Tuure Lehén

Tuure Lehén
Henkilötiedot
Syntynyt28. huhtikuuta 1893
Jämsänkoski
Kuollut12. lokakuuta 1976 (83 vuotta)
Helsinki
Poliitikko
Puolue SKP

Thure (Tuure) Valdemar Lehén (28. huhtikuuta 1893 Jämsänkoski – 12. lokakuuta 1976 Helsinki) oli suomalainen punaupseeri, kommunistipoliitikko, filosofi, toimittaja ja kääntäjä, joka vaikutti Venäjällä ja Neuvostoliitossa 1918–1945. Hän omisti elämänsä Neuvosto-Suomelle.[1]

Lapsuus ja nuoruus

Tuure Lehén syntyi puusepän perheeseen ja vietti lapsuutensa Jämsänkoskella. Kansakoulun hän kävi Jämsässä. Sen jälkeen Tuure oli pari vuotta töissä ja liittyi vuonna 1908 SDP:n jäseneksi Jämsänkosken työväenyhdistyksen kautta. Työväenyhdistyksen kokouksissa hän piti usein pöytäkirjaa. Kun Jämsässä avattiin yhteiskoulu, salli Tuuren isä lahjakkaana pidetyn pojan astua herrojen opinahjoon. Poika hyväksyttiin yhteiskouluun ja hän suoritti 5 luokkaa. Kesken koulun Tuure kuitenkin muutti Helsinkiin, missä kävi Helsingin reaalilyseota. Kouluaikana hän työskenteli Sosialidemokraatti-lehden lentävänä toimittajana. Tuure kirjoitti ylioppilaaksi 20-vuotiaana vuonna 1913.[1]

Vuonna 1915 Lehén aloitti opinnot Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla, nykyisessä humanistisessa tiedekunnassa.

Ura

Sosialidemokraattisessa nuorisoliitossa aktiivisesti toimineen Lehénin opinnot keskeytyivät tammikuussa 1918 Yrjö Sirolan kutsuessa hänet kumouksellisen kansanvaltuuskunnan sihteeriksi. Työssään Lehén tutustui lähemmin myös Otto Wille Kuusiseen ja Kullervo Manneriin. Sisällissodan tappion häämöttäessä Viipurissa punakaartien yleisesikunnan sihteerinä toiminut Lehén pakeni kansanvaltuuskunnan mukana Venäjälle 25.-26.4.1918.[1]

Lehén oli elokuussa vuonna 1918 perustamassa Suomen kommunistista puoluetta (SKP) Moskovassa. Moskovassa hän suoritti syksyn aikana venäläisen punaupseerikurssin, minkä jälkeen Lehén suoritti vielä Pietarin sotakoulun tykistölinjan 9.12.1918-25.4.1919 nimellä Tuure Luomela. Puna-armeijan upseerina hänet komennettiin pian Venäjän sisällissotaan Petroskoin pohjoispuolelle, mistä englantilaiset ja vastavallankumoukselliset venäläiset pyrkivät kohti Pietaria. Kesällä 1919 Lehén osallistui Suolusmäessä Petroskoin edustalla käytyyn taisteluun, jossa Paavo Talvelan johtamat suomalaiset heimosoturit torjuttiin. Lehén toimi Petroskoin edustalla 6. suomalaisen rykmentin tykistöpatterin päällikkönä helmikuusta 1919 kesään 1920.[1]

Kesällä 1920 Lehén komennettiin yleisesikunta-akatemiaan Moskovaan. Hän valmistui yleisesikuntaupseeriksi vuonna 1924, minkä jälkeen hän palveli Uralin sotilaspiirissä.[1]

Oltuaan kahdeksan vuotta puna-armeijan palveluksessa useaa kieltä taitanut Lehén komennettiin vuonna 1926 Kommunistisen internationaalin palvelukseen. Kominternissa hän oli turvallisuuspalvelu GUGB:n ja sotilasvakoilu GRU:n upseerina valtakunnan turvallisuuden majurin arvossa ja tutustui useiden eri maiden kommunisteihin ja näiden puolueisiin. Hän käytti 1920- ja 1930-luvuilla muun muassa salanimeä Alfred Langer, varsinkin Saksassa ja Keski-Euroopassa asioidessaan. Salanimellään Alfred Langer Lehén julkaisi vuonna 1928 teoksen nimeltä Voittamisen taito, joka oli kooste Leninin kapinaa käsittelevistä kirjoituksista.[1] 1930-luvulla Lehén opetti vallankumoustaktiikkaa Moskovan Lenin-koulussa. Espanjan sisällissotaan Lehén lähti Kominternin komentamana heinäkuussa vuonna 1936 peitenimellä Alfred Marus. Hän toimi sotilaallisena neuvonantajana ja salaisen poliisin upseerina kansainvälisissä prikaateissa tutustuen läheisesti espanjalaisiin vallankumouksellisiin. Sen jälkeen Lehén palveli rintamalla. Hänen taistelutoverinaan oli tuolloin muun muassa Tito. Komintern kutsui Lehénin takaisin Moskovaan keväällä 1938.[1]

Talvisodan aikaan Lehén toimi Terijoen hallituksen sisäministerinä. Sen jälkeen hän siirtyi takaisin yliopistomaailmaan 1940 Petroskoin yliopiston ensimmäiseksi rehtoriksi.[2] Lehénille jäi aikaa paneutua myös teoreettisiin kysymyksiin. Jatkosodan aikaan eversti Lehén toimi rintamalehden Sotilaan ääni päätoimittajana.[2]

Sodan jälkeen 9.11.1946 Lehén palasi Suomeen ja jatkoi tutkimustyötä toimiessaan kustannusyhtiö Kansankulttuurin johtajana. Lehénin Marxia ja Engelsiä suomalaisille tulkitsevia teoksia pidettiin kommunistien keskuudessa pitkään tärkeimpinä alan teoksina, joita kommunistit käyttivät marxismi-leninismiä opiskellessaan. Tunnetuimmaksi Lehénin teoksista tuli 1940-luvun lopussa kirjoitettu Työväenluokan maailmankatsomus, josta vielä 1976 julkaistiin seitsemäs painos. Suomen kansalaisuuden hän sai takaisin elokuussa 1950.[1] Lähinnä Voiton tien luoman maineen vuoksi Lehénin kuviteltiin olleen myös SKP:n vuoden 1948 väitetyn vallankaappaussuunnitelman ”aivot”, vaikka todellisuudessa näin ei ollut.[3]

Yrjö Ennen ja Tuure Lehénin hauta Suomen kommunistisen puolueen johtohenkilöiden yhteishaudassa Malmin hautausmaalla

Lehén pysyi tärkeänä taustavaikuttajana SKP:ssa kuolemaansa saakka. SKP:n ohjelma vuodelta 1957 oli pääasiassa Lehénin työtä ja hänellä oli osansa myös seuraavan vuosikymmenen ohjelmamuutoksessa. Omaperäinen Lehén ei varsinaisesti kuulunut kumpaankaan puolueensa riitelevään osapuoleen.[4]

Lehén avioitui 1923 Moskovassa Hertta Kuusisen kanssa, ja seuraavana vuonna parille syntyi poika Jura (1924–1942). Liitto kariutui kymmenen vuotta myöhemmin 1933. Jura kuoli nuorena kulkutautiin.[5] Toisesta avioliitosta Aino Salon kanssa syntyi tytär Maija vuonna 1944.[6]

Lehén sai NKP:lta Punaisen Lipun kunniamerkin joulukuussa 1967 osallistumisesta Venäjän sisällissotaan.[1] Hän oli Moskovan valtionyliopiston kunniatohtori. Hänet on haudattu SKP:n johtohenkilöiden yhteishautaan Malmin hautausmaalle.

Teoksia

  • Voiton tie (myös Tie voittoon, alkujaan Der Weg zum Sieg; salanimellä Alfred Langer). Ilmestynyt saksaksi 1926, suomeksi 1928 ja 1932.
  • Työväenluokan maailmankatsomus. Luentoja dialektisesta materialismista. Helsinki: Kansankulttuuri, 1950.
  • Kommunismi ja kristinusko. (2. painos 1953) Helsinki: Kansankulttuuri, 1951.
  • Kansa ja valtio. Luentoja marxilaisen valtio-opin alkeista. Helsinki: Kansankulttuuri, 1952.
  • Työväenluokan maailmankatsomus. Luentoja dialektisesta materialismista. (3. uusittu ja täydennetty painos) Kotka: [s.n.], 1959. Teoksen verkkoversio (PDF). – 4. painos: Kansankulttuuri, 1962.
  • Materialisteja ja idealisteja. Tutustumisretki filosofian historiaan. Helsinki: Kansankulttuuri, 1964. – 5. painos: Työväenliikkeen tietokirjoja, Taskusarja, 1971. ISBN 951-615-025-X. – 7. painos 1976.
  • Vallankaappaushölmöily 1948. Kansankulttuuri 1948.
  • Punaisten ja valkoisten sota. Helsinki: Kansankulttuuri, 1967.

Lähteet

  • Rentola, Kimmo: Kenen joukoissa seisot: Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945. WSOY 1994.

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i Salomaa, Markku: Punaupseerien nousu ja tuho, s. 460-464. Otava, 2018. ISBN 978-951-1-32381-5
  2. ↑ a b ЛЕХЕН Тууре Вальдемар – первый ректор университета (Arkistoitu – Internet Archive) Petroskoin yliopiston historiasivut.
  3. ↑ Rentola 1994, s. 71.
  4. ↑ Leppänen, Veli-Pekka: Kivääri vai äänestyslippu? Suomen kommunistisen puolueen hajaannus 1964–1970, s. 149. (Väitöskirja, Helsingin yliopisto) Helsinki: Edita, 1999. ISBN 951-37-2785-8
  5. ↑ Hertta Kuusinen historianhavinaa.net.
  6. ↑ Hanski, Jari: ”Lehén, Tuure (1893–1976)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 813–814. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0 Teoksen verkkoversio.

Kirjallisuutta

  • Lähteenoja, Sirkka-Liisa: Sopuli, persoonat ja sivupersoonat, s. 33–35. Huhmari: Karprint Ky, 2002. ISBN 952-9748-42-6
  • Saares, Jaakko (toim.): Tuure Lehén – jämsänkoskelainen ”punakenraali”: Jämsänkoskella 23.–24.5.1995 pidetyn seminaarin satoa. Jyväskylän kesäyliopisto, 1996. ISBN 951-34-0750-0
  • Sarje, Kimmo: Tuure Lehénin vieraana Kulosaaressa. Kulttuurivihkot, 2021, nro 3, s. 43–49. ISSN 0356-3367

Aiheesta muualla

  • Lehén, Tuure hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
Terijoen hallitus