Yhdistyneiden Kansakuntien yliopiston kehitystaloustieteen tutkimuslaitos (engl. The United Nations University World Institute for Development Economics Research [1]) (UNU-WIDER) on kehitystaloustieteen tutkimuslaitos, jonka päämääränä on edistää globaalia rauhaa ja kehitystä tuomalla yhteen maailman johtavia tutkijoita ja tiedemiehiä etsimään ratkaisuja maailmanlaajuisiin ongelmiin. 25-vuotisen historiansa aikana UNU-WIDER on ansainnut maineen yhtenä maailman johtavista kehitystaloustieteen tutkimuslaitoksista[2]. UNU-WIDER:n tutkijoihin ja yhteistyökumppaneihin on kuulunut useita sittemmin Nobel-palkittuja tutkijoita ja muita maailmankuuluja asiantuntijoita[3].
UNU-WIDER
Historia
Vuonna 1969 YK:n pääsihteeri U Thant esitti että oli aika perustaa kansainvälinen yliopisto, jonka toiminta olisi omistettu YK:n peruskirjan keskeisten päämäärien, rauhan ja kehityksen, edistämiselle. Yliopisto voisi murtaa niitä muureja jotka loivat väärinkäsityksiä ja epäluottamusta maailman kansojen ja kulttuurien välillä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla.
YK:n yleiskokous perusti YK-yliopiston 06.12.1973. Päämääränä oli rakentaa organisaatio, joka yhdistäisi maailmanlaajuista tutkijayhteisöä ja helpottaisi tutkimustiedon jakamista liittyen vakaviin globaaleihin ongelmiin kuten ihmisten hengissä pysymiseen, kehitykseen ja hyvinvointiin.
YK-yliopisto aloitti toimintansa Tokiossa vuonna 1975.Laajamittainen ja kasvava huoli maailmantaloudesta sekä vallitsevien taloudellisten ja yhteiskunnallisten näkökulmien rajoittuneisuus johtivat YK-yliopiston kehitystaloustutkimuslaitoksen, UNU-WIDER:n, perustamiseen. YK-yliopiston erityiskokous vuonna 1982 hyväksyi UNU-WIDER:n perustamisen, korostaen tällaisen globaalin instituutin tarpeellisuutta.
Suomi kävi Wider-instituutista tiukan äänestyksen Alankomaiden kanssa 1983, ja sai instituutin Helsinkiin korotettuaan tarjouksensa 20 miljoonasta 30 miljoonaan Yhdysvaltain dollariin.[4]
Suomen valtio alkoi isännöidä UNU-WIDER:a pääkaupungissaan Helsingissä tarjoten instituutille toimitilat ja lahjoitusrahaston, johon sijoitettiin yhteensä 25 miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria vuosien 1984-89 välisenä aikana.
UNU-WIDER perustamisesta Suomeen sovittiin lopullisesti ulkoministeri Paavo Väyrysen ja YK-yliopiston rehtorin Soedjatmokon 04.02.1984 allekirjoittamalla Valtiosopimuksella[5].
Valtiosopimus astui voimaan 20.06.1984 seuraten Suomen Eduskunnan äänestystä hyväksyä UNU-WIDER:n perustaminen Suomeen. Instituutin johtoon nimitettiin srilankalainen Lal Jayawardena 01.03.1985, ja UNU-WIDER:n päämaja sijoitettiin valtion osoittamiin tiloihin Helsingin Annankatu 42C:n.
Mandaatti
UNU-WIDER:n tehtävänä on toteuttaa monitieteellistä tutkimusta ja politiikka-analyysiä rakenteellisista muutoksista jotka vaikuttavat maailman köyhimpien ihmisten elinoloihin; tarjota foorumi asiantuntijoiden vuorovaikutukselle; sekä ajaa oikeudenmukaisia ja ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja; kouluttaa tutkijoita ja valtion virkamiehiä talous- ja sosiaalipolitiikan alalla.
