Tuire Sinikka Orri (oik. Orri-Björkell; 30. lokakuuta 1918 Helsinki – 26. elokuuta 2007 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja laulaja. Hän oli toisen maailmansodan ajan suosituimpia operettitähtiä, minkä lisäksi hän esiintyi paljon viihdytyskiertueilla rintamalla ja sotasairaaloissa.
Orri teki myös merkittäviä rooleja suomalaisissa elokuvissa vuosina 1940–1945. Hän joutui lopettamaan uransa perheensä vuoksi vuonna 1950. Oltuaan yli 40 vuotta poissa julkisuudesta Orri palasi esiintymään niin 1990-luvun ikäväntorjuntailloissa kuin televisiossakin.
Ura
Operettitähti
Tuire Orri aloitti näyttelijänuran vanhempiensa kannustamana. Alkuun hän esitti Kultakutria isänsä perustamassa Virkamiesteatterissa. Hän kävi Suomen Näyttämöopiston 1936–1938 ja sai sen jälkeen kiinnityksen Viipurin kaupunginteatteriin kaudeksi 1938–1939. Välitön karjalainen ilmapiiri innosti Orria, jonka ”sirkeissä silmissä loisti näyttelemisen ilo”. Välirauhan aikaan hänet kiinnitettiin Helsingin Kansanteatteriin, jossa hän niitti mainetta useissa opereteissa. ”Nykyteatterin viehkein ilmestys” ja ”operettien laululintunen” saavutti sekä yleisön että arvostelijoiden suosion.[1]
Talvisodan aikana Orri osallistui Maan Turvan viihdytyskiertueille yhdessä Aku Korhosen ja Siiri Angerkosken kanssa. Hän esiintyi lisäksi ahkerasti sotasairaaloissa ja Yleisradiossa.[2]
Elokuvat ja radio
Orri näytteli monissa suomalaisissa elokuvissa vuosina 1937–1945, ensin avustajana. Merkittävät sivuosat hän teki muun muassa komedioissa Kyökin puolella ja Eulalia-täti vuonna 1940, sekä draamaelokuvissa Synnin puumerkki (1942) ja Keinumorsian (1943). Filmiuransa haastavimman ja kiitetyimmän roolin Orri teki musikaalissa Poretta eli Keisarin uudet pisteet (1941) laulajatar Sointu Järvisenä. Ainoan pääosansa hän teki maaseutukomediassa Kyläraittien kuningas, jossa hän näytteli viatonta Kervilän Annaa.[2]
Orrin kihlattu kuoli harjoituslennolla Parolassa 13. maaliskuuta 1940. Muutama kuukausi tämän kuoleman jälkeen Orri lauloi ensimmäisen kerran tangon ”Tuo suru jonka sain”, josta tuli menestysiskelmä. Hän oli opiskellut laulua Hanna Granfeltin johdolla.[2]
Vuonna 1948 Orri siirtyi Radioteatteriin. Hän olisi halunnut jatkaa teatteri- ja elokuvauraansa, mutta hänen ensimmäinen aviomiehensä ei hyväksynyt sitä eikä toinenkaan puoliso pitänyt ajatuksesta. Perhesyistä Orri joutui myös lopettamaan työnsä Radioteatterissa 1950.[2]
Paluu estradeille
Tuire Orri palasi estradeille 1990-luvun alussa. Vuonna 1993 hän esiintyi Niilo Tarvajärven ikäväntorjuntaillassa ja sen jälkeen muun muassa Imatran sotaviihteen päivillä. Vuonna 1997 Orri levytti sota-aikana tunnetuksi tekemänsä kappaleen ”Tuo suru jonka sain”. Samana vuonna hän näytteli palvelija Emma Kolehmaista lottajärjestöstä kertovassa televisiodraamassa Kun taivas repeää sekä sarjan jatko-osassa Taivas sinivalkoinen (2001).[2] Orri kuoli vaikeaan sairauteen 88-vuotiaana Meilahden sairaalassa 26. elokuuta 2007.[1]
Tuire Orrin eno oli ohjaaja Jorma Nortimo. Näyttelijä Irina Björklund on Orrin tyttärentytär.[3]
Filmografia
Levytykset
- ”Cowboy-serenadi” (1949)
- ”Riihentontun joulu” (1958)
- ”Tuo suru jonka sain” (1997)
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
