Tämä artikkeli kertoo musiikkitermistä. Kjell Westön romaanista kertoo artikkeli Tritonus.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Tritonus − ylinouseva kvartti
Tritonus on musiikillinen intervalli, joka on laadultaan ylinouseva kvartti tai sen enharmoninen vastine, vähennetty kvintti. Tritonus on tasavireisessä järjestelmässä kolmen kokosävelaskelen suuruinen (tri + tonus). Tritonus esiintyy IV ja VII asteen välillä sekä duurisävellajeissa että harmonisessa ja melodisessa mollissa. Luonnollisessa molliasteikossa se on II ja VI asteen välillä. Tritonus on tasavireisessä asteikossa symmetrinen, eli sen käänteisintervalli on tritonus, mikäli enharmonisten sävelten välillä ei tehdä eroa. Esimerkiksi ylinouseva kvartti F–H on käännettynä intervallina vähennetty kvintti H–F.
Dissonoivan luonteensa vuoksi tritonusta alettiin karsastaa keskiajalla, koska se koettiin paitsi epämiellyttäväksi myös vaikeaksi laulaa puhtaasti. Tritonusta alettiin kuitenkin nimittää "paholaiseksi musiikissa" (diabolus in musica) vasta 1700-luvulla, jolloin Johann Fux käytti termiä kirjassaan Gradus ad Parnassum (1725). [1]
Vaikka tritonusta yleisesti pidetään dissonanssina, on käsitys konsonansseista ja dissonansseista muuttunut. Jo 1700-luvulla länsimaisessa musiikissa käytettiin varsinkin kadensseissa säännöllisesti dominanttiseptimisointua, johon sisältyy myös tritonus. Tosin dissonoivan luonteensa vuoksi sen yleensä edellytettiin purkautuvan peruskolmisointuun eli toonikasointuun. Uudemmassa taidemusiikissa tritonus voidaan mieltää jopa konsonanssiksi.
Huomiota herättävän ja räikeän luonteensa vuoksi tritonusta käytetään yleisesti myös hälytys- ja varoitussignaaleissa. Esimerkiksi paloautojen ja muiden hälytysajoneuvojen äänimerkissä vuorottelee usein kaksi tritonuksen päässä toisistaan olevaa säveltä.
