Uudenkaupungin retkikunta eli Uudenkaupungin suojeluskunta oli valkoisten osasto Suomen sisällissodassa. Se muodostui pääasiassa Turun kaupungin ja sen lähiseudun maalaiskuntien suojeluskuntalaisista. Uusikaupunkilaisia kuului retkikuntaan suhteellisen vähän, nimi johtui keskityspaikasta.^[1]

Uudenkaupungin retkikunnan järjestäytyminen alkoi tammikuun lopussa vuonna 1918 Turun suojeluskunnan päällikön kapteeni J. Chr. Fabritiuksen johdolla. Uudessakaupungissa oli noin sadan miehen venäläinen varuskunta, joka vastasi Lypertön rannikkolinnoituksen puolustuksesta. Fabritius aikoi Uudenkaupungin eteläpuolelle Taipaleen kylään kokoamansa ryhmän avulla riisua venäläiset aseista, mutta venäläiset ehtivät lähteä 31. tammikuuta Raumalle venäläiseen varuskuntaan. Fabritiuksen ryhmä sai kuitenkin anastettua kuusi kivääriä puhelinasemalle jätetyltä vartiostolta ja pystyi niillä aloittamaan ampumaharjoitukset. Seuraavan viikon aikana Uuteenkaupunkiin saapui runsaasti rekryyttejä ja ryhmän vahvuus nousi 800 mieheen, joista muodostettiin neljä komppaniaa. Aseita oli kuitenkin liian vähän, joten Fabritius ryhtyi suunnittelemaan Rauman venäläisen varuskunnan riisumista aseista.^[1] Suojeluskunta yritti hankkia aseita myös Vehmaalta, jossa punaisilla väitettiin olleen 40 kivääriä. Epäonnistunut takavarikko tunnetaan Vehmaan työväentalon kahakkana, joka vaati kolmen punaisen hengen.^[2] Helmikuun 5. päivä Uuteenkaupunkiin saapui eversti V. J. Forssell ja otti komennon Fabritiukselta. Aseita päätettiin Rauman sijasta lähteä hankkimaan Ahvenanmaan venäläisiltä varuskunnilta marssimalla sinne jäätä pitkin.^[1]

Marssi Uudestakaupungista Ahvenanmaalle alkoi 7. päivä helmikuuta. Brändöhön saavuttiin 9. päivä ja levättiin siellä muutama päivä. Eversti Forssell luopui päällikkyydestä kapteeni Fabritiuksen hyväksi miehistön kanssa syntyneen selkkauksen takia. Marssia jatkettiin 10. päivä Brändöstä Kumlingeen. Saatujen tietojen mukaan venäläisiä sotilaita oli Ahvenanmaalla noin tuhat, joten heikosti aseistettu kuudensadan miehen retkikunta joutui turvautumaan hyökkäyksessä yllätykseen. Fabritius aloitti suunnittelemansa hyökkäyksen valtaamalla miehineen Sottungan ja Prestön viestiasemat 14. helmikuuta. Seuraava tavoite oli Godbyn venäläisten asemien valtaus. Retkikunta onnistui samaan kaappauksella haltuunsa kahdeksan kenttätykkiä, 90 kivääriä sekä ampumatarvikkeita ja elintarvikkeita sisältäneen kuormaston. Retkikuntaan liittyi kuin tilauksesta myös saksalainen tykistöluutnantti K. Schleutker. Hän oli Venäjältä kotimatkalla oleva sotavanki, joka oli seurannut retkikunnan jälkiä Ahvenanmaalle.^[1]

Paikalliset asukkaat toivottivat retkikunnan tervetulleeksi ja yli 300 miestä liittyi siihen apujoukkoina. Venäläiset saivat kuitenkin kolme Fabritiuksen miehistä vangiksi, joiden vapauttamiseksi ryhdyttiin venäläisten kanssa neuvottelemaan. Sovittiin aselevosta, jonka oli määrä kestää 15. päivän kello iltakuuteen saakka. Tapahtumat saivat uuden käänteen 15. helmikuuta, kun retkikunnan luo saapui reellä eräs ruotsalainen upseeri ja Ruotsin varakonsuli Tammelander Maarianhaminasta. He osallistuivat neuvotteluihin ja yrittivät estää taistelua alkamasta suomalaisten ja venäläisten välillä. Neuvottelut katkesivat 17. päivä, kun tuli tieto, että Murtaja -niminen alus oli tulossa Turusta mukanaan 300 punakaartilaista. Kapteeni Fabritius kehotti Godbyn venäläisiä antautumaan, mutta kehotukseen ei suostuttu, ja valkoiset aloittivat illalla hyökkäyksen. Godby vallattiin ja saaliiksi saatiin 150 kivääriä sekä yksi konekivääri.

Paikalle saapuneet punakaartilaiset yrittivät yhdessä venäläisten kanssa vallata Godbyn takaisin 19. päivä, mutta hyökkäys torjuttiin. Ruotsalaisten ja sotilaiden poistumista toivoneiden ahvenanmaalaisten yhteistyö johti kuitenkin siihen, että Fabritiukselle toimitettiin väärä tieto, jonka mukaan ylipäällikkö Mannerheim oli pyytänyt ruotsalaisten apua, jotta retkikunta saataisiin kuljetetuksi laivalla Ruotsiin ja sieltä edelleen takaisin Suomeen. Todellisuudessa Mannerheim oli vaatinut retkikunnan jäämistä Ahvenanmaalle. Lopputulos oli, että Uudenkaupungin retkikunta harhautettiin poistumaan Ahvenanmaalta ilman aseita Ruotsiin. Venäläiset saivat viisi viikkoa aikaa evakuointiin ja sotatarvikevarastonsa siirtämiseksi Turkuun.^[1]

Ruotsista junalla Suomeen palannut Uudenkaupungin retkikunta osallistui 3. maaliskuuta Ikaalisten puolustamiseen punaisten hyökkäystä vastaan. Valkoisten toisen hyökkäysvaiheen aikana Uudenkaupungin suojeluskunta osallistui nimellä Turun pataljoona Kyröskosken taisteluun 23. maaliskuuta.^[3]