Tutkimus
UNU-WIDER on olemassaolonsa aikana tuottanut laaja-alaisesti tutkimusta liittyen köyhyyteen, eriarvoisuuteen ja taloudelliseen kasvuun. UNU-WIDER:in hallitus kokoontuu vuosittain ja yhdessä instituutin johtajan, tutkimushenkilöstön, johtavien taloustieteilijöiden ja instituuttia tukevien hallitusten edustajien kanssa päättää mm instituutin tutkimusohjelmasta, joka muuttuu kahden vuoden välein. Instituutin tutkimusohjelmat ovat kattaneet laajalti kehitystaloustieteen osa-alueita kuten; talous ja kauppa, taloudellinen kasvu ja ympäristö, naiset ja kehitys, kansainvälinen muuttoliike ja pakolaisuus; yksityistämisen yhteiskunnalliset vaikutukset; finanssipolitiikan vaikutus talouskasvuun; kehitysapu; eriarvoisuuden ja köyhyyden maailmanlaajuisia trendejä; henkilökohtainen omaisuus globaalista näkökulmasta.
1980-luvun puolivälissä Afrikan sarvi oli laajan, kansainvälisesti näkyvän, nälänhädän kourissa. Samaan aikaan UNU-WIDER:ssa suunniteltiin ensimmäistä tutkimusohjelmaa, jonka yhdeksi teemaksi nousikin “Nälkä ja köyhyys: köyhin miljardi” (“Hunger and Poverty: The Poorest Billion”). Jean Drèze ja Nobelin taloustieteen palkinnon myöhemmin saanut Amartya Sen johtivat tätä tutkimusprojektia. Tutkimuksesta syntyi kolme kirjaa, joiden yleisesti ajatellaan muuttaneen sen, kuinka nälänhätä ja ruokaturva käsitettiin 1980-luvun lopussa ja siitä eteenpäin. Suuri tutkimuskokonaisuus epätasaisesta tulonjaosta maailmassa toteutettiin 1990-luvun lopussa instituutin silloisen johtajan Giovanni Andrea Cornian johdolla. Tutkimus löysi nk. ennestään tuntemattomia syitä eriarvoisuuteen jotka olivat yhteydessä liian liberaaliin talouspolitiikkaan ja tapaan jolla taloudellisia uudistuksia oli toteutettu. Lisäksi tutkimus tuotti ensimmäisen version WIID – tietokannasta ([World Income Inequality Database][6], joka on kattava ja vapaasti käytettävissä oleva tilastotietokanta eriarvoisuudesta kansallisella tasolla. Vuodesta 2009, jolloin Finn Tarp aloitti UNU-WIDER:n johtajana, instituutin tutkimustoiminta on keskittynyt nk. “kolminkertaisen kriisin”, ruoka-, ilmasto- ja rahoituskriisin, kehitystaloustutkimukseen.
UNU-WIDER:n kanssa yhteistyötä tehneet taloustieteen Nobelistit
Elinor Ostrom, 2009
Paul Krugman, 2008
Joseph E. Stiglitz, 2001
Amartya Sen, 1998
John C. Harsanyi, 1994
Douglass C. North, 1993
Robert W. Fogel, 1993
Robert M. Solow, 1987
Muita Nobel-palkittuja UNU-WIDER:n yhteistyökumppaneita
Martti Ahtisaari (Nobelin rauhanpalkinto, 2008)
Edmund S. Phelps (2006)
James A. Mirrlees(1996)
UNU-WIDER ja kohuvuodet
Pekka Mykkänen totesi 16.12.1995 Helsingin Sanomissa WIDERin olevan Suomessa tunnettu enemmän rahoitussotkuistaan kuin tutkimustyöstä. WIDERiä oltiin suomalaislehdissä käsitelty yli tuhannessa artikkelissa ja WIDERiä pelastamaan kutsuttu Mihály Simai harmitteli, että "99 prosenttia kirjoituksista ei ollut ystävällisiä, yksi prosentti jutuista oli ystävällisiä ja objektiivisia".[7]
Ensimmäiset kriittiset lehtijutut WIDERistä ilmestyivät vuonna 1991. Ne käsittelivät tuhlailevana nähtyä rahankäyttöä ja tavoitteiden heikkoa saavuttamista. Instituutti toimi väliaikaisiksi tarkoitetuissa vuokratiloissa Helsingin Graniittitalossa, joissa oli paljon hukkatilaa ja kolmen miljoonan markan vuosivuokra. Instituuttiin oli palkattu runsaasti vierailevia tutkijoita ja yhteistyö suomalaisten tutkijoiden kanssa oli jäänyt vähäiseksi. Eräs instituutin perusajatuksista oli auttaa kehitysmaiden nuoria tutkijoita eteenpäin, mutta monet tutkijoista tulivat kuitenkin arvostetuista ja nimekkäistä läntisistä laitoksista.[8]
Palkkiot ulkomaisille tutkijoille olivat avokätisiä samaan aikaan, kun suomalaisille korvamerkittyjä miljoonia saatettiin käyttää esimerkiksi hallintokuluihin.[9] Myöhemmin kävi ilmi, että eniten maksettiin Jeffrey Sachsille, yli kaksi miljoonaa dollaria parin kolmen vuoden sivutöistä.[10]
Vuonna 1992 lehdistössä kummasteltiin erikoislaatuisia varojenkierrätysoperaatioita, joissa Suomi antoi rahaa ruotsalaiselle Maailman merenkulkuyliopistolle ja myöhemmin japanilaiselle Sasakawa-säätiölle sillä ehdolla, että nämä tukisivat WIDERiä. Uhkapelirahoitteisen Sasakawa-säätiön Afrikkaan kohdistuneessa hankkeessa, johon Suomi lahjoitti rahaa oli mukana myös rikolliseksi paljastunut BCCI-pankki. Politiikan toimittajat näkivät arveluttavina myös ulkoministeriön lyhyellä varoitusajalla järjestämät lisärahoitukset. Erityisen hälyttävänä pidettiin sitä, että järjestelyt salattiin eduskunnalta ja että lisäavustusten saamiseksi WIDERin johtaja Lal Jayawardena toistuvasti painosti ulkoministeriötä todeten instituutin toiminnan olevan vaarassa lakata varojen puutteeseen.[11]
Viimein helmikuussa 1993 Helsingin Sanomien Kuukausiliite julkaisi laajan artikkelin WIDERiin liittyvistä epämääräisyyksistä otsikolla ”Kallis prinssi”. Artikkelin ilmestyessä Suomi oli ehtinyt käyttää WIDERiin jo 300 miljoonaa markkaa. Sri Lankasta kotoisin oleva johtaja Lal Jayawardena oli palkannut suuren osan instituutin tutkijoista Etelä-Aasiasta osan ollessa Jayawardenan tai hänen vaimonsa ystäviä. Johtaja myös nosti jatkuvasti rahaa henkilökohtaisiin tai sukulaistensa kuluihin.
Artikkelissa sanottiin:
”Jayawardenan tukijat kuuluivat yhteen YK:n vahvimmista klikeistä, eteläaasialaiseen valtaryhmään.
Ryhmä on vetänyt niin vahvasti yhtä köyttä, että esimerkiksi YK:n yliopiston sisällä puhutaan Sri Lankan-Intian mafiasta. Sen puuhat eivät välttämättä ole epärehellisiä. Ryhmän jäsenet vain sattuvat aina löytämään avoimiin virkoihin ehdolle jonkun keskuudestaan tai esimerkiksi myöntävät maanmiehilleen rahakkaita konsulttisopimuksia.”[12]
WIDERin talouden tutkimista vuonna 1990 vastusti Paavo Väyrysen ja kehitysyhteistyöosaston entisen osastopäällikön Benjamin Bassinin mukaan Martti Ahtisaari, joka oli ollut alusta asti WIDERin ja Jayawardenan voimakas tukija.[13]
Vuoden 1994 presidentinvaalien alla epäilyjä Ahtisaaren WIDER-kytköksistä esitti kolme presidenttiehdokasta: Väyrynen, Toimi Kankaanniemi ja Keijo Korhonen.[14][15][16][17]
Institutionaaliset puitteet
UNU:n neuvosto (Arkistoitu – Internet Archive) päättää periaatteista ja menettelytavoista, joita seurataan koko YK-yliopistossa. UNU-WIDER:n hallitus (Arkistoitu – Internet Archive), jossa istuu tunnettuja taloustieteilijöitä, poliitikkoja ja yhteiskuntatieteilijöitä kaikkialta maailmasta, neuvoo instituuttia tutkimukseen liittyvissä asioissa. UNU-WIDER:n johtaja on vastuussa sekä instituutin tutkimustoiminnasta, että hallinnosta. Hän toteuttaa instituutin tutkimusohjelmaa johtokunnan ja neuvoston antamien suuntaviivojen mukaisesti.
