Uuskumma

Uuskumma on käännös englanninkielisestä termistä ”new weird”, joka muodostui Britanniassa vuonna 2003 tarkoittamaan fantasiakirjallisuuden alalajia, jolle tyypillisenä pidetään ennen kaikkea kokeellisuutta, genrerajojen rikkomista ja pyrkimystä korkeakirjalliseen ilmaisuun.[1] Nuoren genren nimi ja rajat eivät kuitenkaan ole täysin vakiintuneet. Vuodesta 2006 alkaen Suomessa on hieman suppeammassa mielessä käytetty myös lähitermiä reaalifantasia.

Uuskumma genrenä

Uuskumma-suuntauksen perustajana voidaan pitää englanninkielisen termin tunnetuksi tehnyttä kirjailija China Miévilleä. Hän määritteli oman tuotantonsa uuskummaksi ('new weird') vuonna 2003. Käsitteen syntyyn vaikutti saman vuoden huhtikuussa TTA Pressin keskustelupalstalla käyty ajatustenvaihto, johon osallistui myös useita muita brittiläisiä ja amerikkalaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita, muun muassa Jeff VanderMeer, Jeffrey Ford ja M. John Harrison.[2] Uuskumman tunnusmerkillisinä teoksina pidettiin julkisuudessa Miévillen Perdido Street Stationia, VanderMeerin Pyhimysten ja mielipuolten kaupunkia, K. J. Bishopin The Etched Cityä ja Steph Swainstonin Kuolemattomien kaartia.[3]

Uuskumman edeltäjäksi voidaan nimetä tieteiskirjallisuutta 1960-luvulla ravistellut new wave, ’uusi aalto’, jonka edustajiin lukeutuvat muun muassa M. John Harrison ja Norman Spinrad. Tämäkin liike sai alkunsa Britanniasta ja tähtäsi vanhojen kaavojen rikkomiseen. Tarkoitus oli tieteiskirjallisuuden konkreettisten kielikuvien kautta luodata ihmistä ja tätä ympäröivää maailmaa tabuja kaihtamatta ja ennen kaikkea aikuista yleisöä ajatellen. Uuskummaa skandaalinkäryisempi New Wave kuihtui jo 1970-luvun alkuvuosina, mutta raivasi kokeellisemmalle spekulatiiviselle fiktiolle tietä valtavirtaan.[4][5]

Kriitikko Toni Jerrman (2005) mainitsee uuskumman merkitsevän kielen ja kerronnan monimuotoisuutta.[4] Uuskumma on häilyvä ja ongelmallinen käsite, koska limittyminen muiden lajityyppien kanssa kuuluu uuskumman perusolemukseen. Monet kirjailijat sanoutuivatkin termistä irti jo sen syntyvaiheessa, ja ilmeisen harva nykykirjoittaja on erityisen hanakka kutistamaan tuotantoaan ja lukijakuntaansa epämääräisellä lokeroinnilla.[2]

Uuskumma Suomessa

Suomeen uuskumman käsitettä on juurruttanut Jukka Halmeen toimittama Uuskummaa? -antologia (2006), johon on kerätty ja suomennettu novelleja new weird -suuntauksen alkuunpanijoilta sekä muilta englantilaisen kielialueen fantasiakirjailijoilta, esimerkiksi Gene Wolfelta, Kelly Linkiltä ja Margo Lanaganilta. Samansuuntaisen tyylilajin eräät suomalaiset edustajat ovat kutsuneet itseään reaalifantastikoiksi. Reaalifantasian ”avoimen koulukunnan” loi vuonna 2006 neljän kotimaisen kirjailijan ryhmä, Pasi Ilmari Jääskeläinen, Anne Leinonen, Juha-Pekka Koskinen ja J. Pekka Mäkelä. Reaalifantastikkojen mukaan genrerajoista vapautuminen mahdollistaa fantastisten ja muiden epäsovinnaisten ainesten sulauttamisen arkitodellisuuden kuvaukseen.[6]

