Venla Eveliina Savikuja[1] (s. 1990 Inkoo) on suomalainen näyttelijä ja bloggaaja.[2][3] Hänet tunnetaan parhaiten Heidi Aaltosen roolista suomalaisessa draamasarjassa Salatut elämät, jossa hän esiintyi tammikuusta 2009 maaliskuuhun 2015.[4]
Hän on esiintynyt Heidi Aaltosen roolissa myös Salattujen elämien spin-off-sarjassa Tuuliranta ja elokuvassa Nightmare – painajainen merellä. Kesällä 2010 hän näytteli Karstulan kesäteatterissa Kuningasjätkä-näytelmässä.[5] Hän on esiintynyt myös Uniikin, Nikke Ankaran sekä Matin musiikkivideoilla.[6][7] Vuonna 2020 hän on ollut näytellyt Keihäsmatkat ja Modernit miehet -televisiosarjoissa.
Savikuja oli yksi AVA-televisiokanavalla keväällä 2015 esitetyn Fitnesspäiväkirjat-ohjelman henkilöistä.[8]
Hän kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 2009 Kallion lukiosta.[1][9][10] Syksyllä 2017 Savikuja aloitti kolmivuotisen näyttelijäopiskelun esittävän taiteen koulussa Tanskan Kööpenhaminassa.[11][12]
Yksityiselämä
Savikuja synnytti esikoislapsensa syyskuussa 2022. Lapsen isä on näyttelijä Atli Benedikt ja perhe asuu Helsingissä.[13]
Filmografia
Elokuvat
Televisiosarjat
Lähteet
Aiheesta muualla