YK-yliopisto toimii hajautetusti niin kutsuttuna “verkostojen verkostona” globaalista poikkitieteellisestä näkökulmasta. Yliopistolla on päämaja Tokiossa, Japanissa. YK-yliopiston toiminta koostuu maailmanlaajuisesta tutkimus-, ja koulutuskeskusten verkostosta, jotka ovat yhteydessä laajaan kumppani-, ja yhteistyöinstituutioiden joukkoon.
Organisaatio
UNU-WIDER:n tutkimustoimintaa koordinoidaan Helsingistä käsin, jossa työskentelevät instituutin omat tutkijat ja hallintohenkilökunta. Tutkimukseen osallistuu, omista instituutioistaan käsin, ulkoisten projektijohtajien ja tutkijoiden verkosto. Lukuisien yliopistojen tutkijoiden ja professorien lisäksi tähän ryhmään kuuluu YK-yliopiston, YK:n muut järjestöt ECLACin, UNDP:n, FAO:n, ILO:n, UNCTADin, Unicefin henkilökuntaa, kuin myös Bretton Woodsin instituutioiden, mukaan lukien Maailmanpankin ja IMF:n tutkijoita. Vierailevat tutkijat viettävät yleensä n. 3 kuukautta Helsingissä työskennellen senhetkisen tutkimusohjelman parissa. Taloustieteen jatko-opiskelijoilla on mahdollisuus tehdä 3 kuukautta kestävä harjoittelujakso UNU-WIDER:ssa.
Rahoitus
UNU-WIDER perustettiin Suomen, Intian, Ruotsin kansainvälisen kehitysyhteistyöviraston (Sida) ja japanilainen Nippon säätiön (Sasakawa-säätiö) myötävaikutuksella ja tuella. Vielä tänäkin päivänä suurin osa keskeisistä menoista katetaan näiden tukijoiden perustaman lahjoitusrahaston turvin.
Lisäksi Tanskan, Suomen, Italian, Norjan, Ruotsin ja Britannian hallitukset, sekä Kuwaitin valtion omistama Arab Fund for Economic and Social Development rahasto, Fordin säätiö, Yrjö Jahnssonin säätiö, MacArthur säätiö, Oracle, Rockefeller-säätiö, SITRA (Suomi), UN-DESA, UNDP ja Maailmanpankki ovat aikojen saatossa rahoittaneet instituutin toimintaa. Jatkuvaa apua esim. työpajojen ja konferenssien järjestämisessä instituutti saa luontoissuorituksena mm. muilta YK järjestöiltä, yliopistoilta ja muilta kansainvälisiltä järjestöiltä.
Toiminta
Tutkimus
UNU-WIDER:n tutkimusohjelmaa muokataan kahden vuoden välein UNU-WIDER:n johtajan, YK-yliopiston neuvoston, UNU-WIDER:n hallituksen, tutkimushenkilöstön, johtavien taloustieteilijöiden ja instituuttia tukevien hallitusten edustajien välisessä konsultaatiossa. Tutkimushankkeita johtavat akateemiset projektijohtajat, jotka laativat tutkimusehdotuksia tutkimusohjelman puitteissa. Hankkeisiin kutsutaan tutkijoita kaikkialta maailmasta tekemään tutkimustyötä, jota esitellään ”työpajoissa” ja konferensseissa. Joissain tapauksissa voidaan myös järjestää yleinen ”call for papers” -kutsu. Ilmoitukset projekteista ja tapahtumista löytyvät instituutin nettisivuilta.
