Tōgōn isä oli Kagoshiman klaaniin kuulunut samurai,[2] joka toimi Satsuman provinssissa korkeissa viroissa paikallisen daimyōnShimazu Nariakiran palveluksessa. Hänen äitinsä oli samaan klaaniin kuulunut aatelinen. Tōgōn alkuperäinen etunimi oli Nakagoro, mutta samurai-perinteen mukaan hän valitsi 13-vuotiaana uuden nimen, Heihachirō. Hän sai samurain pojalle tyypillisen soturin kasvatuksen.[3] Hän osallistui 15-vuotiaana vuonna 1863 Kagoshiman puolustukseen brittilaivaston pommitusta vastaan ja liittyi hieman myöhemmin Shimazun rakennuttamaan yksityiseen Satsuman laivastoon. Vuosien 1868–1869 Boshin-sodassa Tōgō palveli sotalaiva Kasugalla keisaria tukeneiden joukkojen puolella. Meiji-restauraation jälkeen hän liittyi uuteen keisarilliseen laivastoon.[4]
Nuoruudenkuva Tōgōsta.
Tōgō lähetettiin vuonna 1871 yhtenä kahdestatoista japanilaisesta merikadetista Isoon-Britanniaan, jossa hän opiskeli seitsemän vuotta Lontoon Thames Nautical Training College -laivastokoulussa. Hän purjehti HMS Hampshirella maailman ympäri, opiskeli matematiikkaa Cambridgen yliopistossa ja sai valvoa brittiläiseltä telakalta Japaniin tilattujen panssarilaivojen rakentamista.[3][4] Palattuaan kotimaahan vuonna 1878 Tōgō sai aliluutnantin arvon, mistä hän yleni komentajakapteeniksi 1879, komentajaksi 1885 ja kommodoriksi 1886.[4] Englannissa saamansa koulutuksen ansiosta hänet määrättiin valvomaan japanilaisten merikadettien koulutusta uusissa Tokion ja Tsukijin laivastokouluissa. Hän palveli vuodesta 1883 eri alusten päällikkönä ja hänet määrättiin useasti yhdysupseeriksi tai tarkkailijaksi länsivaltojen laivastoihin.[3]
Sotapalvelus
Ensimmäisessä Kiinan–Japanin sodassa Tōgō komensi risteilijä Naniwaa.[3]Sodan ensimmäisessä taistelussa 25. heinäkuuta 1894 hän upotti kiinalaisia joukkoja Koreaan kuljettaneen brittiläisen kauppalaivan SS Kowshingin. Tapaus aiheutti selkkauksen Japanin ja Ison-Britannian välillä, mutta Tōgōa ei rangaistu.[3][1] Tōgōn komentama Naniwa kuului amiraali Tsuboi Kōzōn ”lentävään eskadroonaan”, joka saavutti ratkaisevan voiton Kiinan laivastosta Jalujoen taistelussa syyskuussa 1894.[3] Sodan jälkeen Tōgō sai ylennyksen kontra-amiraaliksi ja nimityksen laivaston reservin komentajaksi.[4]
Tōgō toimi vuosina 1896–1899 laivastokoulun johtajana ja sai vuonna 1898 vara-amiraalin arvon. Vuonna 1899 hänet siirrettiin tärkeän Sasebon laivastotukikohdan komentajaksi. Kiinan boksarikapinan aikana vuosina 1900–1902 hän komensi Kiinan rannikolla partioinutta laivuetta. Sen jälkeen Tōgōlle myönnettiin Nousevan auringon ritarikunnan suurnauha ja hänet nimitettiin Maizuruun perustetun uuden laivastotukikohdan ensimmäiseksi komentajaksi.[3] Joulukuussa 1903 Tōgō nimitettiin Japanin yhdistetyn laivaston ylipäälliköksi. Hän sai amiraalin arvon seuraavan vuoden alussa, sodan Venäjää vastaan ollessa jo ovella.[1]
Tōgō lippulaivansa Mikasan komentosillalla, Tōjō Shōtarōn historiamaalaus vuodelta 1906.
Tōgōlla oli nyt käytössään yli sata sotalaivaa, mukaan lukien neljä upouutta taistelulaivaa ja kahdeksan taisteluristeilijää. Lippulaivakseen hän valitsi taistelulaiva Mikasan. Seitsemän taistelulaivaa ja yhdeksän risteilijää käsittänyt Venäjän Tyynenmeren-laivasto oli vahvempi, joten Japanin sotastrategia perustui yllätyshyökkäyksenä tehtävään ensi-iskuun. Tōgō iskiPort Arthurin satamaan ankkuroitua Venäjän laivastoa vastaan torpedoveneillä ja hävittäjillä 7.–8. helmikuuta 1904 välisenä yönä – vain päivää diplomaattisuhteiden katkaisemisen jälkeen ja ennen virallista sodanjulistusta – vahingoittaen kolmea sotalaivaa. Voitokkaassa Keltaisenmeren taistelussa 10. elokuuta 1904 Tōgō upotti lisää aluksia ja torjui Venäjän laivaston yrityksen murtautua ulos saarroksiin jääneestä Port Arthurista.[3] Kaupunki antautui pitkän piirityksen jälkeen 2. tammikuuta 1905.[1]
Venäjä lähetti Itämeren laivastostaan kootun uuden eskadroonan pelastamaan tilannetta. Pitkän kiertomatkan tehnyt, amiraali Zinovi Rožestvenskin komentama laivasto saapui viimein keväällä 1905 ja kohtasi Tōgōn yhdistetyn laivaston 27.–28. toukokuuta Japaninmeren ja Itä-Kiinan meren välisessä Tsushimansalmessa, jossa Tōgō oli päättänyt pysäyttää sen.[3][1] Venäläisillä oli ylivoima, mutta Tōgō onnistui toteuttamaan ”T-ohituksena” tunnetun manööverin, jossa hänen sotalaivansa kulkivat poikittain peräkkäin etenevien venäläisten sotalaivojen edestä.[1] Hän oli käyttänyt sitä myös Keltaisenmeren taistelussa. Tōgōn taktiikkaan sisältyi uhkarohkea täyskäännös, joka asetti kaikki hänen laivansa hetkellisesti alttiiksi venäläisten täsmätulelle, mutta Rožestvenski ei onnistunut hyödyntämään tilaisuutta ja jäi alakynteen.[4] Venäläisten kaikkiaan 35:stä sotalaivasta 33 joko upotettiin tai pakotettiin antautumaan tai pakenemaan puolueettomiin satamiin. Kahdeksasta taistelulaivasta upotettiin kuusi ja kaksi muuta jäivät japanilaisten sotasaaliiksi. Japanilaiset menettivät vain kolme torpedovenettä.[3][1]
Tsushiman taistelu ratkaisi sodan. Ensimmäisen kerran Aasian valtio oli kukistanut eurooppalaisen suurvallan modernin sodankäynnin keinoin. Tōgōn soveltama uusi taktiikka hyökkäävän vihollislaivaston lyömisessä osoittautui niin toimivaksi, että muun muassa Ison-Britannian ja Ranskan laivastot käyttivät sitä myöhemmin.[1] Länsimainen lehdistö nimesi Tōgōn ”idän Nelsoniksi”, ja hän piti itseään Horatio Nelsonin reinkarnaationa.[5]
Myöhempi ura
Tōgō toimi Japanin merivoimien pääesikunnan päällikkönä joulukuusta 1905 joulukuuhun 1909.[3] Hänet nimitettiin myös keisarillisen sotaneuvoston jäseneksi.[1] Hänet kutsuttiin brittiläisen ansioritarikunnan jäseneksi.[3] Japanissa hän sai vuonna 1911 kreivin (hakushaku) arvon ja 1913 laivastoamiraalin (gensui) sotilasarvon. Vuosina 1914–1924 Tōgō johti kruununprinssi Hirohiton kasvatusta.[2] Hän matkusti yhdessä Hirohiton kanssa ja varjeli tätä.[3][1] Hirohiton noustua valtaistuimelle vuonna 1926 Tōgō vetäytyi tehtävistään.[3]
Tsushiman taistelun 29-vuotispäivänä 28. toukokuuta 1934 keisari antoi hänelle markiisin (kōshaku) aatelisarvon. Tōgō kuoli kaksi päivää myöhemmin 86-vuotiaana.[3]
Yksityiselämä
Tōgōn vaimo Tetsuko kuoli puoli vuotta hänen jälkeensä. Heillä oli kaksi poikaa ja yksi tytär.[3]
Tōgōn kerrotaan olleen hyvin vaatimaton huolimatta kaikesta nauttimastaan arvostuksesta ja palkinnoistaan. Erään kertoman mukaan Tōgō esti rahankeräyksen, jonka tarkoituksena oli lahjoittaa hänelle 100 000 jeniä. Hänen kerrotaan myös sanoneen itseään esittävästä valokuvasta: ”olen järkyttynyt siitä, että ihmiset tuhlaavat rahaa näin typerän miehen muotokuvaan”.[6]
Muistaminen
Tōgōn patsas (vas.) ja hänen museoitu lippulaivansa MikasaYokosukassa.
Venäjän–Japanin sotaan liittyvistä henkilöistä Tōgō on kenraali Maresuke Nogin ohella nyky-Japanissa tunnetuin isänmaallisen sankarinpalvonnan kohde.[7] Tōgōn muistoksi Tokion Harajukuun perustettiin vuonna 1940 šintolainen pyhäkköTōgō-jinja. Se tuhoutui toisen maailmansodanpommituksissa, mutta rakennettiin uudelleen vuonna 1964.[8] Tōgōlla on näköispatsas Yokosukassa, jossa hänen lippulaivansa Mikasa on nykyään museolaivana.
Suomen Tokion-suurlähetystön osallistuminen Tōgōn kuoleman 50-vuotismuistojuhlaan vuonna 1984 aiheutti pienen ulkopoliittisen välikohtauksen, kun Neuvostoliitto tuomitsi tilaisuuden japanilaisen imperialismin kunnioittamisena. Suurlähettiläs Pauli Opas jätti osallistumatta tilaisuuteen, johon lähetettiin vain alempi virkamies. Noihin aikoihin suomalainen Pyynikki-panimo markkinoi Amiraali-merkkistä olutta, jonka etiketeissä oli tunnettujen historiallisten amiraalien kuvia, yhtenä amiraali Tōgō.[9]
↑ abcThe Passing of TogoU.S. Naval Institute. 1.2.1935. Viitattu 4.8.2023. (englanniksi)
↑ abMilo Flahavan: The Memorialisation of Port Arthur and the Russo Japanese War (1904-05) in Japanese Media. academia.edu, 2023, s. 1, 8, 10. Artikkelin verkkoversio.
