Elokuvan kirjoitti kanadalainen Michel Marc Bouchard, jonka ranskankielinen alkuperäiskäsikirjoitus käännettiin kuvauksia varten englanniksi. Kaurismäen mukaan englanninkielinen toteutus oli ainoa järkevä ratkaisu elokuvan kannalta, vaikka todellisuudessa aikakauden hovikieli olikin ranska.[3] Elokuvassa käsiteltyjä aiheita ovat muun muassa kolmikymmenvuotinen sota, vapaa tahto, tieteiden vaaliminen sekä Kristiinan ja hovineito Ebba Sparren välinen suhde. Sparrea näyttelee Sarah Gadon ja Kristiinan holhoojaa Michael Nyqvist. Tyttökuninkaan kuvauksiin käytettiin 37 päivää, ja sen valmistaminen maksoi noin 6,5 miljoonaa euroa. Mika Kaurismäen mukaan historiallisen elokuvan tekemisen perinteet puuttuvat Suomesta, joten tuotantohenkilökunta oli alusta pitäen itse vastuussa pukujen ja lavastusten toteuttamisesta.[2][4]
Tyttökuningas sai maailmanensi-iltansa Montrealin kansainvälisillä elokuvajuhlilla 4. syyskuuta 2015. Siellä Malin Buskalle myönnettiin parhaan naisnäyttelijän palkinto ja Tyttökuningas valittiin yleisön suosikiksi.[5][6] Suomessa elokuvan ensi-ilta oli 11. joulukuuta 2015.[1]The Hollywood Reporter -lehden kriitikko Stephen Dalton arvosteli elokuvaa siitä, että se asettaa siirappisen melodraaman tunteellisen, psykologisen ja poliittisen syvyyden edelle.[7]