Tuire Orri

Tuire Orri
Tuire Orri kotonaan vuonna 1947.
Tuire Orri kotonaan vuonna 1947.
Henkilötiedot
Koko nimi Tuire Sinikka Orri-Björkell
Syntynyt30. lokakuuta 1918
Helsinki, Suomi
Kuollut26. elokuuta 2007 (88 vuotta)
Helsinki, Suomi
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti näyttelijä ja laulaja
Näyttelijä
Aktiivisena 1937–1997
Merkittävät roolit Poretta eli Keisarin uudet pisteet
Kyläraittien kuningas
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Tuire Sinikka Orri (oik. Orri-Björkell; 30. lokakuuta 1918 Helsinki26. elokuuta 2007 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja laulaja. Hän oli toisen maailmansodan ajan suosituimpia operettitähtiä, minkä lisäksi hän esiintyi paljon viihdytyskiertueilla rintamalla ja sotasairaaloissa.

Orri teki myös merkittäviä rooleja suomalaisissa elokuvissa vuosina 1940–1945. Hän joutui lopettamaan uransa perheensä vuoksi vuonna 1950. Oltuaan yli 40 vuotta poissa julkisuudesta Orri palasi esiintymään niin 1990-luvun ikäväntorjuntailloissa kuin televisiossakin.

Ura

Operettitähti

Tuire Orri aloitti näyttelijänuran vanhempiensa kannustamana. Alkuun hän esitti Kultakutria isänsä perustamassa Virkamiesteatterissa. Hän kävi Suomen Näyttämöopiston 1936–1938 ja sai sen jälkeen kiinnityksen Viipurin kaupunginteatteriin kaudeksi 1938–1939. Välitön karjalainen ilmapiiri innosti Orria, jonka ”sirkeissä silmissä loisti näyttelemisen ilo”. Välirauhan aikaan hänet kiinnitettiin Helsingin Kansanteatteriin, jossa hän niitti mainetta useissa opereteissa. ”Nykyteatterin viehkein ilmestys” ja ”operettien laululintunen” saavutti sekä yleisön että arvostelijoiden suosion.[1]

Talvisodan aikana Orri osallistui Maan Turvan viihdytyskiertueille yhdessä Aku Korhosen ja Siiri Angerkosken kanssa. Hän esiintyi lisäksi ahkerasti sotasairaaloissa ja Yleisradiossa.[2]

Elokuvat ja radio

Orri näytteli monissa suomalaisissa elokuvissa vuosina 1937–1945, ensin avustajana. Merkittävät sivuosat hän teki muun muassa komedioissa Kyökin puolella ja Eulalia-täti vuonna 1940, sekä draamaelokuvissa Synnin puumerkki (1942) ja Keinumorsian (1943). Filmiuransa haastavimman ja kiitetyimmän roolin Orri teki musikaalissa Poretta eli Keisarin uudet pisteet (1941) laulajatar Sointu Järvisenä. Ainoan pääosansa hän teki maaseutukomediassa Kyläraittien kuningas, jossa hän näytteli viatonta Kervilän Annaa.[2]

Orrin kihlattu kuoli harjoituslennolla Parolassa 13. maaliskuuta 1940. Muutama kuukausi tämän kuoleman jälkeen Orri lauloi ensimmäisen kerran tangon ”Tuo suru jonka sain”, josta tuli menestysiskelmä. Hän oli opiskellut laulua Hanna Granfeltin johdolla.[2]

Vuonna 1948 Orri siirtyi Radioteatteriin. Hän olisi halunnut jatkaa teatteri- ja elokuvauraansa, mutta hänen ensimmäinen aviomiehensä ei hyväksynyt sitä eikä toinenkaan puoliso pitänyt ajatuksesta. Perhesyistä Orri joutui myös lopettamaan työnsä Radioteatterissa 1950.[2]

Paluu estradeille

Tuire Orri palasi estradeille 1990-luvun alussa. Vuonna 1993 hän esiintyi Niilo Tarvajärven ikäväntorjuntaillassa ja sen jälkeen muun muassa Imatran sotaviihteen päivillä. Vuonna 1997 Orri levytti sota-aikana tunnetuksi tekemänsä kappaleen ”Tuo suru jonka sain”. Samana vuonna hän näytteli palvelija Emma Kolehmaista lottajärjestöstä kertovassa televisiodraamassa Kun taivas repeää sekä sarjan jatko-osassa Taivas sinivalkoinen (2001).[2] Orri kuoli vaikeaan sairauteen 88-vuotiaana Meilahden sairaalassa 26. elokuuta 2007.[1]

Tuire Orrin eno oli ohjaaja Jorma Nortimo. Näyttelijä Irina Björklund on Orrin tyttärentytär.[3]

Filmografia

Vuosi Elokuva Rooli
1937 Tukkijoella kyläläinen
Lapatossu nainen sirkuksessa
1938 Syyllisiäkö? 1. nuori seurapiirinainen
1939 Lapatossu ja Vinski Olympia-kuumeessa konttorityttö
1940 Kersantilleko Emma nauroi? Impi, konttoristi
Kyökin puolella Elle Relander
Poikani pääkonsuli Kirsti Uitto
Eulalia-täti Kyllikki Huhkinen
1941 Perheen musta lammas Railin ystävätär, nainen hipoissa
Poretta eli Keisarin uudet pisteet laulajatar Sointu Järvinen
1942 Synnin puumerkki Satu
1943 Keinumorsian Maija-Liisa, Horhan piika
1945 Kyläraittien kuningas Kervilän Anna

Levytykset

  • ”Cowboy-serenadi” (1949)
  • ”Riihentontun joulu” (1958)
  • ”Tuo suru jonka sain” (1997)

Lähteet

  1. a b Niiniluoto, Maarit: Muistot – Tuire Orri-Björkell Helsingin Sanomat. 26.8.2007. Arkistoitu 6.8.2016. Viitattu 15.9.2007.
  2. a b c d e Rytkönen, Sisko: Tuire Orri Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 21.3.2020.
  3. Naskinen, Kari: Huumori oli sota-asekin Uusi Lahti – Kaupunkilehti. 13.9.2005. Arkistoitu 13.9.2005. Viitattu 15.9.2007.

Aiheesta muualla