Reaalifantastikkojen lisäksi moni muu suomalainen kaunokirjailija on kirjoittanut kirjallisuutta, jota voisi sanoa uuskummaksi. Esimerkiksi Leena Krohn on palkittu, ”omintakeisen ja tunnistettavan äänen” omaava fantasiakirjailija, jonka novellit lähestyvät filosofista esseetä ja romaanit novellikokoelmaa.[7] Hänelle tyypillistä on myös nykyihmisen kohtaamien ongelmien käsittely fantasian, yliluonnollisten ja tieteiskirjallisten vertauskuvien kautta. Samoin Johanna Sinisalo ”kulkee proosatuotannossaan pitkälti omia polkujaan raja-aidoista piittaamatta”, luoden uutta kaupunkilaista tarustoa arkisiin ympäristöihin.[8] Myös Tiina Raevaaran tuotantoa on luonnehdittu uuskummaksi.[9] Nuortenkirjallisuudessa uuskummallista kerrontaa edustaa Sari Peltoniemen teospari Suomu (2007) ja Hämärän renki (2010)[10].

Uuskumma kirjallisuuden ulkopuolella

Kirjallisuuden ohella myös muiden taiteenmuotojen on katsottu kuuluvan uuskumman piiriin. Näihin lukeutuvat muun muassa videopelit Thief: The Dark Project (1998), The Elder Scrolls III: Morrowind (2002) sekä Control (2019).[11][12][13] Myös Guillermo del Toron elokuvan Pan’s Labyrinth (2006) on katsottu edustavan uuskummaa.[12]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Halme, Jukka (toim.): Uuskummaa? Modernin fantasian antologia, s. 9–11. (Esipuhe) Helsinki: Kirjava, 2006. ISBN 952-99268-2-0
  2. ↑ a b Halme 2006, s. 10.
  3. ↑ Walter, Damien G.: The new world of New Weird The Guardian. 22.1.2008. Viitattu 19.2.2012. (englanniksi)
  4. ↑ a b Jerrman, Toni: Uudesta aallosta uuskummaan ([vanhentunut linkki]) Helsingin Sanomat. 5.1.2005. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 19.2.2012.
  5. ↑ Andersson, Laura: Scifiä vai spekulatiivista fiktiota (PDF) Kulttuurivihkot. 6/2007. Viitattu 23.12.2012.
  6. ↑ Jääskeläinen, Pasi: Reaalifantasian syvin olemus (blogikirjoitus) web.archive.org. 31.10.2006. Arkistoitu 13.8.2010. Viitattu 19.2.2012.
  7. ↑ Kanto, Kari: Leena Krohn. Teoksessa Sisättö, Vesa & Jerrman, Toni (toim.): Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita, s. 98. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2006. ISBN 951-692-617-7
  8. ↑ Jerrman, Toni: Johanna Sinisalo. Teoksessa Sisättö, Vesa & Jerrman, Toni (toim.): Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita, s. 228–237. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2006. ISBN 951-692-617-7
  9. ↑ Tapio, Pauli: Tajuntahirviöitä (Archive.org) Parnasso. 2/2011. Viitattu 19.2.2012.
  10. ↑ Soikkeli, Markku: Uusin suomalainen kirjallisuus: Tieteis- ja fantasiakirjallisuuden murros (PDF) 2012. Tampereen yliopisto. Viitattu 22.12.2012. [vanhentunut linkki]
  11. ↑ Pechalin, Andrei: How Thief Helped Pioneer the New Weird Genre Escapist Magazine. 15.10.2020. Arkistoitu 13.1.2021. Viitattu 13.1.2021. (englanniksi)
  12. ↑ a b Nunnally, Mya: A Beginner’s Guide to the New Weird Genre Book Riot. 19.10.2017. Arkistoitu 13.1.2021. Viitattu 13.1.2021. (englanniksi)
  13. ↑ Bailey, Dustin: Control’s ‘new weird’ aesthetic builds on the likes of Twin Peaks and Annihilation PCGamesN. 24.8.2019. Arkistoitu 13.1.2021. Viitattu 13.1.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla