Utössä on 1500-luvulta lähtien ollut majakanvartijoita ja luotseja, myöhemmin myös tullilaitoksen henkilökuntaa. Sotilaita Utössä on ollut vuodesta 1918 lähtien, mutta henkilökunta rajoittui yhteen henkilöön vuoteen 1939 saakka. Vasta 1960-luvulla Utön linnake laajennettiin samoin kuin henkilökuntaa lisättiin.[5] Utössä sijaitsee Suomen vanhin merimajakka. Ensimmäinen valomajakka rakennettiin vuonna 1753, mutta se räjäytettiin Suomen sodassa. Nykyinen majakka rakennettiin entisen paikalle vuonna 1814.[6]
Ennen ensimmäistä maailmansotaa Utössä oli pakkolunastettu maata luotsi- ja tulliasemia varten. Rannikkopuolustusta koskevat pakkolunastukset alkoivat 13. helmikuuta 1912. Kesäkuussa 1912 alkoi alueen määrittäminen meripuolustuksen käyttöön. Itämeren alueen viestipäällikkö, kommodoriAdrian Nepenin, kävi tarkastamassa alueen. Viestiasema tuli valmiiksi 28. elokuuta 1914.[7]
Venäläiset varustivat saarta vahvasti huhtikuusta 1915 elokuuhun 1916. Saarelle sijoitettiin rannikkotykistöpatterit № 62 – № 64a, järeitä 152/45 C- ja 75 mm:n tykkejä osaksi Turun–Ahvenanmaan vahvistettua asemaa kesäkuussa 1912 laaditun suunnitelman mukaisesti. 10. elokuuta 1915 Utöhön hyökkäsi saksalainen laivasto-osasto, mutta saarella oli jo kuuden tuuman tilapäinen tykkipatteri. Talvisodassa 14. joulukuuta 1939 Turun lohkoon kuuluvaa Utötä lähestyi kaksi neuvostoliittolaista hävittäjää, joista toinen oli Gnevnyi. Toinen ilmeisesti upotettiin ampumalla Canet-tykeillä.
Vuoden 2005 lopulla Utön valmiuslinnake lakkautettiin ja muutettiin vartiolinnakkeeksi. Varusmieskoulutus saarella lakkautettiin samalla.
Nykyaika
Utössä asuu vakituisesti alle viisikymmentä asukasta, mutta kesäaikaan väkimäärä kasvaa moninkertaiseksi.[8]
Lakkautetun varuskuntakiinteistön ostanut Oy SSL Holding Ab saneerasi tilat, ja niissä toimii nykyään Utö Havshotel -hotelli. Utössä sijaitsee Suomen eteläisin hissi. Utössä toimivat myös ympäri vuoden auki oleva kauppa Utö Handel[9] ja Suomen oppilasmäärältään tiettävästi pienin koulu, Utön koulu.[10] Ne ovat myös Suomen eteläisimpiä.
Utön hautausmaa rakennettiin vuonna 1962 kivikkoiseen maastoon Korppoosta ja Paraisilta proomulla tuodulla hiekalla.[11] Tätä ennen saarelaiset kuljettivat vainajat Jurmoon.[8]
Utöhön liikennöi ympäri vuoden NauvonPärnäisistäFinferries Oy:n yhteysalus M/S Utö 5–6 kertaa viikossa. Yhteysaluksella matka Pärnäisistä Utöhön kestää neljästä viiteen tuntia.
S/S Park Victory, yhdysvaltalainen höyrylaiva, ajoi karille ja upposi Utön kaakkoispuolella 25. joulukuuta 1947. Onnettomuudessa menehtyi kymmenen aluksen miehistön jäsentä.
28. syyskuuta 1994 matkustaja-autolautta M/S Estonia upposi Utön läheisyydessä, noin 40 kilometriä saaresta eteläkaakkoon. Kyseessä oli yksi suurimmista rauhanajan onnettomuuksista 1900-luvun Euroopassa.
Luonto
Utön luontoa.
