Veikko Suominen (5. toukokuuta 1948 Rauma – 28. joulukuuta 1978 Tampere) oli suomalainen jääkiekkoilija. Suominen pelasi Tampereen Ilveksessä kausilla 1971–1978. Hän teki urallaan Ilveksessä yhteensä 256 tehopistettä (165+91) ja toimi Ilveksen kapteenina kolmella kaudella. Kaudella 1971–1972 Suominen saavutti Ilveksessä jääkiekon Suomen Mestaruuden.[1] Lisäksi hän sai pronssia eli saavutti 3. sijan kausilla 1973–1974 ja 1974–1975.[2]
Suominen ampui itsensä vuonna 1978. Tampereen Ilves otti Suomisen pelinumeron 24 välittömästi pois käytöstä, eikä sitä Ilveksessä ole käyttänyt kukaan Suomisen jälkeen. Numeroa ei ole kuitenkaan virallisesti jäädytetty, sillä sitä ei haluta pitää esillä muistuttamassa Suomisen kohtalosta.
Ammatiltaan Veikko Suominen oli linja-autonkuljettaja, jonka työnantajana toimi Koiviston Auto. Koiviston Auto erotti Suomisen vuoden 1975 kesällä. Erottamisen syynä oli väitetty matkustajien epäasiallinen kohtelu. Suominen kävi oikeustaistelun entistä työnantajaansa vastaan työtuomioistuimessa ja voitti sen. Työtuomioistuimen antaman päätöksen mukaan oli Suomisen irtisanominen ollut perusteeton. Suominen pääsi välittömästi töihin toiselle toimeksiantajalle erottamisensa jälkeen ja myöhemmin sai 3 500 markan verran korvausta. Päätös astui voimaan 19. tammikuuta 1978.[3]
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla