Troijan naiset (m.kreik.Τρῳάδες, Trōades) on Euripideen kirjoittama antiikin kreikkalainen tragedia.
Näytelmä kertoo Troijan naisten kohtaloista ja tunteista Troijan sodan jälkeen, kun kreikkalaiset ovat vallanneet ja tuhonneet kaupungin ja surmanneet heidän miehensä. Näytelmä kirjoitettiin peloponnesolaissodan aikana ja sitä on usein pidetty kirjailijansa sodanvastaisena puheenvuorona juuri aiemmin tapahtuneen Meloksen saaren valtauksen verisen lopun johdosta.[1][2]
Troijan naiset esitettiin ensimmäisen kerran AteenanDionysia-juhlien näytelmäkilpailuissa vuonna 415 eaa.[1] Euripides voitti näytelmällään tuolloin toisen palkinnon, häviten melko tuntemattomalle tragediakirjailija Ksenokleelle.[2]
Troijan naiset oli kolmas osa Euripideen Troijan sotaa käsitelleestä trilogiasta. Näytelmätrilogian muut osat ja niiden yhteyteen kuulunut satyyrinäytelmä eivät ole säilyneet nykyaikaan. Trilogian ensimmäinen osa Aleksandros kertoi Troijan prinssi Pariksen tunnistamisesta. Hänet oli hylätty lapsena ja siksi hän oli kasvanut paimenten parissa. Aikuiseksi kasvettuaan hänet kuitenkin tunnistettiin prinssiksi.[2]
Troijan tuho. John Sartain, 1854.
Trilogian toinen osa Palamedes käsitteli Palamedeen muilta kreikkalaisilta saamaa huonoa kohtelua. Trilogiaan liittyi satyyrinäytelmä Sisyfos. Trilogian osat eivät Euripideelle tyypillisesti liittyneet juonensa puolesta yhteen samoin kuin esimerkiksi AiskhyloksenOresteian osat.[2]
Näytelmä saattaa liittyä peloponnesolaissodan muuttumiseen yhä verisemmäksi näytelmän kirjoittamisen aikoihin. Edellisenä vuonna, vuonna 416 eaa., tapahtuneen Meloksen valtauksen yhteydessä ateenalaiset olivat surmanneet kaikki saaren miespuoliset asukkaat ja ottaneet naiset sekä lapset orjiksi.[3] Jo aiemmin vuonna 421 eaa. sama oli tapahtunut Skionessa; ja tätä ennen vuonna 427 eaa. Mytilenen asukkaat oli tuomittu kuolemaan, vaikka ateenalaiset peruivatkin päätöksensä viime hetkellä. Samaan vuoteen näytelmän ensiesityksen kanssa sijoittuvat myös hermien turmelemisen tapaus sekä ateenalaisten epäonnistunut Sisilian sotaretki, joka tosin tapahtui vasta näytelmän esittämisen jälkeen.[1][2]
Näytelmän neljä troijalaista naista ovat samat jotka esiintyvät Iliaan viimeisessä kirjassa suremassa Hektorin kuolleen ruumiin äärellä. Hekabesta Euripides kirjoitti myöhemmin myös tälle omistetun näytelmän nimeltä Hekabe.
Sisältö
Troijan naiset seuraa Troijan tunnettujen naisten kohtaloita sen jälkeen kun kreikkalaiset ovat tuhonneet kaupungin ja surmanneet heidän miehensä, ja ovat ottamassa heidät ja heidän henkiin jääneet perheenjäsenensä orjiksi.
Näytelmä kuitenkin alkaa Athenen ja Poseidonin keskustelulla siitä, kuinka he rankaisisivat pyhäinhäväistykseen syyllistyneitä kreikkalaisia. Nämä olivat nimittäin sallineet Aiaan riistää Troijan kuningas Priamoksen ja kuningatar Hekaben tyttären KassandranApollonin temppelistä. (Kreikkalaisessa perinteessä Aias myös raiskasi Kassandran, vaikkakaan Euripides ei ota tätä esille itse näytelmässä.)
