjernan kanssa.[8]
Hjelt omaksui 1890-luvulla teosofisen maailmankatsomuksen, mutta ei puhunut siitä julkisesti. Se on tullut myöhemmin ilmi hänen kirjeenvaihdostaan.[10]
Tuotanto
Linearritningkurs (konstruktionsritning) för seminarier och folkskolor, 1885
Slöjdens berättigande vid den s.k. lärda skolan, 1886
Slöjdlärären för små, 1886
Qvinnan på praktiska arbetsområden, 1888 (suom. Nainen käytöllisillä työaloilla)
Mellan läxan och leken, 1894 (suom. Siskosarjalle satuja ja kertoelmia)
Medkänsla, 1898 (myös suomeksi)
Människornas inflytande på hvarandra, 1899 (myös suomeksi)
Självuppforstran, 1898 (suom. Itsekasvatus: kansantajuinen esitelmä)
Barnens Andra bok, 1903
Skyddslagstiftingen, 1909 (suom. Suojeluslakisäädäntö)
Nålarbetskornas yrkesförhållanden i Finland, virallinen työtilasto VI 1908–1909 (suom. Tutkimus koskeva ompelijattarien ammattioloja Suomessa)
Yrkesarbetarnas levnadsvillkor i Finland, virallinen työtilasto XIII 1912 (suom. Tutkimus ammattityöläisten toimeentuloehdoista Suomessa 1908–1909, 1911–1913)
Medborgarkunskap, 1915 (suom. Yhteiskuntatietoa kansalaisille)
Nödarbetets systematisering och yrkesmässiga drift, 1919 (myös suomeksi)
Sosiaalimuseo 20-vuotiskertomus: Työväensuojelu- ja huoltonäyttely 1909–1929, 1938 (myös ruotsiksi)
Arbetskydd mot olyksfall och ohälsa, 1939 (suom. Työntekijän suojelu tapaturmilta ja sairauksilta).
↑ abAutio, Veli-Matti: ”Hjelt (1600–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 19–20. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2Teoksen verkkoversio.
.jpg)
