Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Tommie (Tommy) Mansfield (oik. Pekka Nurmi; 4. huhtikuuta1940 – 20. heinäkuuta1981Turku) oli suomalainen muusikko. Hän halusi itseään kutsuttavan taiteilijanimellään, vaikkei nimeään virallisesti muuttanutkaan.
Tommie Mansfield aloitteli muusikon uraansa 1950-luvun puolimaissa rakentamalla lahjaksi saamansa mandoliininsähkökitaraksi. Hän soitteli kavereiden kanssa omissa piireissään, kunnes turkulainen manageri Helge Siimes värväsi hänet Sommarshow-kesäkiertueelleen vuonna 1961. Jussi Raittinen esiintyi samalla kiertueella. 1960-luvun lopulla Raittinen ja Tommie perustivat rock and roll -yhtyeen Tommie Mansfield Group. Heidän lisäkseen yhtyeeseen kuuluivat Antero Jakoila, Hillel Tokazier ja Pertti Kilpeläinen. 1970-luvun alussa hän oli kitaristina Uudenmaankatu 15 nimisessä bändissä, jonka perustivat Olli Pellikka ja Kari Purssila.
Tommie Mansfield esiintyi ensimmäisessä Ruisrockissa 1970, jossa ensimmäisenä yhtyeenä lavalla oli Lahden seudulta kotoisin oleva Charlies. Tommie Mansfield Group & Jussi Raittinen esiintyi Ruisrockissa vuonna 1971. Kesällä 1972 Mansfield esiintyi Helsingin Popfestivaalit-nimellä Keimolassa järjestetyillä festivaaleilla, jotka tunnetaan paremmin nimellä Mutafestivaalit tai Rock, Rauha & Rakkausfestivaalit. Tommie Mansfield soitti pedal steel -kitaraa apunaan taustajoukot festivaaleilla myös esiintyneestä Orient Express -yhtyeestä sekä kitaristi Petri Puhtila, jotka yhdessä esiintyivät nimellä Tommie Mansfield Group. Helsingin Sanomien 13.8.1972 julkaistussa arviossa todetaan, että Tommien pedal steel -soitto hukkui tällä kerralla mutaan. Vuonna 1976 hän esiintyi yksin, tosin väliajalla ennen Chuck Berryä ja järjestäjien kiusaksi. Järjestysmiehet vastasivat kiusaan irrottamalla pistokkeen pistorasiasta. Tommie asui 1970-luvulla melkoisen erakkona pienessä huonokuntoisessa piharakennuksessa Turussa Nummenmäellä, osoitteessa Vanha Hämeentie 44. lähde?
Pulliainen, Esa: ”Vain muutaman steelin tähden”, Uusi Laulu 5/1978. (Myös teoksessa Aloha! Uusi Laulu ja Aloha-lehtien parhaat palat 1978–1986, WSOY 2009.)