Vanessa Lynn Williams (s. 18. maaliskuuta1963Bronx, New York) on yhdysvaltalainen laulaja ja näyttelijä. Williams teki historiaa, kun hänet kruunattiin ensimmäisenä afroamerikkalaisena naisena vuoden 1984 Miss Americaksi. Hän joutui luopumaan tittelistään alastonkuvaskandaalin seurauksena, mutta aloitti sen jälkeen menestyksekkään uran laulajana sekä näyttelijänä.
Williamsin musiikkiura oli huipussaan 1990-luvulla. Hän on julkaissut laulajanurallaan kahdeksan studioalbumia ja saanut useita Grammy-ehdokkuuksia. Hänen tunnetuin hittinsä on ”Save the Best for Last” vuodelta 1992.
Williams tunnetaan parhaiten näyttelijäntöistään, eritoten Wilhelmina Slaterin roolista ABC:n komediasarjassa Ruma Betty vuosina 2006–2010. Hän näytteli myös Täydelliset naiset -televisiosarjassa seitsemännellä ja kahdeksannella tuotantokaudella Renee Perryä.
Williams on syntynyt Bronxissa, New Yorkissa.[1] Hänen vanhempansa Helen ja Milton Augustine Williams Jr. olivat musiikinopettajia.[1] Williamsilla on nuorempi veli Chris, joka on myös näyttelijä. DNA-testin mukaan Williamsin syntyperästä 11–12 % on Suomesta ja yli puolet Afrikasta.[2][3][4]
Williams kasvatettiin roomalaiskatoliseksi. Hän kävi Chappaqua Central Schoolia ja musikaalisen perheen lapsena opiskeli muun muassa jazztanssia sekä erilaisia soittimia. Hänelle tarjottiin stipendiä Carnegie Mellon -yliopistoon, mutta hän päättikin mennä Syracusen yliopistoon eri stipendillä. Siellä hän opiskeli esittäviä taiteita. Williams keskeytti koulun Miss America -kilpailun takia vuonna 1983.[5][6]
Ura
Miss America 1984
Williams oli vuoden 1983 Miss New York, ja vielä samana vuonna hänet kruunattiin ensimmäisenä afroamerikkalaisena naisena Miss Americaksi. Pian sen jälkeen brittiläinen Penthouse-lehti aiheutti kohun, kun se osti ja julkaisi luvattomia alastonkuvia Williamsista. Hänet painostettiin luopumaan kruunustaan, ja se annettiin ensimmäiselle perintöprinsessalle, Suzette Charlesille. Vuonna 2015, tuomaroidessaan Miss America 2016 -kilpailua, Williamsilta pyydettiin tätä tapahtumaa julkisesti anteeksi.[7]
Laulajana
Williamsin musikaaliset kyvyt huomattiin jo Miss America -kilpailussa, kun hän voitti kisan alussa pidetyn kykyosion laulamalla kappaleen ”Happy Days Are Here Again”. Vuonna 1988 hän julkaisi debyyttialbuminsa The Right Stuff. Sen kolmannesta singlestä ”Dreamin’” tuli hitti, ollen Hot R&B/Hip-Hop -listalla ykkösenä ja Billboard Hot 100 -listan kahdeksannella sijalla. Albumi oli myyntimenestys ja Williams sai muun muassa parhaan uuden artistin Grammy-ehdokkuuden.
Vuonna 1991 julkaistiin Williamsin tähän mennessä myydyin albumi The Comfort Zone. Siltä julkaistiin myös hänen uransa suurin hittisingle ”Save the Best for Last”. Se saavutti Yhdysvalloissa kärkisijan, jolla se pysyi viisi viikkoa. Single nousi kärkeen myös Kanadassa, Alankomaissa ja Australiassa sekä top 5 -listalle Japanissa ja Isossa-Britanniassa. Myös albumin muut singlet ”Running Back to You”, ”The Comfort Zone” ja ”Just for Tonight” menestyivät hyvin. Levy myi platinaa ja sai viisi Grammy-ehdokkuutta. Vuonna 1994 julkaistu kolmas albumi The Sweetest Days myi niin ikään platinaa.
Williams debytoi televisiossa yhdessä Lemmenlaivan jaksossa vuonna 1984. Hän on sen jälkeen vieraillut useissa suosituissa tv-sarjoissa. Hänen ensimmäinen pitkäaikainen roolinsa oli Wilhelmina Slater komediasarjassa Ruma Betty, jossa hän esiintyi sarjan kaikilla kausilla 2006–2010. Hän oli roolistaan myös Emmy-ehdokkaana. Seuraavaksi hän näytteli tv-sarjan Täydelliset naiset kahdella viimeisellä kaudella Reneetä, joka on Felicity Huffmanin esittämän Lynetten vanha koulutoveri.
Williams oli naimisissa Ramon Hervey II:n kanssa vuosina 1987–1997. Heillä on vuosina 1987 ja 1989 syntyneet tyttäret sekä vuonna 1993 syntynyt poika. Hänen toinen avioliittonsa oli entisen NBA-koripalloilija Rick Foxin kanssa. He menivät naimisiin syyskuussa 1999 ja heillä on toukokuussa 2000 syntynyt tytär. Fox haki avioeroa elokuussa 2004.
Vuonna 2015 Williams avioitui liikemies Jim Skripin kanssa.