Linnusto
Utö on Suomen parhaita lintupaikkoja, ja saarella on käynyt vuosikymmeniä lintuharrastajia, mutta toden teolla retkeilymahdollisuudet avautuivat vuonna 2005, kun Puolustusvoimat poistui suurimmasta osaa saarta. Utössä lintujen muuttokausi on pitkä, ja vain keskitalvella on hiljaisempaa. Utön saari sijaitsee suhteessa lintujen muuttoreitteihin hyvällä paikalla Saaristomeren laidalla. Syksyisin saareen ympäristöön saapuu lintuja idästä Hangosta, lännestä Kökarin kautta ja pohjoisesta saariston kautta, mutta sopivalla tuulella myös Viron rannikolta. Keväisin lintuja muuttaa massoittain hyvillä lounais- ja etelätuulilla. Huonon säärintaman, kuten vesisateen tai sumun eli niin sanotun pudotuskelin, ansiosta Utöhön laskeutuu paljon lintuja kesken muuton.[2]
Maaliskuussa alkaa kevätmuutto säästä riippumatta, ja Utön vesillä esiintyy suuria haahkaparvia. Huhtikuussa saapuvat joukoittain muun muassa tiltaltit, punarinnat, lehtokurpat ja mustapääkertut. Huhti-toukokuun taitteessa saaree saapuvat pajulinnut ja hieman myöhemmin siepot ja kertut sekä myöhemmin toukokuussa satakielet ja sinirinnat. Kahlaajalintujen syysmuutto on meneillään jo heinäkuun alussa ja silloin saaren itäniityllä on useita pohjoisesta lentäneitä lintulajeja. Syksyllä saaren ylittävät peipot ja talitiaiset, jolloin päiväsummat voivat nousta tuhansiin yksilöihin. Saaren harvassa puustossa voi silloin olla yhdessä männyssä useita sarvipöllöjä. Utö on tunnettu harvinaisuuksistaan, joista jokavuotisia pikkuharvinaisuuksia ovat muun muassa keväiset sepelsiepot ja mustaleppälinnut ja syksyiset hippiäis- ja taigauunilinnut. Merisirrejä esiintyy saaren ja lähiluotojen rannoilla talvisin.[2]
Ilmasto
Utön vuotuinen keskilämpötila (mittausjaksona vuodet 1981–2010) on 6,5 °C ja sademäärä 549 mm. Keskimääräinen lumipeitteen alkamisajankohta on 23. tammikuuta ja päättymisajankohta 15. maaliskuuta.[12] Saarta ympäröivät avoimet merialueet – kapeita salmia lukuun ottamatta – jäätyvät keskimäärin vain noin kerran viidessä vuodessa.[13] Ulkosaariston sijaintinsa vuoksi Utössä on tuulista, ja tuuli voi yltyä ja muuttaa suuntaansa nopeasti.[8]
8. heinäkuuta 2009 Turun saaristossa satoi puolessa vuorokaudessa ennätyssade: Ilmatieteen laitoksen Utön tutkimusasemalla[14] vettä satoi 12 tunnissa 68,5 mm ja vuorokaudessa 70,2 mm. Se oli suurin mitattu sademäärä 50 vuoteen.[15]päivitettävä
Kuvagalleria
Venevajoja Utön satamassa.
Armeijan entiset kasarmit toimivat nykyään hotellina.
Utön majakka nähtynä Kesnäsistä.
Utön satamaa, taustalla nähtävissä luotsiveneen takana M/S Eivor.
Lähteet
↑Modèle [[Modèle:Lien web|Malline:Lien web]] : parametri url puuttuu. Cultural sites of national interestUrl. Tieto on haettu Wikidatasta.
↑ abcLaaksonen, Juha & Lumiaro, Riku: ”Luku 4. Varsinais-Suomi ja Ahvenanmaa: Utö”, Suomen 100: Lintukohteet, s. 48–49. Karttakeskus Oy, 2011. ISBN 978-951-593-438-3
↑Enqvist, Ove: Kellä saaret ja selät on hallussaan... – Rannikkopuolustuksen aluekysymykset
autonomisessa ja itsenäisessä Suomessa, s. 110. (Julkaisusarja 1, nro 9) Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitos, 2007. ISBN 978-951-25-1778-7Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 13.11.2018).
↑Seinä, A. ja Peltola, J.: Jäätalven kestoaika ja kiintojään paksuustilastoja merialueilla 1961–1990 / Duration of the ice season and statistics of fast ice thickness along the Finnish coast 1961–1990. Finnish Marine Research 258, 1991.
