Venla (nimi)
Tämä artikkeli käsittelee etunimeä. Muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla Venla.
Venla on suomalainen naisen etunimi. Venla viettää nimipäiväänsä 2. kesäkuuta. Almanakassa Venla on ollut vuodesta 1908 lähtien.[1] Ruotsinkielisessä kalenterissa nimi esiintyy muodossa Vendla, vuodesta 2025 lähtien myös muodossa Venla.[2]
Venla on ilmeisesti muunnos ruotsin kielessä esiintyvistä etunimistä Vendla ja Vendela, jotka juontavat juurensa germaanien slaaveista käyttämästä nimityksestä vendi.[3] Alkujaan nimi on esiintynyt miehennimenä muodossa Wendel tai Wendelin.[3] Nimen lähteenä voi olla myös paikannimi Wendelburga.[4]
Suomessa nimi Venla on vuoden 2019 loppuun mennessä annettu 9 791 ja Vendla noin 1 200 henkilölle.[5] Venla oli 1970-luvulle saakka varsin harvinainen nimi, mutta 1980-luvulla sen suosio alkoi kasvaa selvästi.[6] 1990-luvulla syntyneiden joukossa Venla oli jo 79. suosituin tytönnimi ja 2000-luvun ensimmäisinä vuosina (2000–2004) yhdeksänneksi suosituin.[7] Suosio saavutti huippunsa vuonna 2015, kun Venla oli Suomessa syntyneiden tyttöjen yleisin nimi.[8]
Tunnettuja Venloja, Wenloja, Vendloja ja Wendloja
- Wendla Katrina Aaltola, Katri Rautio (1864−1952), näyttelijä
- Venla Haikala (s. 2003), jalkapalloilija
- Venla Harju, o.s. Niemi (s. 1990), suunnistaja
- Venla Hiidensalo (s. 1975), suomalainen kirjailija, toimittaja, kriitikko ja kolumnisti
- Venla Hovi, o.s Heikkilä (s. 1987), jääkiekkoilija
- Venla Huurne (s. 1997), lentopalloilija
- Venla Hyttinen (s. 1994), lentopalloilija
- Venla Karttunen (s. 2002), pesäpalloilija
- Venla Kokkonen (s. 1983), toimittaja
- Venla Kotkaslahti (s. 1995), jääkiekkoilija
- Venla Laiho (s. 1995), kilpakävelijä
- Venla Lamberg (s. 2003), jalkapalloilija
- Venla Lampén (s. 1974), keskimatkojen juoksija
- Venla Lehtonen (s. 1995), ampumahiihtäjä
- Vendla Luja (1889–1949), kirjailija
- Vendla Lundelin (1862–1949), kirjaltaja, kuoronjohtaja ja työväenliikkeen vaikuttaja
- Vendla Sofia Mannerheim, (o.s. Willebrand, 1779–1863), kreivitär
- Venla Mäkelä, käsikirjoittaja
- Venla Mäkelä (s. 2001), jalkapalloilija
- Venla Paunonen (s. 1990), pika- ja aitajuoksija
- Vendla Pohjanheimo (1904–1988), tekstiilitaiteilija
- Venla Pulkkanen (s. 2002), korkeushyppäjä
- Venla Raittinen (s. 2002), lentopalloilija
- Wendla Randelin (1823–1906), kirjailija
- Venla Rapila (s. 1994), pesäpalloilija
- Vendla Rautio (1864–1952), näyttelijä
- Wenla Reimaluoto (s. 1995), näyttelijä
- Venla Ronkainen (s. 2010), lapsinäyttelijä
- Venla Saalo (s. 1988), kirjailija
- Venla Saartamo (s. 1981), näyttelijä
- Venla Sainio, o.s. Kiiski (s. 1937), historiantutkija ja lastenkirjailija
- Wendla Salokas, o.s. Ivaska (1889–1969), teologi ja opettaja, Suomen ensimmäinen teologian loppututkinnon suorittanut nainen
- Venla Savikuja (s. 1990), näyttelijä
- Venla Tanhua, pesäpalloilija
Kuvitteellisia Venloja
Lähteet
- Kiviniemi, Eero: Suomalaisten etunimet. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 978-951-746-873-2
Viitteet
|
|