Kassandra. Dante Gabriel Rossetti, 1861.
Näytelmän loppuosa kuvaa Troijan naisten kärsimyksiä, kun kreikkalaiset jakavat naisia toisilleen ja määräävät kuolemantuomioita näiden hengissä selvinneille miespuolisille perheenjäsenille. Kaikki alkaa siitä kun kreikkalaisten airut Talthybios saapuu kertomaan Hekabelle tämän omasta ja tämän lasten kohtalosta. Hekaben veisi mukanaan Odysseus, ja Kassandrasta puolestaan tulisi kreikkalaisten sotapäällikkö Agamemnonin jalkavaimo.
Kassandra, joka on mielipuolisuuden vallassa Apollonin langettaman kirouksen vuoksi, ilahtuu tästä uutisesta. Hän nimittäin kykenee näkemään tulevaan, vaikka kirouksen vuoksi kukaan ei uskokaan hänen ennustuksiaan: Kassandra näkee, että hänen ja Agamemnonin saavuttua Argokseen Agamemnonin katkeroitunut puoliso Klytaimnestra surmaisi heidät kummatkin ja tulisi itsekin myöhemmin surmatuksi (mikä on aiheena Aiskhyloksen Oresteiassa). Näin myös Agamemnonin perhe tulisi tuhoutumaan. Koska kukaan ei usko ennustusta, Kassandra viedään suunnitelman mukaisesti laivaan.
Leskeksi jäänyt Andromakhe, surmatun Hektorin puoliso, saapuu. Hekabe saa tietää tältä, että hänen nuorin tyttärensä Polyksene on surmattu uhriksi Akhilleuksen haudalle. Andromakheen osaksi on tullut päätyä Akhilleuksen pojan Neoptolemoksen jalkavaimoksi. Vielä kauheampia uutisia Andromakhe saa, kun Talthybios ilmoittaa vastentahtoisesti, että kreikkalaiset ovat tuominneet tämän nuoren pojan Astyanaksin kuolemaan. Kreikkalaiset nimittäin pelkäsivät, että poika kostaisi isoksi kasvettuaan isänsä Hektorin puolesta, ja siksi tämä tultaisiin heittämään alas Troijan muureilta. Andromakhe valittaa:
»Oi rakkaimpani! Oi liian kallis kultaseni! Sinä kuolet vihollisten käsissä, jätät äitiraukkasi yksin. Isäsi uljuus tappaa sinut. Hän oli sankari: toiset se pelastaa, mutta sinut tuhoaa. Voi onneton rakkauteni, onneton liitto joka toi minut kerran Hektorin palatsiin: luulin että pojasta jonka siitä synnytin tulisi koko viljavan Aasian valtias, eikä kreikkalaisten uhriteuras. [...] Oi rakas pikku lapsi, suloisin äidin pitää sylissään ja hengittää ihon vienoa tuoksua. Turhaan ruokin sinua rinnoillani kun olit kapaloissa, turhaan kärsin kipua ja tuskaa.[4]»
Myös Helenan on määrä kärsiä, vaikkakaan hän ei varsinaisesti kuulu Troijan naisten joukkoon. Menelaos saapuu viedäkseen vaimonsa takaisin Kreikkaan, jossa tätä odottaisi kuolemaantuomio. Helena anoo Menelaokselta armoa ja koettaa taivutella tämän säästämään hänen henkensä. Katsojat tietävätkin, että Helenan kuuluisa kauneus tulisi lopulta saamaan Menelaoksen heltymään ja ottamaan tämän takaisin vaimokseen; tämä ilmenee muun muassa Odysseiassa, missä Telemakhos kohtaa Helenan ja Menelaoksen Spartassa kymmenen vuotta sodan jälkeen.
Näytelmän lopussa Talthybios palaa kantaen kuolleen Astyanaksin ruumista Hektorin kilvellä. Andromakhen toiveena oli ollut haudata poikansa itse suorittaen troijalaisten tapojen mukaiset rituaalit, mutta hänet vienyt laiva oli jo lähtenyt. Talthybios antaa ruumiin Hekabelle, joka valmistaa pojanpoikansa ruumiin haudattavaksi ennen kuin hänetkin lopulta viedään laivaan.