Tyypillisesti UNU-WIDER järjestää kaksi suurta konferenssia kehitys-teeman ympärillä vuosittain Helsingissä. Kumpikin konferenssi kokoaa noin 100 tutkijaa esittelemään projektejaan ja tutkimustaan sekä keskustelemaan ajankohtaisista kehityskysymyksistä. Osanottajat ovat yleensä tutkijoita, poliitikkoja ja virkamiehiä, jotka tulevat akateemisesta yhteisöstä, hallituksista tai kehitysyhteisöistä. Erityisesti tutkijoita kehitysmaista ja naistutkijoita kannustetaan ottamaan osaa näihin tilaisuuksiin monipuolisen näkökulman takaamiseksi.
Tutkimukset julkaistaan UNU-WIDER:n internetsivuilla (working papers (Arkistoitu – Internet Archive)). Instituutin sivuilta löytyy myös tutkimuksista tehtyjä lyhyitä yhteenvetoja, joihin sisältyy tietoa päättäjille (policy brief (Arkistoitu – Internet Archive)). UNU-WIDER:n kuukausijulkaisu WIDERAngle (Arkistoitu – Internet Archive) sisältää paljon tutkimusmateriaalia meneillä olevista tutkimusohjelmista.
Vuotuinen luento
WIDER:n vuotuiseen luentoon kutsutaan puhujaksi aina huomattava tutkija, jonka panos kehitystaloustieteen alueella on ollut merkittävä.
2010 Ronald Findlay – The Trade-Development Nexus in Theory and History (Arkistoitu – Internet Archive)
2009 Deepak Nayyar – Developing Countries in the World Economy: The Future in the Past? (Arkistoitu – Internet Archive)
2008 Kemal Derviş – The Climate Change Challenge (Arkistoitu – Internet Archive)
2006 Angus Deaton – Global Patterns of Income and Health: Facts, Interpretations, and Policies (Arkistoitu – Internet Archive)
2005 Nancy Birdsall – The World is not Flat: Inequality and Injustice in our Global Economy (Arkistoitu – Internet Archive)
2004 Dani Rodrik – Rethinking Growth Strategies (Arkistoitu – Internet Archive)
2003 Kaushik Basu – Global Labour Standards and Local Freedoms (Arkistoitu – Internet Archive)
2002 Jeffrey G. Williamson – Winners and Losers in Two Centuries of Globalization (Arkistoitu – Internet Archive)
2001 Frances Stewart – Horizontal Inequality: A Neglected Dimension of Development (Arkistoitu – Internet Archive)
2000 Jagdish N. Bhagwati – Globalization and Appropriate Governance (Arkistoitu – Internet Archive)
1999 A. B. Atkinson – Is Rising Income Inequality Inevitable? A Critique of the Transatlantic Consensus (Arkistoitu – Internet Archive)
1998 Joseph E. Stiglitz – More Instruments and Broader Goals: Moving Toward the Post-Washington Consensus (Arkistoitu – Internet Archive)
1997 Douglass C. North – The Contribution of the New Institutional Economics to an Understanding of the Transition Problem (Arkistoitu – Internet Archive)
Muu toiminta
UNU-WIDER ja AERC (Arkistoitu – Internet Archive) (African Economic Research Consortium) ovat aloittaneet yhteistyön ilmastonmuutokseen liittyvän valmiuden rakentamiseksi ja tutkimuksen parissa. Instituutit ovat rakentaneet yhteisen jatko-opiskelijoille suunnatun harjoittelu-ohjelman (PhD Research Internship Program[vanhentunut linkki]), ja erikseen vieraileville tutkijoille suunnatun ohjelman UNU-WIDER/AERC Visiting Scholars Programme (Arkistoitu – Internet Archive).
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Tieteilijät | |
|---|
| Muut | |
|---|