Kautta koko näytelmän monet Troijan naisista valittavat heidät kasvattaneen maan kohtaloa. Esimerkiksi Hekabe kuvaa, kuinka Troija oli ollut hänen kotinsa koko hänen elämänsä ajan, ja lopulta hän joutuu vanhuksena näkemään kaupungin palavan ja hänen puolisonsa, lastensa sekä lastenlastensa kuolevan, ennen kuin hänet itse viedään orjana pois:
»Voi minua kurjaa. Tämä on kaikkien kärsimysteni pohja ja määränpää. Lähden isänmaastani, kotikaupunkini palaa. Joudu, vanhus, koeta ottaa vielä viimeiset askeleet, ja hyvästele onnetonta kaupunkiasi. Troija! Kerran sinun ylpeä maineesi kantautui kaikkien barbaarikansojen keskuuteen, ja kohta on kuuluisa nimesi kadonnut. Sinut poltetaan, meidät viedään orjina maasta. Oi jumalat![5]»
Maarit Kaimion mukaan tragedia muistuttaakin enemmän kärsimysoratoriota kuin varsinaista näytelmää, sillä siinä ei ole muuta juonta kuin tuoda esiin naisten kärsimys sodan seurauksena.[1]
Myöhemmät sovitukset
Hekabe (Willow Hale) ja Talthybios (Sterling Wolfe) Brad Maysin ohjaamassa versiossa Troijan naisista. ARK Theatre Company, Los Angeles, 2003.
Jean-Paul Sartre kirjoitti näytelmästä oman version (Les troyennes, 1965), joka on melko uskollinen alkutekstille. Siihen on lisätty verhottuja viittauksia eurooppalaiseen ja amerikkalaiseen imperialismiin Afrikassa ja Aasiassa sekä joitakin eksistentiaalisia teemoja.[6][7] Myös israelilainen näytelmäkirjailija Hanoch Levin kirjoitti oman versionsa näytelmästä (The Lost Women of Troy, 1984).[8]
↑ abcdKaimio, Maarit: Johdanto tragediaan Troijan naiset. Teoksessa Euripides 1974, s. 59-61.
↑ abcdeBurian, Peter: "Introduction". Teoksessa Euripides: Trojan Women, s. 3-26. (Greek Tragedy in New Translations) Oxford University Press, 2009. ISBN 0195374932
↑Euripides: Troijan naiset. Suomennos Maarit Kaimio. Teoksessa Euripides 1974, s. 85-86.
↑Euripides: Troijan naiset. Suomennos Maarit Kaimio. Teoksessa Euripides 1974, s. 101.
↑Hardwick, Lorna & Gillespie, Carol (toim.): Classics in Post-Colonial Worlds, s. 49-50. (Classical Presences) Oxford University Press, 2010. ISBN 0191615471Teoksen verkkoversio.
↑Howells, Christina: Sartre: The Necessity of Freedom, s. 92. (Major European Authors Series) Cambridge University Press, 2009. ISBN 0521121574Teoksen verkkoversio.
Euripides: Troijan naiset. Teoksessa Euripides: Hippolytos. Troijan naiset. ((Hippolytos; Troades.) Suomentanut Maarit Kaimio) Helsinki: Gaudeamus, 1974. ISBN 951-662-071-X
Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia
Euripides: Trojan Women. (Käännös Alan Shapiro. Greek Tragedy in New Translations) Oxford University Press, 2009. ISBN 0195374932
Euripides: Volume IV. (Trojan Women. Iphigenia among the Taurians. Ion. Loeb Classical Library 010N) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1999. ISBN 0674995740 Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
Muuta kirjallisuutta
Biehl, Werner: Euripides Troades. Heidelberg: Winter, 1989. ISBN 3-533-04094-1
Scodel, Ruth: The Trojan trilogy of Euripides. Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht, 1980. ISBN 3-525-25156-4
